EL LAURI

MELSKEITTEN MIEHEN MUISTELMAT

Jokainen numero on itsenäinen seikkailu!

Prooimion

Lordi Byronin saatesanat

Siisti bardi

Ken kaiken kyseenalaistaa ei voi mitään kieltää.

....

Sulje maailma koppiin, päästä hullut ulos,
ja yllättäen huomaat, että kaikki jatkuu
ihan samaan nuottiin kuin nyt, kun
puikoissa on n.s. normaalit.
Tämän voisin todistaa pitävästi,
jos ihmisissä ois yhtään järkeä.
Mut tämä puuttuu kiintopiste.
Se on voi. Kuin Arkimedes, saan
maailman sijoillensa jättää olemaan.

...

Outoa se on, mut totta; totuus on
aina outo, oudompi kuin taru;
jos sen vois kertoa, kuinka paljon
kohenisi siitä romaanit! Kuinka
maailma näyttäis toiselta! kuinka usein
vaihtaisivat hyve, pahe paikkaa!
6-0 löisi vanha maailma uuden,
jos joku moraalinen Kolumbus
mielten invertoisi magneettiset navat.

...

Itse kykin alemmalla oksalla
eämän diversiteetin seassa.
Ei paljon kiinnosta n.s. kunnia.
Seurailen sivusta ja aprikoin,
mikä ehkä tarinaan vois sopia.
En pää punasena väännä riimiä.
Sävellän mitä sylki suuhun tuo,
kuin vierustoverille tiellä, kyydissä.

Kuten esim. tämä laiska riimittely.
On tästä sentään jotain iloa,
kelpaa jonkin luppohetken viihteeks.
Sen ainakin voin vakuuttaa, et
tää nyrjähtely ei oo nöyristelevää.
Siitä puhun mistä kulloinkin on puute,
improvisoin tosta lonkalta. Sanoi
Martialis Matholle: "Kaiken koetat
kaunistellen sanoa - sano joskus
myös hyvin, joskus ok, joskus pahasti".

Kohta 1 mahdoton on kuolevaiselle.
Kakkonen on traagista tai koomista.
Kolmosessa pysyä on vaikeaa.
Neljättä kuullaan, nähdään, tehdään
ja sanotaan me päivittäin. Koko setin
yhdessä mä itse tahtoisin
tarjota teille tässä pyttipannussa.

Kohtuullinen toive - kohtuus on leipälajini -
ja ylpeys lankeemukseni - eteenpäin
siis hortoilen. Mun oli meininki
tehdä runoelmastani lyhkänen,
mutt nyt en enää tiedä missä mennään. Epäilemättä, jos oisin
kuullut kriitikoita, tai kumartanut
kaiken maailman päivänlaskun tyranneja, oisin lyhytsanaisempi,
mutta olen vastarannan kiiski.

...

Mut silti olen, tai olin, siisti bardi.

>Osa I
Herborisons avec Jean-Jacques.
Vanha pipi
Lusikkaleivos, mmm...

Maailma on niin avara, pikku pikku Lauri

Motto:

Sitten viimeisessä kupletissa,
joss on ajatusta edes siteeks,
on loppu turhaan aleksandriini,
joka käärmeen lailla vammaantuneen matelee.

Then at the last and only couplet fraught
With some unmeaning thing they call a thought,
A needless Alexandrine ends the song,
That, like a wounded snake, drags its slow length along.

(Pope lines 354-357)

N:o 1. Kostaja vuorilta

Mun muistuu mieleheni nyt ajat lapsuuden...
No, oikeasti tuskin muistan pätkääkään.
Tai just pätkiä; filminvälähdyksiä
joskus tulee mieleen kun näen jotain tuttua.

Tämä muki...

"Tämä muki", muumimukin kuviot
ne peikon muistiin poikasajat palauttivat.
"Kas talvio", Rousseau huudahti, jo tulvi
mieleen "äidin" piirteet rakkaat unohtuneet.
Odysseuksen imettäjä muisti arven,
mies itse siitä poika-ajat ihanat.
Proustille maku lusikkaleivoksen
toi valveunen lailla äidin takaisin.

Lyhkäsiä, vaan eläviä klippejä.
Näistä koitan jonkunlaisen tilkkutäkin,
muistoneliöistä kokoon sommitella.
Väliin panen omiani, väliin lainaa,
kun varsin tahtoo kehno muisti pätkiä.

Huonosta muistista on myös hyötyä:
ei muista vääryyksiä, ei kärsittyjä,
eikä varsinkaan muille aiheutettuja.
Ei tarvi kantaa kaunaa; mikä parasta:
ei syntejänsä katua, pyytää anteeksi.


Kaikki alkoi siitä kun mä päivänvalon näin ---

Ei, takautumaa peliin! aika pimeää
oli kesäolympialaisissa, kun
äidin suojissa mä niihin osallistuin.
Kesä viiskytkaks se oli, muistan hyvin:
Paavo Nurmi olympiatulen sytytti,
Merikannon fanfaaria toitotettiin,
Se kuului sinne sentään selvästi.

Paavo

Lokakuussa sitten tuli valoisampaa.
Syyspäivät oli tosin lyhenemään päin.
(Asiaan mä pääsin pikemmin kuin Sterne:
Sankar ulkona on jo ykkösjaksossa!)

Pieni ruipelo on Pirkon kolmas lapsi
kuvista Callen ottamista päätellen.
Karhuntaljalla kalju kuopus poseeraa.
Kuvassa ei näytetä, vaan olletikin
Tiina kolme vee, Jössi puolitoistias,
vauvan sisarukset nuo mustasukkaiset
katsoo vierestä, pienet huulet pyöreinä.

Ei hyvin ala nousukiito pienoisen.
Nelivetoisesti ryömii vuoden, toista.
Kovaa menee hihkuen, vaan ei kävele.
Siitä tuli lisänimi muurahainen,
miirahainen, miiru, Miisu, jolla nimityksellä
tulee tunnetuksi suvun sisäpiirissä.

Huulet pyöreinä.

N:o 2: Kerro se kuudestilaukeavalla

"Viides jalka on aina daktyyli ja kuudes on aina spondee tai trokee
(eli kyseessä on tarkasti ottaen daktyylinen katalektinen heksametri).
Tämä vakioloppu tuo heksametriin sen heksametrimäisen rytmin."

Urjalan poikia ollaan, tai oltiin, Jönserin kanssa,
aaluvat Nuutajärven, Huittisten naapurikylän.
Maakuntakierroksella nyt ollaan kaupunkilaiset:
Callen hommana on lasitehtaan johtajan pesti.

Calleri

Sodasta hengissä selvinneistä on kysyntä kova.
Insinöörin nuoren lähtee pian ura nousuun.
Miisun syntymän jälkeen vaihtuu palveluspaikka.
Taa jää Urjalan taikayö, varstojen jyske.
Pakkaa Pirkko jälleen hammaslääkärin tuolin,
sondit, vehkeet muut ja kettinkiporan.

Kettinki (no, hihna) pora.

Åminnefors on Laurin seuraava ryömintätila.
Fiskarsin ruukkia rukkaamaan nyt Calleri ryhtyy.
Pirkkokin konttorin hankkii, ottavi vastaan
hammaspotilaat uudet. Pokkana ruotsia solkkaa
Kuopion tyttö, hurrien joukkohon naitu.

Åminnefors

Kolmisen vuotta kerkiää Miisulle kertyä siellä.
Sitten taas tuli muutto, vihdoin kaupunkimatka:
Helsinkiin, kotikaupunkiin porukka pääsee.

Näyttävän huoneiston Ullanlinnasta ostaa;
tarjoushinnalla saa, kun keskuslämmitys puuttuu.
Halkokuormia jopparit kärryissään hevosilla
kuskaa, kellariin lappaa. Kyllä lämmitys toimii,
kaakeliuuniin puut apulainen kun tuppaa.

Pirkolla on vakivirka, siks apulainen on tarpeen.
Palvelijat kotisiskojen koulusta palkkaa.
Turhan tiuhaan valmistuu siniruutuset neidot.
Irmeli Miisun lemppari vaihtuu äkkiä Lainaan.

Laina karvat raakkaa, kynsien kärkiä viilaa,
varpaan kynnet maalaa, se pahempi vielä on faux pas.
Inspiraatio töihin kolmannelta jo puuttuu.
Pirkko tyrmistyy, tuomio: "tuo nyt on tuota".

Sievistä neitosista lapset, isäkin tykkää,
Kilteistä "tädeistä", jotka äidin roolia paikkaa.
Heistä saatan hetkittäin välähdyksiä muistaa.

Kotisisarharjoittelija

Paljon paremmin muistan seuraavan kauhean käänteen:

Isi ja äiti sairaalasta tuo kaamean käärön!
Mustavalkoraitaisten sänkyjen päälle
laskee pikkuisen paketin, ja siinäpä sitten
aukaisee varovasti: hui, naamahan sieltä paistaa!
Ryppyinen punaposki, porsaan värinen aivan.
Ennenkuulumaton häly, rääkynä korvia raastaa.
Kolmeen vuoteen ei ole moista mekkalaa kuultu.

Pontena virressä on, et kutsumaton tämä vieras
Ei ota lähteäkseen, Laurin paikan se valtaa,
Petteri perhana parhaan kuopuksen pallin.
Miisu kakkoskuskin saa nyt tyytyä rooliin.
Shokki jättää muistiin parantumattoman jäljen.

τέτλαθι δή, κραδίη: καὶ κύντερον ἄλλο ποτ᾽ ἔτλης.
Kestäös vain sydän, saat katalampiakin sinä kestää.

Kakkoskuskina Boman-sohvassa

N:o 3: Kosto ei unohda

And now for something completely different!

Ja nyt seuraa jotain aivan muuta.

Usein makaan yöllä valvehella
kertaellen muistojani,
puhelinta sytytellen vain.
Vähän aikaa muistot mulle palaa,
ja ne kohta taasen unhotan.

Kunpa nyt, kun olen hurtti vanhus,
muistot pitempinä mieleen palais.
Katsoo saisin kokonaisen jakson
enkä lyhyitä vaan episodeja.


Una!

Tämän vaikka: kuuluu tuolta ulkoa
tuttu vihellys, kolke, puksutus.
Ryntään (vai ryöminkö? En muista)
olohuoneeseen, Boman-sohvalle,
josta lyhyenä näen ikkunaan.

Una! Una! huudan innoissani.
Ja aivan oikein, veturihan se
nuo äänet päästää, oikee höyryjuna,
rantarataa vaunujonoo vetää.

Höyryää piippu, sylinterit sihisee,
vaunut vierii, kello kilkattaa,
kolkkaa raiteet, pilli viheltää.
Ja siihen loppuu klippi -- The End,
sanoo mielen tyly sensori.


Hauk!

Pikkupoika Miisu tykkää koirista.
Joku täti lähimaitokaupassa
pienen terrierin jättää kaupan eteen
odottamaan, kun on asioimassa.

Terrieri pelkää, ja kun tenava
tulee taputtamaan, puolustautuu:
puree aavistamatonta nenään.
Suuri itku! Pakanamaan kartta
on Miisun naama koiran jäljiltä.

Vielä suurempi on itku, jahka
lääkärissä käydään: piikin pistää
pojan takapuoleen paha tohtori.

Siitä lähin podin koirapelkoa,
kunnes meille tuli Eetu pentu.
Lohdutti, kun Petti säikkyi sitä,
arkun päälle kiipes pelkämään.

Lääkäreitä vihaan, pelkään yhä.
En luota niihin enkä lääkkeisiin.


Noista mulle on jäänyt jälki
muistoon, näkömielikuva hämärä.
Tätä mä en itse kyllä muista,
vaan mulle usein kerron kerrottua:

Jönsin kanssa tuli joku riita,
tai ehkä veli varsin kiusasi.
Sain raivarin, ja saksen kanssa
ison veljen ajoin pakosalle.
Räyhähenki sai voiton aineesta.
Riemu siitä oli lyhytaikainen.
Sakset pois ja kiivas tukkapölly.
Kun silmä vältti, Jönsin revanssi.

Paha sisu: "tahtooko Miisu pihalle?"
varmaan äidinperintönä saatu,
on miestä syönyt elon melskeissä.
Onneks vähentynyt testosteroni
tätä vaivaa on nyt lievittänyt.

Se tukee puolisoiden tasa-arvoa:
toisen vähenee, toisen kasvaa.
setä tädin, täti sedän piirteitä
saa kuin muumisarjakuvassa.

Anteeksi...

Pikkari
Kaivarin kaltsut

Vanha valokuva Pikkarista
näyttää mut, äidin, isot lapset
istumassa pölkkypäiden päällä.
Miisu näyttää pelokkaalta; ehkä
muistan (taikka taas vaan luulen niin)
että pölkky oli aika korkealla,
matka maahan arveluttava.
Korkeen paikan kammo vaivaa vielä.

Toisen kerran sama pelko iski
kaivarissa kusiportailla.
Oisinko ollut neljä, ehkä viis,
iso poika mielestäni siis.
Jumiuduin sinne jotenkin,
en päässyt ylös enkä alaspäin.

Pelotti, itketti, tuli kakka housuun.
Joku kiltti setä (kilttejäkin
Oli, ei vain namusetiä)
alas auttoi - pian irti laski,
kun koko onnettomuus valkeni.

Ei se ennen paljon vaivannut,
kunnes jäähtyi. Oli pakko mennä
nolo seikka kotiin tunnustamaan.
Tämä jäi kaikin aistein muistiin.


Kerran Miisu rahapulassa
panee Tiinan laukkuun pikkuautoja
Menee kadunkulmaan niitä myymään.
Pitkään odottaa, ei kukaan tule
kysymään: oisko sulla ehkä autoja
myytävänä tuossa laukussa?

Ei ole mulla nytkään bisnesvainua.

Oma nimi on inhottava lausua:
Lauli, Rauri, permutaatiot
kaikki käytävä, et opin oikean.

N:o 4: Tohtori Coltin pillerit

Sitt on takautumat ylilyhyet:

Palanut tulitikku ui katuojassa
matkalla viemäraukon syöveriin.
Meneekö se vai eikö samaa tietä,
pyörähtääkö kuten edellinen?

Prennari ja filkka, filkan käry,
rantapoikain saamat skitarit.
Ratakiskon keroseenin lemu.
Lehahtaa lentoon pulut luvuttomat.
Varpuset piipittää, sanoo tintti
titityy, niinkuin kuuluu. Lokki kakkii
isän hienon uuden Viksun pellille.

Viksu

Vastapäisen bensiksen nimikylttiä
koitan tavata: kolmonen, kaks ässää
siinä on, ja pyörylä.

Pelottava vintti keittiön rapussa:
pitkä pudotus on ekaan kerrokseen.
Ei täällä oikeastaan sais lapset olla.
Ei sais Kalle yksin käyttää tissiä.

Penkku Penkku peffa lenkku, pilkkaa
herraslapset talonmiehen Bengtiä.
Muistan miettineeni mikä lenkku,
Ja miten se on kiinni peffassa.

Pihan lapset puhuu jotain slangia,
Possessiivisuffiksit on hukassa.
Onneks "mun auton" osaa korjata
Urjalan proffa muotoon "minun autoni",
pyytämättä siitä muistuttaa.

Sainko turpiin, en enää muista,
näin jälkeenpäin melkein toivon niin.


Kolmi- nelivuotiaana Miisun
laittaa äiti leikkikouluun nunnien.
Ujona, myrtsinä mä näperrän
äidin vieressä jotain pikkuautoa.
Muut pennut kiinnosta ei vähääkään.

Leikkikoulussa

Nunnat pyytää piiriin, en mene.
Kiinnostais, mutta ujostuttaa
aivan hirveesti, en edes uskalla
kysyy misson vessa koko aikana,
Maha kipeenä oon iltapäivät.
Äiti laittaa märän kääreen masulle.
Ihmettelee syytä, en kehtaa kertoa.

Leikkikoulussa on joku poika,
joka osaa napsutella sormilla.
Sitä salaa harjoittelen, mutten opi.
Ei napsu, sormet hiljaa lipsahtaa.


Kerään kadunvieren automerkkejä
ja vähän isompana rekkareita;
ruutuvihkoon niitä ylös raapustan.
Pobeda ja Volga, Ifa, Messerschmidt.
Chrysler, Dodge, Chevrolet, de Soto.

Puistossa haisee kusiputka. Poliisi
ajaa mustamaijalla ja piiskalla,
hätyyttelee rantsun puliukkoja.


Uunisaaressa 1955
Merikatu Uunisaaresta

Kesän alussa tai ehkä lopussa
koko perhe menee Uunisaareen
lakanhajuisella avoveneellä.
Bensa, rööki tuoksuu ulkona
jotenkin hyvältä, ja meri myös.
Jännästi koko vene tärisee
sisälaitamoottorinsa voimasta.

Sileillä lämpimillä kallioilla
uimahousuissa on kiva lojua.
Lämpimän kuivan hiekan alta
kaivaessa löytyy märkää viileää.
Hiekan seassa on Apsi-korkkeja
ja hajahtavia tupakannatsoja.

Perhe lähtee kävelylle
Merikadulle ja Kaivopuiston rantaan.
Isä ostaa jätskiammeet,
kevät haisee koirankakalta.

N:o 5: Musta ratsastaja

Vuosi viiskytkaheksan oli vika
hevoseton vuosi ennen koulua.
Siitä vahva onnen ajan muisto
(ehkä useitakin, katso alla)
on jäänyt, ja tarkka mielikuva.
Kesä alkaa, on eka päivä kesälomaa,
jota kestää kolme täyttä kuukautta
putkeen perheen Putkinotkossa,
törökissä piispanhuvilassa
Tyrvännön Lammassaaressa.
Sinne mennään soutuveneellä.

Saarento

Isi soutaa, äiti pitää perää.
Mä istun ihan kokassa, ja uitan
kättä vedessä veneen vieressä.
Sää on hieno, silloin aina oli.
Veneen kokka rantaan karahtaa,
ekana mä hyppään maihin saareen
ja alan juosta ylös metsäpolkua.
Voi, metsä on ihan valkoisenaan,
täynnä valkovuokkoja. Niitä
en varmaan koskaan unohda.

Vuokkoja

Kesä kypsyy, ilmestyvät paiseet
lasten ihoon jokakesäiset,
Vanajaveden selluloosatehtaista
lasketun mömmön aiheuttamat.

Retula runt eli Mummi-veneretki
ajetaan joka kesä isin johdolla.

moottorivene Mummi

Leikitään ee-poksia, luetaan Nakkeja.
Partiolaisten nuotiolla syödään lettuja.
Matkitaan naapurisedän Vanhis-soutua.
Pelataan sulkista, uidaan rannassa.
Stigzeliuksen poika Johan kakkii rantaveteen.


Äidin kanssa ollaan lapset saaressa
ja apulaisen, varmaan sen, jolta
taloustöihin puuttui innoitus.
Isi on kaupungissa kesäleskenä.

Myrskyää, soutuveneellä on paha
mennä kauppaan maidolle. Vene
lähtee ajautumaan tuulessa, vaikka
äiti soutaa kovasti, puuttuu peränpitäjä.
Vihuri käy, on ristiaallokko,
vettä roiskuu laidan yli.
Lapset pelkäävät, kun huomaavat
et äitiäkin pelottaa.

Seuraavana päivänä tuulee yhä.
Äiti koittaa vetää käyntiin Mummia,
perittyä Penta-moottorvenettä.
Mummi iskee äidin kyynärpäähän
ISON PIPIN! Verta tulee, näkyy luu.
Nyt äiti kuolee, on Miisu varma.
Molemmille tulee oikein paha mieli.
Paratiisiin pääsee paholainen sininen.
Mustempana mulle vielä usein palaa.

Metsään on tullut jo syys, lohduton    
Yön hämäryys.    
Yksinäin, allapäin saavun kukkien luo.    
On matkan pää. Jos muistoja jää,     
Syy on metsäkukkien.
Äiti (vas.) varmaan kohta kuolee isoon pipiin.

N:o 6: Verta auringossa

Lauri poika metsäss häärii
katseleepi puita väärii
mäyränä nummia tonkii.

Lisää kesäisiä takaumia:

Lammassaaren asumattomassa
päässä kasvaa mäntyjä. Siellä
on paljon murkkuja. Kekomurkkuja.

Saarennon saunan edessä kiven alla
asuu ampiaisia. Ne pistävät.

Venevajan edessä on vene kumollaan.
Se tulee auringossa kuumaksi ja
tuoksuu puulta ja vähän tervalta.

Kun laittaa silmät kiinni auringossa,
Ei näy mustaa, vaan veren punaista.

Vene kumollaan

Pieni kala näykkii onkea. Kala!
Kala! huutaa Miisu nakuna
Pikon laiturilla ja hyppii villinä.

Mummi Pikon savusaunassa
tissit tyhjinä heittää vettä kiukaalle.

Kerran putoon mattolaiturilta
Ihan pienenä. Tukasta mut pelastaa
äiti kuin Absalomin. Jotenkin muistan,
miltä tuntui kuolla. Onkohan se sellaista.

Pikon laituri

N:o 7: Kova on Coltin sana

Petteri ja minä saadaan uudet kengät
kenkäkaupasta Kapteeninkadulta.
Mun kengät on merkiltänsä Para,
Petterin pienempien merkki Popo.

Äiti on hyvällä tuulella, ostaa meille
lelukaupasta kummallekin kumieläimen.
Mun on ankka, annan sille nimen Para.
Petillä on kana, sen nimeks tulee Popo.


Isi toi Saksan työmatkalta
hienot vieteriautot punaiset
merkkiä Schuco, nimi oli
kylkeen kirjoitettu kaunokirjaimin.

Avaimella vedettävät, joiden
pyörät kääntyi ratista ja renkaat
oli kumia, lähti irti oikeesti.
Avainta EI SAANUT hukata,
Ruuvaa isi muuten irti kikkelin.

Kikkeli on tallella, vaikka avain
aikaa sitten kadonnut, auto, isikin.
Ei ne enää kulje, on poikki vieteri.
Hyvä vaan, iäkäs siittäjä on riski lapselle,
kuten HS juuri tänään selvitti.

Avain puuttuu.

Kun tätä kirjoitan on toukokuu
taas kerran, sää lämmin kesäinen.
Viimeisiä työpäiviä toiseks viimeisenä
vuonna. Ratikassa istuu vastapäätä
vanha mies, jonka harmaa parta
kasvaa ylähuuleen suoraan nenästä.
Mitähän se tuumaa näkemästään.

Nro 8: Neljä hurjaa miestä

Motto:

"Moni on pitävä ei minänä työnä Suomen runoja laatia luullen joka tilassa,
kun saapi sanoja 8:saan tavuehen asti yhteen sopimaan jo runonki saaneensa.
Vai siinäkö se Väinämöisen kuuluisa mahti olisi!" (Lönnrot 1825)

Vaka vanha kitaristi
iteppä Ismo Alanko,
Kalevalaa panetteli,
reposteli pyhää kirjaa

Helsingin on Sanomissa,
kapitaalin kassarassa,
liberaalien lehessä.

Kovin sanoin laittelevi
Joensuun kunniatohtori,
räppäri rivopuheinen:

Mun on pakko lukee Kalevalaa,
vaikka Kalevala vituttaa.
Väinämöinen on perseestä,
enkä siedä Kalevalan mittaa.

Mieleni minun tekevi
sanoa p-, mutten sano,
minä hillitsen itseni.
Muotoilen vaan varovasti:
Vika on harvoin sysissä,
Ettei vaan olis sepissä.

Huono solisti salia syyttää
Sepi mittaa panettelee,
jos ei helise kitara,
syöty sähkö kantelehen.


Matka Teppo tie jumala!
Tules tietä neuomahan,
Tien vieriä viittomahan.

Kun ei kulje runoratsu,
ravaa ei siipihevonen,
matalaksi liito jääpi
pegason nelipolvisen,

korjaa Teppo kioskin pitäjä,
Tyrväntömme kyläkauppi.
Sulkakynäni suunta näytä,
Terävin kynä penaalin!

Siipihevonen löytyi Käpylän kyläjuhlien kirpparilta. Miisumaisen ujo kolmivuotias poika istui pienellä valkoisella muovipallilla pienen valkoisen muovipöydän ääressä ja myi muovieläimiään. Onneks joku vanha setä ymmärsi kysyä: myytsä muovieläimiä? (Hiljaisuus) No mitä tää hepo maksais? Yks eijo (tuskin kuuluvasti). Oota mä kysyn äidiltä, sanoi setä, jolla ei ollut euroa.

Saipa kerran Petter poika
tuliaisiks sarvikuonon,
isin tuoman Saksanmaalta
nukkasen pehmoeläimen.
Kuonon nimi oli Tahvo.

Tahvoon Petti kohta kiintyi,
tyyten sydämen menetti.
Aina kuonon mukaan otti,
kyljen väliin sovitteli
kainaloisensa kanasen.

Petti varttui, Tahvo virttyi,
vääntyi kylki kippuraksi.
Kului nukka, lähti häntä,
nahka sarvesta hupeni.

Isosisko Kristiinalle,
sisarelle mielevälle
tuotiin Tahvolle kaveri.

Tuop'on Santeri Sarvikuono,
ja pormestari Muhuhuu
pompitinten kotileikit
loi fantasiasarjaksi,
Pottereitakin paremmaks.

Sarvikuonolasta kasvoi
toinen koko todellisuus,
lumemaailma mahtava.

Sitä veljet naureskeli,
eikä vähänkään kadehti.

Seinään kakkuvuuan alle
mustasukka Miisu veli
Tahvon lopulta piilotti.
Jäljettömiin se katosi.

Löytyi vasta vuotten päästä
pölyisestä kätköstänsä,
kun oli leikit leikittynä,
uusiin peleihin edetty.


Monta muuta oli noita,
lasten satumaailmoita.

Linta

Oli peikot, lykketrollit,
Tanskan reisulta rehatut.
Yks on Linta Lituskanenä,
toinen Taavetti Talokas.
Kolmas Oskari Olematon.
Neljäntenä Jönsin peikko,
Eemeli Eripurainen.
Nimi oli enteellinen:
oli Jössi koulupoika,
liian iso pompitukseen.
Pihalle lelu aleni,
Rännipeikoksi vajosi.
Eemelille tekee seuraa
kohta kaikki pompittajat.

Piintyneet peukunimijät

Viimeisenä mainittava,
muttei vähimpänä peukut.

Tiina jatkoi, sitten Miisu
paljon yli normiajan
peukalonsa imemistä,
siinä oli turva parhain.
Tutteja ei meillä ollut,
muovisia korvikkeita,
maistui oma sormelomme.

Hirmu oli harmi isin,
pänni peukun lupsuttelu:
loppuisi tuo imuskelu!
"Peukku!" varoituksen sana
kuului, "Misä?" vastas siihen
ääni lapsen nenäkkään
Miisun peukuntäyteinen.

Tästäpä se uusi lähti
fantasia kehittymään.
Peukkua on helppo nakki
pompittaa, se mukana
on aina, ja kaksittain on
niitä, yksi märkä, toinen
kuiva. Sylkinen on märkyri,
toinen sitten kuivuri.

Peukuilla on oma maailma:
majailevat kuoressa,
jonka niille luonnollisen
kotilon, kuin etanalle
suojan tarjoo sormet muut.

Sylkee syövät (yäk!) ja juovat
suisnat, kommuunissa asuu
sippukiviluolissa. Jo huomaat,
että oma kieli suikeloille
siitä vallan muodostuupi,
Kun teen ne sanoo ässäksi.
"T" ei luonnu peukku suussa.

Se on kieltä kuivureiden,
joita kammoo märkäkaarsi,
serkut toisiansa vihaa.
Autiomaa ja karvateltat
kuivurein on kotipaikka,
märkyreiden kauhissus.

Näistä voisin laulaa lisää:
runoelman, eepoksenkin
sepittää vois peukaloista,
tuotantokausia leegion.
Tarupiiri on loputon.

Riittäköön tää tällä erää.
Loput säästän jatko-osaan.

Suisnas

N:o 9: Kuuma puolikuu

The great majority (85-90%) of early classical Arabic poetry
is composed in just four meters:
the ṭawīl (which is the most common),
the kāmil, the wāfir, and the basīṭ.[3]    

Fa'uulun ma faa'ilun

Araabian imaamien
säkeellä nyt luotailen
tunnelmaa painostavaa
perheessä mis keljuillaan
ja säälitä ei toisiaan.

Isillä ja rouvallaan
stubiini on lyhkäinen,
jos käskyistä napistaan
ja laiskasti täytetään:

Ne suuttuu ja kiivastuu,
menettävät malttinsa,
on ehdoton valtansa,
anarkiaa ei suvaita.

"et huuda minulle!"
"ja nyt josset tokene!"
Pian tohvelit läpsyää,
Odottaa taas ärjähdys.

Tietysti se meininki
periytyy meihinkin,
isompia nälvitään,
ja pienempiä kiusataan.

sanastoa kehittyy:
kulaillaan ja härkitään,
"kaadu tai mä kaadan sut"
"äiti sano sille et se ei saa kiusata".


Ei toki kaikki aina ollut kamalaa.
Enimmäkseen viihdyttiin, ei parempaa
tietysti osattukaan kukaan odottaa,
lapset sen enempää kuin vanhemmat.
Jokainen perhe oman maailmansa rakentaa,
sen helvetin ja paratiisin luoda saa.

Giles

Lapsuuden kirjahyllystä mä muistan
kummitädin Englannista tuomat
Gilesin pilapiirrokset. Kuvateksti
oli hepreaa; vielä hämärämpi kärki
kaskun parast'ennen päivän ohittaneen.
Kuvan perhe monilukuinen sen sijaan
viehätti. Siinä oli samaa sutinaa
- jos tämä ennakointi sallitaan -
Kuin sittemmin Eiran sukupesässä.

Meidän meininkiä kuvaa paremmin
(ydinperhettä sisäänlämpiävää)
toinen saman hyllyn kuvakirja:
Addamsin Me hirviöt mustakaapuiset.
Jyrkkä äiti, isä sitä hännystelevä.
Kummat muotopuolet lapset.

Addams

No, lohdutukseksi voin siteerata
taas Repe Sorsan säveleitä:

They're independent fellas,
They don't work nine to five.
Monsters have such interesting lives.


Isi, äiti lauantaisin lähti
"iltapäivä-ihinöille" kaupungille
"sini ja mini" ihan kahdestaan.
Äiti laittoi huulipunaa eteisessä
peilin edessä. Tyytymättömänä
ehostuksen lopputulokseen
katsoi sieltä vähän vino suu.
(Jos nyt suu voi katsoa.)

Leegoja, leegioittain leegoja
kaataa pikkupojat lattialle
työkalulaatikosta, missä niitä
säilytetään. Siilaa, kolisuttaa,
sahaa, viilaa vääränmuotoisia.
Pikkuautomalleja ne niistä
rakentaa, parhaat kerroksittain
ruutupaperille jäljentää.

Yöpuvuissansa häärää koko aamun,
eivät lähde sunnuntaina enää
kävelylle, vaan kaksin sisäilee
väpelöt löperösti, isin harmiksi.
Eetun ulkoilutusvuoro unohtuu,
kusee koira raukka laatikkoon.
Mieleen syöpynyt on leegon aromi.

Leegoja

N:o 10: Humukaupunki

Viiskyt- ja kuuskytluvun vaihteessa
oli vahva look and feel; jotain muistankin.
Osa valemuistoa on myöhempää.

Pulleet oli pobedat ja moskovitshitkin
ne vanhat, lootat tuli kuuskytluvulla.
Muotia oli autoilla ja pitää hattuja,
huivia, leninkejä, korkokenkiä.
Tyttönorssit kulki johdinautolla.

Bussi 14

Jengi veti röökiä ja poltti piippua.
Äidilläkin oli savukkeita, se oli coolia,
ja isä näön vuoksi rassas piippua.
Rassit vuosia sit loju unohtuneina
ja sytkärit sifonieerin kätkössä.


Aaamuin illoin juotiin teetä, se hienoa
brittimeininkiä oli, ei jenkkimoukkien.
Lehdet oli kunnollisia broadsheetteja,
joita isät luki, äidit keitti munia ja
pannukahvia. Niihin lehtiin kääri
lihakaupan setä kalat, lihapalat,
äiti iltapäivät kaupoissa kun jonotti.
Kaupan poika jenkkikassin kotiin toimitti.

Sekatavarat on sen nimisestä kaupasta,
tai hienommin siirtomaatavara-, eli
kolonialvaaruäfääristä. Kuten Seraste
Laivanvarastajankadulla, jonka
lääkärintakkinen, lainetukkainen
nuori setä mursi ruotsahtavasti.
Meille kakruille möi apelsiinitofeeta.


Lipsukoita

Maito haettiin maitokaupasta, joita
oli kolme jo meidän korttelissa.
Maanviljelijöiden maitokeskuksen
kaupasta maito haettiin kannulla.
Tädit pitkävartisilla kauhoilla
kaupan kiiltävästä peltisammiosta
sen annosteli omaan alumiinikannuun.
Kerma oli ruskeassa pullossa, eri väriset
lipsukkakorkit paksulle ja ohuelle:
punainen paksulle ja ohuelle keltainen.

Samanlaiset lipsukat oli limskapulloissa,
Apsi, Siff-Cola, Jaffa. Niihin haavoitti
moni tumpelompi pentu sormensa.


Veri ostettiin myös pulloissa, ja siitä
äiti paistoi meille verilettuja. Tosi hyvältä
ne mustat letut musta maistui
voin tai puolukkahillon kanssa.

Peruna ja läskisoosi oli hyvää,
kastike siis, rapeet palat, läski oli yäkkiä.
Parasta perunat vaan ihan sillään,
voi ja suola, tai silli kyytipoikana.
Juusto oli Edam pallo punakuorinen
(se oli kyllä pahaa, pidin emmentalista.)
Sardiinia syötiin usein peltipurkista,
Ja kalapullia, ne vasta oli pahoja!

Pahinta oli maksa- ja lohilaatikko:
toisessa oli rusinoita, toisessa nikamat.
Yäkkiä myös puuro, jossa oli pipunoita,
jyrkkä puuro, joka lautaselle kylmeni.
Kaikki piti syödä, vaikka yökötti,
kunnes äiti tai apulainen armahti.

Maito maalla säilytettiin kaivossa:
ei ollut jääkaappia, ei edes sähköä.
Hapantunut maito oli oksennuttavaa.
Vieläkään en tahdo syödä jogurttia.


Ruutunäkkäri se pyöreä hyvän kirjan seurana
Ihan parhautta musta oli. Molempiin
syventyi niin, et joskus haukkas kirjaa,
luki näkkäriä. Kun kirjasta sit heräsi
tuntikausia myöhemmin, ihmetteli,
missä kaikki on, onko maailma jäljellä.

Kaiken katoovaisuudesta eka kokemus.

N:o 11: San Sebastianin linnake

Loppui sitten vuokra-aika
kesämökistä Hämeessä.
Oma paikka ostettihin
Kirkkonummelta läheltä.

Sommarhem
Kevät oli kuuskytkolme,
sama suuri käännekohta,
jona norssin lippalakki
päähän nousi laakeriksi.

Kuten näyttää Sommarhemin
valokuvat vanhimmat:
kuuskytluvun rynttehissä
komeilee koko porukka.
Anorakit, kumisaappaat,
pipot on äidin kutomat.

Paitsi mulla Norssinlakki.
Nokkava on pojan miini,
lippalakki liika fiini
kevättalven lumilla.

Kirja ja Norssinlakki

Porkkalassa oli ryssät
vuokralaisna asustaneet.
Kaalimaat on heillä olleet
piikkilangalla aidatut.

Ranta on täällä kehnonlainen,
Finnträsk on pelkkä rapakko.
Suoksi on se soistumassa,
sammakoiden kartanoksi,
hyttysten olosijaksi.

Mutta talo itse hieno,
rähjäisen on romanttinen.
Mökki joskus isommaksi
huvilaksi laajennettu,
puiset pylväät fasadiksi,
mansardi katto rakettu.
Valkoiseksi puutalo rapattu.



Ankeus mataa
tähtien rataa.
Murhetta sataa,
valtti on pataa.
(O.Kirjosiipi)

Sommarhemissä taas sataa.
Ankeat tunnit etanana mataa.
Sisätiloissa pennut ikävystyneinä
Selaa samoja Akuja, mökin seinät
kaatuu päälle. Ei viiti mennä ulos.
Näyttää että lisää sadetta on tulos.

Laiskasti lyö lapset pelikorttia.
Tyylsäää. Sama onko valtti herttaa vaiko pataa,
kädessä on kaikki läsyt eri sorttia.
Tylsii lukeminen, piirtäminen, kaikki muu.
Tontin ylipitkä niittämätön heinä
kastelee kaikki vaatteet. Tätä rataa
Ei kohta riitä mitään kuivaa päälle.

Aletaan olla aika kiukkuisia säälle,
jota on jatkunut jo viikkomääriä.
Radiosta tulee tylsää ohjelmaa, vääriä
sääennusteita, jotka aurinkoista lupaa.
Vaan ei. Koleaa on, pitää tupaan
laittaa uuniin tuli, vaikkon kesäkuu.

Loppuun kaluttu on Eetu koiran luu.
Sateeseen ei Eetu haluu mennä ulos,
Alkaa huoneen nurkkaan vääntää lorttia.
Tiina sen väleen ulos lennättää,
töin tuskin asiansa valmiiks ennättää
Eetu, lattialle unohtuneen Jimin hotkasee
ennenkuin emäntä sen ulos potkasee.

Äiti on Jorvaksessa kaupas somalla
punaisella pikku-Fiiatilla omalla.
Petteri on mukana. Lavereista
ei isot lapset viiti nousta. Kavereista
haaveilee sekä pojat että Tiina.

Sellainen ois kiva olla kesälomalla.
Poikakavereista kaikki, vaikka siinä
on kyllä vissi ero painotuksissa,
unelmissa sekä ajatuksissa.

Eetu

Siellä ollaan lintukodossa,
Putkinotkossa nyt omassa
seuraavat seitsemän keseä.
Sysmässä oltiin kymmenen,
mutta siitä kerron tuonnempana.

Näihin vuosiin mahtuu paljon.
Koko oppikouluaika,
koko nuoruus, poikaikä.
Koko myöskin kuuskytluku:
Sysmään sitten muutettaissa
olin ylioppilas, seiskytlukulainen.

N:o 12: Kymmenen leguaa kuolemaaan

Tiedän paikan kamalan:
kouluhammasklinikan.
Siellä hampaat vedetään,
ikenet vaan jätetään.
Siel on kaksi tätiä,
ne on ihan mätiä.
Toinen kaapii hyllyä,
toinen raapii pyllyä.

Kouluhammasklinikka

Suutarin lasten on risaset kengät,
hampaat hammaslääkärin lasten.
Pirkkopa lääkärin laskuissa säästää:
ilmaseks Käpylän klinikka hoitaa
omatkin kakarat virapelityönä,
puikoissa Pirkko ja rouva Häyhä.
Pirkko poraa, Häyhä pitää kiinni.
Poraavat uhrit, sylkevät lavuaariin.
Sylkäseppäs!

Eräänä harmaana talviaamuna
(Viiskytlukua se oli, Miisu vielä
alle kouluikäinen) äiti ottaa sen
mukaan kun lähtee Käpylään.
Ykkösen ratikalla ajetaan, se
suoraan vie pääkallonpaikalle,
Käpylän kansakoululle.

Sinne puolenkymmentä on leguaa.
Tuolle Golgatalle, jossa odottaa
Miisua ristin tuskat, hampaiden
tarkastus ja poraus, paikkaus.
Kauhun paikka taas, pieni kuolema.

Äiti Miisun ensin parkkeeraa
takahuoneeseen odottelemaan.
Hoitaa tieltä aamun pikkupotilaat,
sitten tulee oman pojan vuoro.

Huono strateginen veto!!!
Plopovin itsemurhasiirto!
Kardinaalimunaus! Miisu kuulee
kohtalotoverien tuskanhuudot,
poran vinkunan, tiukat komennot.
Oven takaa ne pahemmalta kuuluu
kuin silmin nähtynä tai koettuna.

Jonkun tovin sitä kestää. Miisu
koittaa keskittyä Aku Ankkaan,
laskee henkareita vaatekaapissa.
Mutta ei auta, kasvaa paniikki
pikku vangin mielessä. Lopulta
Miisu tekee kohtalokkaan teon.

Tottelematon tipi lähtee livohkaan!
Lentää lintu pesästä, puntikselle
karkaa: takin, lakin pukee ja oven
avaa hiljaa, kenenkään huomaamatta
suuntaa suureen tuntemattomaan.

Äiti tulee pian kutsumaan
pientä vapaapotilastaan - voi ei!
Isä hälytetään takaa-ajoon töistä.
Laina-autolla hän lähistöä lähtee
haravoimaan hädissään. Ja kas!

Jostain Mäkelänkadun varrelta
raitiovaunun raiteita kotiinpäin
seuraamassa karkulainen tavataan,
nykerö nenä melkein kiskon raossa.
Tyhmä suunnitelma ehkä, mutta
suunnistus oli hyvin ajateltu.

Jotain tapaus todistaa pojan
luonteesta. Itseohjautuvuus sille
ois hieno nimi, suomeksi omapäisyys.
Isän diagnoosi: epäsosiaalisuus
on aika hyvä. Paras äidin antama
epiteetti on: vastarannan kiiski.

Ernu

Pelkuri, arkajalka on oman elämänsä antisankari.
Sillä apina, ihminen siis, on ajan mittaan
koko joukko, kansa peräkkäisiä apinoita,
toinen toistaan vanhempia.
Lähtiessään karkuun tämän hetken kauhua
tai syödessään liikaa salmiakkia
nuori apina pettää vanhempien,
siis uudempien versioittensa
asian. Siitä ne saa maksaa, kärsiä.
Nuoremmalle kuolla kuuluis, tai
ainakin kestää hammashoidon tuskia,
jotta vanhemmilla oisi hyvä elämä.
Ehjät hampaat, tai lapset, joilla
hampaissa ei ole reikiä.

τεθνάμεναι γὰρ καλὸν ἐνὶ προμάχοισι πεσόντα
ἄνδρ᾽ ἀγαθὸν περὶ ᾗ πατρίδι μαρνάμενον. [...]
ἀνδράσι μὲν θηητὸς ἰδεῖν, ἐρατὸς δὲ γυναιξίν,
ζωὸς ἐών, καλὸς δ᾽ ἐν προμάχοισι πεσών.
ἀλλά τις εὖ διαβὰς μενέτω ποσὶν ἀμφοτέροισιν
στηριχθεὶς ἐπὶ γῆς, χεῖλος ὀδοῦσι δακών.

Kaunis on kuolla, kun joukkosi eessä urhona kaadut,
Taistellen puolesta maas, puolesta heimosikin.
Joukon maine mustuvi aina, kun vimmassa taiston
Nuorien eessä sä vaan vanhuksen kuolevan näät.
Nuorukaiselle kuolla kuuluu, kun hällä vielä
kutrissa tuoksuavat nuorteat kukkaset on.
Naisista kaunis, miehistä rohkea aina hän olkoon,
Taistossa kaatuen hän kaunis on kuolossa myös.

Sankari on siis sellainen,
joka uhrautuu muiden edestä.
Solu ruumiille niin solidaarinen,
että menee apoptoosiin vapaaehtoisesti,
palkintona yhdyskunnan menestys,
mielikuva siitä, kuinka kansa hurraa.
Päästää johtoportaan lisääntymään
piikittänyt mehiläinen. Kaunis ruumis.
Enemmän kuin lempi moinen kuolo.

Sankarin vastakohta on pelkuri,
antisankari, rintamakarkuri.
Rhipsaspis, kilpiheitto, joka
ei kilven päällä palaa, vaan sen
jättää tienoheen, ja kaverit
selviytymään miten taitavat.
Repe Sorsan sanoin siivekkäin:
En ole niinkuin muut, minuun sattuu.

Ἀσπίδι μὲν Σαΐων τις ἀγάλλεται, ἥν παρὰ θάμνῳ
ἔντος ἀμώμητον κάλλιπον οὐκ ἐθέλων·
αὐτὸν δ' ἔκ μ' ἐσάωσα· τί μοι μέλει ἀσπὶς ἐκείνη;
Ἐρρέτω· ἐξαῦτις κτήσομαι οὐ κακίω

Kilvestä nyt joku traakki kai tykkää,
jonka mä pusikkoon heitin,
harmittaa hyvä kilpi.
Sentään nahkani ehjänä säästyi.
Menköön kilpi, vähänkö piittaan.
Kyllä mä jostakin paremman löydän.

Sankareita jotkut, toiset antisankareita.
Kumpaakin sorttia varmaan Darwin loi,
jälkimmäistä vähän sellaisena varmistuksena,
Ettei kaikki geenit sentään kuole kerralla.

Arkhilokhoksen asetoveri mä oon
selvästi. Tympäsee mua Tyrtaios.
(En ole ainoa.)

Ei ole siitä vaivasta ikä parantanut.
Pelkuri on vieläkin tää vanha apina.
Vanhukset joutaa kuolla, minä mukana.


Etiikka on yhteiskunnan soluliima,
Eusosiaalisuuden meemi uskonto.
Hyvä ja paha omatunto feromonit,
joilla apinoista tuli termiittejä,
neandertalista uhka globaali.

Tässäpä on n.s. moraali,
laki, profeetat, evankeliumi
pienessä pähkinänkuoressa.


Vice versa

Ein Hase sitzt auf einer Wiese,
des Glaubens, niemand sähe diese.
Doch im Besitze eines Zeißes
betrachtet voll gehaltnen Fleißes
vom vis-à-vis gelegnen Berg
ein Mensch den kleinen Löffelzwerg.
Ihn aber blickt hinwiederum
ein Gott von fern an, mild und stumm.

Jänö istuu niityllä, siinä
uskossa, ettei sitä kukaan näe.
Mutta Zeissin kiikarillapa
läheiseltä nyppylältä käsin
täynnä hillittyä intoa
apina pitkäkorvaa tiirailee.
Apinaa vuorostansa seurailee
jumala kaukaa lempeä ja mykkä.

Luopio

Miisu oli yhdeksän, kun
lapsenuskon menetti.
Paljon ei ollut menetettävää:
koti uskonnoton, ei saarnattu
pyhästä kirjasta, kun sanat sakeni.
Avuksi huudettiin koivuniemen herraa.

Anteeksi

Inhottavin sana kaikista on "anteeksi".
Anteeksi pyytäminen on nöyryyttävää.
Uskosi on sinut pelastanut.
Ota vuoteesi ja kävele.
Älä koskaan enää niin tee.
Kaikenlaisia tyhmiä hokemia.
Armoa ei pyydetä, ei anneta.

Suht vähän viestittelyä siis
oli Miisun ja taivaan isän
kesken ollut; vaan nyt oli
tiukka paikka, ja Miisu kääntyi
yläkerran puoleen, pyytäen vain
pientä merkkiä, myönnytystä,
luvaten ikuista kuuliaisuutta
jos tämä pieni pyyntö täytettäisiin.

Ei kuullut herra, antanut ei, otti.
Otti, antoi, kanankakan kantoi.
Kiitetty ei ollut herran nimi.

Miisu sanoi irti neuvottelut kerrasta,
purki diplomaattisuhteet hyödyttöminä
Tehtaankadun ja Neitsytpolun risteyksessä
Neuvostoliiton lähetystön kulmilla.

Osa II

Siin on monta loukkoa, pikku pikku Lauri

Kouluajan muistelmat. Syksy, talvi, kevät.

Motto:

Rem tene, verba sequuntur.    
Asias pysy, niin sanat seuraa.    

Quidquid ages, prudenter agas, respice finem.    
Teet mitä teet, järkeä käytä, loppua tähtää.    

Gutta cavat lapidem, non vi, sed saepe cadendo.    
Tippa kiven koloaa, ei väellä vaan väsyttämällä.

N:o 13: Nyt miestä vietiin

Napaluokkalaiset
haisevat kuin naiset.     

Ubbaabba luma
pitkä ja ruma
kuin Elviksen muna
Helsingin paikallisjuna.

(Eleginen distikon)

Viiskytä yhdeksän syksynä svoboda loppuvi armas.
Enää ei uinua saa, Lauri Henrikin täytyy
pykälään nostaa reppu, ja koulutusvelvollisuutta
täyttää noudattaen käskyä maan lakien.

Koulukypsäksi lääkäri Lakeri poikasen katsoo.
Tän ekan testin hän suoritti kiitettävästi:
Sormet pään yli korvaan yltää, ja hoitaja koittaa,
että on laskenneet kivekset molemmat pussiin.

Riisitautia liioin ei laihoissa luissa
tai skolioosia näy, ei paljasta röntgen,
tuberkuloosin vaaraa keuhkojen varjot.
Koopee on tämä poika, luokalle pannaan,
vaikka on vuosia kuus, syksyllä seitsemän täyttää.


Äidin saatossa kulkee Tehtiksen alakouluun
reissu ja reppumies. Kauhea paikka on jälleen
noin monen kohtalotoverin silmien alla.
Voi kun tietäisit, onneks et arvaa,
montako kauheaa paikkaa vielä saat nähdä,
ennenkuin vuorossa on kauhu se viimeinen.

Arkajalkoja vaanii hirmujen vakiomäärä:
Jos ei vaaroja näy, jossakin piilossa vaanii.
Tyhjästä härkänen kasvaa pelkurin mieleen.
Ootappa hetkinen vain, silmä jo kärpäsen keksii.


Helpohko nakki syksyllä lie alakoulussa käynti,
Kun luku, kirjoitus ei ole Laurille uutta.

Ilman aikoja päähän ilmestyi lukutaito,
neljän ikäinen taisin olla, viidettä täytin,
Tehtaankatua pitkin äidin perässä kuljin.
Mainoskyltin pitkän Kansallis-Osake-Pankin
ymmärsin yllättäin, äidin ihmeeksi toistin.
Muutkin kyltit selvis kun äiti ne sormella näytti:
Varuboden on tuolla, tuossa Elanto.
Kolmonen ässät oo, kas se on Esso.

Esso

Lastenkirjoja ahmivat kaikki Saarssonin lapset,
Viihtyen itsekseen, autistinpoikaset pienet.
Tammen kultaiset kirjat, kansissa moderni muovi:
Ei tähän kanteen tahraa jää, kun äiti pois sen pyyhältää.
Aapinen Maija Karman, Lasten kultainen kirja,
pienen pieni kaniini, pientarella hyppeli.
Niistäpä runouden alkeet oppinut lienen.
Yhtä ja toista mun tuotannosta se selittäneekin.

Hanhiemonkin nuo lorut iloisen lippaan,
Kunnaan Kirsin riimit Rojankowskin etevin kuvin,
kumittamattoman vaikutuksen on tehneet:

Sinä päivänä satoi vettä niin, kun kävelin kylällä kerran,
ja tapasin vanhan herran, joka puettuina oli turkiksiin ...

Aukeaman kuvan syksyväreissään,
samaan aikaan iloisena, haikeana
sateisena, silti kirkkaan selkeänä
tuo mulle mieleen aina lokakuu.

Ennen kuvan pikkupoika olin, nyt vanha herra.

Sadepäivä

Mummini, Kehvon, Kuopionkin runolausuja kuulu,
Kurolanlahden Särkisenmäen Elna Mariia
syyttään näihin tuotteisiin osavastuussa lienee:

Törrtelöpiä, iplakka, myterä, rötykkä, rokka,
Herne herne, huiputtaa, onko ruualla ruohti?
Hyvvee on, vaekka viistoista vuotta jo vanahoo.
Tuoppas mummille Petteri tuolta se keppi.

Huonot jalat oli, hienot troopit mummilla mulla,
Tuovilanlahden jylhien vuonojen kaunottarella.
Elnalle Huttulaan hilppas sulhasta taajaan.
Tuskin hevosenpullat pihassa jäähtyä ehti.
Niemiskylästä Hietaniemeen kiertyvi turnee.
Tokkopa kukkaan ennee ajjoo haatuumuan kaatta.
Enemp vähemp etupiäsä takapiäsä iteksesä makkoo.

Nuori Elna

N:o 14: Panttivanki

Ah! What should follow slips from my reflection...
Pantterilaatikko

No, nyt hävis mielestäni jatko.
Ah niin, mä koulumuistoihini palaan.

Olen unessa useasti sinun kaduillas, koulutie.
Kotiportilta kouluun asti minun askeleeni vie.

Osuit Antero naulan kantaan, niin siinä juuri käy.
Vielä usein on unessa kiire, on myöhässä koulusta.

Niin kävi mun sillä kertaa, kun säntäsin kansikseen,
puol pantterisalmiakki- oli kädessä laatikko.

Ei kouluun saanut tuoda namia ollenkaan.
Oli pakko siis mun niellä koko laatikko kerralla.

Pantterit koskaan muulloin ei maistuneet pahalta.
Onneksi sillä kertaa oli housut mun jalassa.
Huonomminkin on käynyt mun painajaisissa.

Ah, enkö ma hautahan asti myös koululainen lie?

Totta turiset V-A, tuskin siitä aiemmin vapautuu.
Pahenee, mitä enemmän aikaa kuluu sängyssä rojollaan.


Mä kävin yhdettätoista, kun koulua vaihdettiin.
Siinä iässä herraspentuin tie oppikouluun vie.

Mut pantiin pyrkimään Norssiin, peruskouluun Saarssonien.
Siis isäin, setäin, veljein; muista puhua parane ei.
Seurakuntien hiljaisista, joilta puuttuvat varusteet,
mitä tarvitaan menestykseen sodanjälkeisen näyttämön.

Läpi pääsin hyvin pistein, sain rannekellonkin,
jonka taakse kaiverrettiin nimi ja pistehet.

talven tullen sain myös rillit, joita suinkaan toivonut en.

Vänikin marinamuisto

Mä vielä muistan hyvin hetken sen,
marraskuisen masentavan päivän,
kun rumat kissalasit Birger Mäkinen
ekan kerran mulle päähän sovitti,
ja äiti niitä turhaan mulle kauppasi.
Ja muistan, kun pienet lumihiutaleet,
joita ennen aina kieleen pyydystin,
nyt lasiin lätsähti, näkö sumeni,
jota hämärsivät kiukun kyyneleet.

N:o 15: Miehet rautaa, luodit lyijyä

Oli Norssi miesten koulu,
tehtiin pojista miehiä.
Oli päässä Norssin lakki,
ja keppi kädessä.


Kauheat on kusilaarit Manalan.

Sinne vietiin syksyn nahkiaisissa
Ekaluokkalaiset pesulle.
Vaan ei tätä Nuuskamuikkusta,
Arkaa pikku Nyyti Nyytiäistä!
Sala-ase nuppineulat rohkeutta toi,
sitten hampaat juipin jalkaan että kipunoi!
Ei näitä pelotteita sentään tarvittu.
Oli jälleen yksi kauhu kestetty.


Oli Aulis Ojajärvi
reksi armeijahenkinen,
ajoi tukka pois ja linnaan -
linjaa kuuskytluvulla.
Seuraava rehtorimme
Visaneuvos Koulupää
Niin ääliö kuin onkin,
Näkee tekstin seinällä.
Jättää kampaukset rauhaan,
Kuus-nolla muodille.

Toinen santsari tiukka
L. Arvi Poijärvi on.
Pitää poikaluokkansa jöössä
Ärjylä ässärykmentin.
Poitsu parhaat puolensa näytti
mantsan, luontsan tunneilla:
Allmänna Svenska Elektriska
Aktiebolaget:

muistakaa laittaa paino
oikeille tavuille.
Latinaksi hän kuulustelee
poikien kasviot.
"Kyllä tämä on lutukka,
vaikka kovin nuori."

Koulussa

Myös veteraani, mut kiltti
on Arvo "Omena" Suominen.
Leppoisa latinan maikka,
etevä voimamies.
Jos pojat ei muuten hiljene,
ei tehoo sana "Silentium!",
tekee vaa'an kateederilla,
tai kaatuvi taaksepäin.

Piti Omppu myös kreikan tunnit,
harvoilta tunnetut.
Tekstinä Diodorus Siculus,
Ξέρξης, ὁ βασιλεὺς τῶν Περσῶν
ja Persian kuningas.
Läksyjä teki vaan yksi,
muut kopsasi vastaukset.

Maikki Koiranen, ruotsinmaikka,
täti pieni pippurinen,
sovels suosikkijärjestelmää
ja pärstäkerrointa.
Oli Laureja etta, tvåa,
oli joskus treakin.
Jos ei osannut vastata tvåa,
Kysyi Mainikki ettalta.

Kun valvoi naskalin tunnit
takapenkiltä Mainikki,
barometrinä valvojan paikka
oli tuomarinpenkillä:
Kun pojat oli kunnolla, maikka
hymys auskujen vierellä.
Kun farssiksi kääntyi tunti,
oli pudota tuhdolta.

Opetti hissaa M.A. Castrén,
ite kappale historiaa,
MaCa hilpeä gentlemanni,
tyylikäs, korrekti.
Epäkorrekti poliittisesti,
Horst Wesselin laulatti.

Aarre Pipinen saksan maikka
käyt kats oli kuuroutunut.
Jengi taivutti saksan verbit
"etsä kuule tätä kumminkaan".
Arska päätään nyökytti, kiitti:
Ja, ganz richtig, gut!

Oli kenties leipäpappi
vanha T.P. Virkkunen.
Sitä palavampi on usko
nuoren Holman Tapion.
Omiintuntoihin turhaan vetos
stadin kundien koisiviin
pohjalaissaarnaajan nuotti:
Etköö sinää muissta, mitää
Sinää lupaasit?

Alaluokilla Veli Welling
koitti musikkia opettaa.
Kaksi tahtia antoi mun laulaa,
taas paikalleen lähetti.

Huonossa hapessa taisi
meillä olla urheilu.
Oli lätkä ja potkupallo,
telinevoimailu.
Oli pesis ja Laakson kenttä,
syksyllä suunnistus.

Ei joukkueasuja puettu,
tiukkoja trikoita.
Kaikki lajit suoritettiin
ihan siviilihyntteissä.
Hikisen tunnin jälkeen
Harva käväisi suihkussa.

Koijarit kahleissa.

Oli Johiksen futiskenttä kuiva ja hiekkainen.
Pojat juoksivat notkein säärin yli pallokentän sen.
Oi, oisipa ollut notkee myös sääri Oksasen.
Vaan olipa teräsklappi, luja ja taipumaton,
Siks sattui niin perkeleesti, vieläkin muistan sen,
Okahaarake kun mua potkas, palloon kai tähdäten,
pallon sijasta suoraan nilkkaan. Oman maalin mä viimeistelen.

Isotalon Erkki ja Rantasen Matti
Vapaaliikesulkeista jumppaa.
Hypi, hypi, hypi, sanoo Jalantien Tuomo
kun tanssittaa orjiansa.
Taasen on lähteneet koijaripoijat
Hiihdon tahdista harhaan.

Ei saa laulaa Isotalon Erkistä,
Isotalon Erkki on kuollu.
Tapa sinä Erkki koulun jälkeen Erkki,
Rantsu soita hanurista humppaa.


Keskikoulun, lukionkin kokeisiin
vaihtoehtoisia totuuksia tarjottiin.
Esim että van Beethoven kuuroutui,
kun maapähkinöitä korviin tunki.
Ja että Luther kirkonmenot uudisti
muuttamalla ne toisenlaisiksi.

Keppi kusella eli yksi miinus oli
näistä suoritteista tavallinen taksa.
Äidin odotukset oli korkeemmalla:
Jos kokeista sain kymppi miikan,
ihmetteli, mistä siihen miinus tuli.


Terveysopin tunnilla
Opettaja tahtoo esimerkin
Huonokuntoisesta, jonka
pulssi nousee rasituksessa.
Ottaa minut esimerkiksi.
Vedä sata kertaa housut alas!
Ei sentään: nouse tuolille ja alas.
En suostu. Vaikka suuttuisi.

Puhekasvatuksen tunnilla
ope tahtoo että näyttelen
puhelimeen vastaamista.
En suostu. Suuttukoon.

Näitä riittää, kieltäytymisiä
kuin hevosella, luonnevikoja.

Miisu on hirmu epäsosiaalinen,
sanoo isä, ei mikään people person
itsekään. Eikä äiti:
Sehän meni hyvin, sanovat,
kun viimeinen on vieras lähtenyt.


Sosiaalisuus ja uskonto:
yhteispeli, kuvain kumartelu,
ja kolmantena musiikki
kulkeutuvat käsi kädessä,
samoissa kai geeneissä.

Kaikki kolme meiltä puuttuu,
tai heikossa on hapessa.
Oi miksi oi miksi ei ääneni soi,
sanomme kuin Saima Harmaja.

Turhia numeroita vältetään.

Nytkö sitten kuollaan, kysyy äiti
retorisesti
päivänä, jona antaa henkensä.

N:o 16: Ei tyttöä tykillä saa

On mittumaarin aatto, ja suvisunnuntain.
Kuin melperi sotaan valmis on Jorvaksen juhannus.
Balladi kaijareista soi levysoittimen,
jota Tiina sisko säätää välihuoneessa.
ram tam tam, mironton, mironton, mirontane.

On terassilla pöytä, sillä juhlakattaus:
On uudet perunat, silli, kalakukko tietysti.
Ja äidin panema sima, kuohuviinikin.
Isin, Jönsin voimin tuulenkaadoista
on rantaan kerätty kokko juuri parahultainen.

Tuop'on Lauri Lemminkäinen kaksitoistias,
joskus rinnassansa tuntee uuden haikeuden.
Jotain kuin tekis mieli, kuin jotain puuttuisi.

Poikakoululainen vähät ymmärtää,
mistä päin nyt tuulee, kenkä puristaa.

Illalla vieraat saapuu kultavaunuillaan,
No, henkilöautolla sitten, käki kukkuu kuitenkin.

Ooh, on vieraiden joukossa tyttö, noin Miisun ikäinen.
Vähän pienempikin voi olla, just parahultainen.

Se kaunis on, ja siro. Miisu ujostuu.
Ei sanaakaan saa suusta, ei irti silmiä.

Ei ihme vaikka nyyti tämäkin heikoksi
jaloistansa käypi, ja suunsa mykistyy.

Ujosti kokon jättää ja lähtee - järvelle!
On suunnitelma kaino Miisun mielessä:

Sen mitä kertoa ei suu voi, sanokoon kukkanen:
melon väljemmälle, taitan lumpehen,
siitä suloiselle solmin seppelen.

Tai kaulanauhan sitten, sen osaan rakentaa:
varresta nahkeasta paloja naksutan.

Tarkka pitää olla, ettei varsi katkea,
ohut kuorensuikale liiaksi ohene.

Monta menee tovia, ja monta lummetta,
Ennenkuin valmistuvi kaunis seppele.
Tai kaulanauha, mitämaks.

Pikku vesikirpullani alan takas meloa.
Rantaudun ja kokolle palaan: voi kauhistus!

Liian kauan viilasin seppelettäni,
(tai kaulanauhaa -- whatever):
On pikku ihastukseni kotiin viety jo.

Nyt kuka lohduttaisi nyytiä  ja sanois vaikka näin:    
jää ilman ystäviä se ken kääntää selän muihin päin.
Lumpeita

Tänään kotimatkalla
bussissa käytävän toisella puolella
vastapäätä istui nuori tyttö.
Ehkä El Zorron suosimasssa iässä:
kuustoistavuotias neitsykäinen.
Ei huomattavan kaunis, ihan tavallinen.
Ei hymyilevä, ei tylykään.
Naama peruslukemilla, vaaleissa verkkareissa.
Ei todellakaan mikään vamppi,
silti hämärästi viehättävä.

El Zorron käyttämä sana oli mehukas.
Niin, tämä nuori tyttö oli sitä.
Kuin nuori vihannes, vaikka parsakaali.
Unohduin tuijottamaan, paha tapa.
Näpytti tietysti kännykkäänsä.
Väliin katsoi lävitseni ajatuksetta.
Niinpä niin.

Kävellessäni kukkimaan alkavien
syreenien alta kotiin ajattelin:
nyt ollaan jo niin pitkällä, että
voisin hyvin olla tuon tytön isoisä.
Harmiton ukkeli.

Me jäätiin kirjaan, virkkoi myy.
Niin käy, kun liiaks kehittyy.

N:o 17: Vaarojen sola

 u – x | u – x | u – x | u – |    
Mutadārik[12] (مُتَدَارِك) "overtaking": Faʿilun Faʿilun Faʿilun Faʿilun (    
فَعِلُنْ    
Sarīʿ (سَرِيع) "swift": Mustafʿilun Mustafʿilun Fāʿilun (مُسْتَفْعِلُنْ مُسْتَفْعِلُنْ فَاعِلُنْ)    
| x x u – | x x u – | – u – |    

Naah. Ravia!

Oo oo rinnasta multa
veit sä syömmeni.
Toiveeni täytä,
ja vie myös housuni.

Seksijutut eli sen ajan sanastolla sanottuna sukupuoliasiat viimeksi kuluneen vuosisadan jälkipuoliskolla ilmenivät keskimäärästä tietämättömämmälle esimurrosikäiselle vähintäänkin mystisinä.

Perheenlisäys esitettiin filmeissä ja telkkarissa salaperäisesti pimeässä täkänien kätkemänä. Mitä siellä faktisesti tehtiin kun hengiteltiin ja häärättiin, siitä jäi sen ikäselle parhaastaan vain valistunut arvaus.

Haikarajutut sikseen, mut mitä ite asiassa lisääntymisessä on tekeillä, ja mitä siihen sikiöiden siittämisen toimitukseen yksityiskohtiin mennen sisältyy,
Siitä kaiken hihittelyn ja virnimisen keskellä stadin skidin mieleen jää hämärähkö käsitys.

Paremmin asioista perilläolevat tahot kuten luokallejääneet yläluokkien kokeneemmat jätkät ei napiaisille detaljeineen selitä syntyjä syviä,
keskenänsä hähättävät sekä vetelevät epäselviä silti levottomuutta herättäviä puolivillasia viisuja, kuten:

Uskadaaraa, kuka pani Saaraa saunassa lauantaina?

tai

Mikkihiiri mättähältä mättähälle käy,  pikkujalka pilkahtaa.

tai

Vaka vanha Väinämöinen pani piika pikkaraista, navan alle naputteli suurella sukunuijalla.

Tästä viimesestä sentään selvis sen verran että pääsi itse toimituksesta jonkin verran jyvälle. Irrumabo ego vos et pedicabo.

Terveysopin kirja on kryptisempi. "Murrosikäisillä esiintyy tytöillä menstruaaatio ja pojilla polluutio."

Polluutio? Onks tää nyt sit se pahamaineinen itsesaastutus, mistä poika tulee veltoksi ja saa karvaset kämmenet? Johon auttavat ilmakylvyt alasti avoimen ikkunan ääressä ja kylmät pyyhkeilyt?

Ei, pikemminkin on kyseessä tihentyvät märät unet jotka ovat tyydyttäviä sinänsä noin unina mutta joista nolosti saa aamusella herätä pyjamanhousut tahrasina ja häpeillen piilotella syntynyttä ylimääräistä pyykkiä.

Laakson urheilukentän raunioituneen katsomon seinään on joku nimetön runoilija ikuistanut sanat jotka hämmentävät ja kiihottavat pikku kulkijaa:

Kyrpä koskee kuumaa floiskaa ...

Partitiiviobjektina tässä esiintyvä substantiivi on entuudestaan tuntematon eikä sitä löydy nykysuomen sanakirjasta, mutta silti se ja koko säefragmentti onnistuu koskettamaan poikakoululaista jostain hyvin hyvin syvältä.

Outo juttu on myös lämpimässä kylvyssä Junghansin valkoisen boilerin sinisen kaasuliekin humahdellessa irrotella terskaan takertunutta esinahkaa varovasti, kunnes se eräänä kauniina päivänä tai pikemminkin iltana lähtee kokonaan irti vetäytyen taakse ja

Snart blottades ollonet ...

senaikasta suttuista ruotsinkielistä pornolehteä siteeraten. Se tuntui mukavalta.

Hämärää, hämärää.

Ja kuinka pitkä matka samalla kaikesta tästä "rumasta" onkaan kymmenvuotiaan pojan unohtumattomaan ensimmäiseen elokuvarakkauteen: Hayley Mills elokuvassa Pollyanna.

Tai sittemmin romanttisiin ajatuksiin koskien Norssin tanssikoulussa tavatuita tyttönorssin sieviä kaksosia joista en koskaan oppinut kumpi oli se söpömpi.

Tai sittemmin rippikoulussa tavatun ensimmäisen tyttöystävän kanssa tehtyihin viattomiin kävelyihin Tehtaankadun pakkasessa.

Lukuisien siveiden kävelyjen jälkeen kotiovelle tultaessa tyttöystävä rohkaisee mielensä ja ehdottaa

Eks me voitas sekstata?

Hui, iik, apua, pelästyn! En ole valmis! Mutta 50-luvun slangisana ei tarkoita sitä mitä luulen. Olisinpa tiennyt sen silloin, tai olisipa hän ryhtynyt vaan tuumasta toimeen. Mutta yhtä ujona jätti asian sikseen, ja kädestäpitely sai luvan jatkua ad nauseam.

Vasta viistoistavuotiaana tajuan alkutalven pakkasella yksikseni ulkoiluttaessani Eetua:

tytöt ovat ihmisiä niinkuin mekin!

Aikamoinen ajatuspökäle poikakoululaiselta. Eetun jalkakäytävälle äkistämän veroinen.

N:o 18: Ajojahdin pää

ANUSHTUBHA METER IN Sanskrit poetry    

The most common meter  in scriptural literature is the anushtup meter which has eight syllables in each of the four quarters :     

pancamaM laghu sarvatra saptamaM dvicaturthayoH /               viides lyhyt kaikkialla seitsemäs toisessa ja neljännessä    
shhashhTam guru vijAnIyAt etat shlokasya lakshanam //       kuudes pitkä aina, tämä on värssyn sääntö    

tamtamtamtam titaatamtam    
tamtamtamtam titaatitam    
tamtamtamtam titaatamtamtam    
tamtamtamtam titaatitam    

Syllables 5-7 of the second pāda must be a ja-gaṇa ("υ – υ") This enforces an iambic cadence.
Päässä iso pipi.

Oman nurjan persoonani
olen myynyt, ei oo mitään
mulla mitä menettää enää.
No minkäs teet, "an mennä vaan!"

Kuten sanoi hra Petteri
Kesätöissä kun runttasi
pyörätrukilla törttöillen
sata metriä hyllyjä.

Muistoistani kauheimpia
- marraskuu tais olla kai -
on kun -- Doucement! There is a limit!
Knausgårdia ei toisteta!

Hauskaa tuo ei ole enää!
Itsekuri on tärkeää.
Peukku pois! ja kampaa tukkasi!
Ei saa itseä paapoa.

Koko suku, en vaan minä,
yks kauhukabinetti on.
Omituisten otusten kerho,
meitä ei olekaan vähän.

Suuret luulot ja ylpeys:
aiheuttaa ne syntyviat
syntiin lankeemuksia ja
kananlentoja kiivaita.


Apea mamu isiensä luona

Porilaisesta alkaen
kauppiaasta, emäntä näät
teki sille kaksi poikuetta,
serkkunsa kanssa kuopukset.

Siitäkö lie masentunut,
konkurssista vai kaupanko,
melankolikkoko muuten vaan,
apea kuvassa miekkonen.

Lähti takasin länteenpäin.
jätti taaksensa siirtomaan,
mamut rannalle siittämänsä.
Kai ne jotenkin pärjännee.

Tunareita, yyrbolleja.
Pankrotin sekä itsarin
Paetakseen velkojiansa
Teki faffan äidinisä.

Faffa famun lisäksi nai
nuorempaa kai siskoaan.
Ukki mummille saman teki,
heilasti vielä Okin kaa.

Petkuttajat luurissa

Houruloiden ja Vaasojen
sukuhaarojen päättömyys
Ei ajan päästä niin hävetä,
aika parantaa vahingot.

Ilman vuosien kiikaria
Nurinpäistä ei kannata
repostella runollisesti
kamalimpia käänteitä.

Kauheimmat jätän muistoni
Kypsymään, tai unohtumaan
arkistoihini hautautumaan.
Päällä leimana "salaista".

FINIS

Y Asi Finaliza Esta Historia.

Eli tähän päättyy tämä tarina.
Mutta ensi numerossa
El Lauri ja kenraali ratsastavat jälleen vaarojen teillä -
te mukana!