Jokainen numero on itsenäinen seikkailu!

EL PERRO

KARAVAANI KULKEE

Politiikkaa

Motto

Aloitin uuden osaston pahansisuisille mietteille, jotka nousevat hiljan lukemastani.

Kamelikaravaani ravaa aavikoituvalla pallolla / edeten vääjäämättä kohti reunaa / Takkuinen supikoira laukkaa räksyttäen kannoilla / suu täynnä saatanallisia säkeitä kuormastoa seuraa ...

Yksi Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin suosikkisloganeista kuuluu: "Koirat haukkuvat ja karavaani kulkee."

... jalat ei kanna, sit vaik konttaan / täällä Kotikadult kantaa, tääl ei vaarat vaani mun ees / Ja vaik koirat haukkuu, ni tää karavaani kulkee (Cheek)

... en rikastu, mut pidän hauskaa ainakin / Tullu tää maa tutuks, oon ollu joka paikas Lappeenrannast Lappiin ja Vaasan kaut takas / Pantsu kuskaa, koirat haukkuu, karavaani kulkee / Joka ilta koko ilta kunnes baari sulkee ...

... ilmaston muutoksia / Syvä transsi taikka joku muu hurmostila / Se on se D-vitamiinin puutostila / Ja voittajalle lohkeaakin kuutossija / Huumekoirat haukkuu Ja karavaani kulkee / Tamashekit hakkaa tahtia / Käyhän peremmälle, peremmälle, paina puuta / Ajat muuttuu, nyt tulee jotain aivan muuta ... (Paleface)

Kesäuutisia

Tänä aamuna uutisissa oli seuraavaa.

Amerikanraudalla ajeli nippu persumiehiä
Myrkynvihreällä Chryslerin rotiskolla
Kouvolan ja Lappeenrannan välistä valtatietä.
Samanmerkkisellä kuin meillä Floridassa
kun John kärvisteli kuumassa autotuolissa.
Kuumaan tuoliin joutuivat nämäkin matkustajat,
sanat dollarihymyssä kun sakeni ja ajoradalle
purkautui valtaosa remmistä jakamaan eväitä,
rystyvoileipiä, korvapuusteja koko porukalle,
niin siihen yllättäen ryntäsi ryssäläinen rekka
maantiellä riitelijät jyräsi pannukakuksi,
veriohukaisiksi koslan ja rekan väliin.
Pääsivät maanantaiaamun pääuutiseksi.

Belgan kuninkaan pikkuveli Laurent
pitkästyy pitkässä seremoniassa.
Lihava keski-ikäinen miehenpökäle
liikennepoliisin näköisessä lakissa
räplää puhelinta, puhuu siihen:
mä oon kohta läpi, lähtään kaljalle,
Belgian mainiolle trappistioluelle,
isketään ehkä pari alaikäistä.
Vaimo haukottelee makeasti vieressä.

Toteutuu uutisoinnin Hegelin laki:
Määrä muuttuu laaduksi, laatu määräksi.
Yksi pahastunut jenkki vastaa uutisarvossa
tuhatta tehtaan alle litistynyttä hindua
tai kymmentätuhatta tulvaan uponnutta bangladeshiä.
Ruumiin hinta uutisissa on kelluva valuutta.

Siri Hustvedt ja Paul Auster

Siri Hustvedt ja Paul Auster
ovat melkoinen julkkiskaksikko,
b-luokan valovoimaisia tähtiä.
Mulkosilmä amerikanjutku ja
amerikannorjalainen kolho trolli,
aika hujoppi, pitempi (vaik laihempi) kuin
Pauli, puolanjuutalainen miehensä.

Puolta fiksumpikin, ainakin
omasta mielestään, ja oppineempi.
Se on hyvin mahdollista, Paul ei tee
kovin valopäistä vaikutelmaa.
Ei liene mikään ruudinkeksijä, juonia
keksii jois itse sitten seikkailee sankarina.
Postmodernismin elkeitä katsoo käsikirjasta,
sekoittelee perusjenkkisarjoihin.
Paul kuitenkin netonnee enemmän
kuin kaksi kertaa enemmän kuin Siri,
listaa palkintoja ihan vitusti, Siri on
vaan parin rupuopiston kunniatohtori.
Se varmaan kismittää Siri vaimoa.
Paul tykkää kovasti pesäpallosta.
Se haluis olla maailmankuulu palloilija,
samalla huippuluokan kirjailija,
nobelsarjan voittanut pesäpallotähti.

Austerin iskä myi kodinkoneita.
Sirin iskä oli St Olafs Collegen lehtori,
jolle amerikannorjalaiset
osti Minnesotaan oman oppituolin.
Sirikin on tohtori, tosin tuoliton.

Siri teki väitöskirjan Dickensin kielestä,
siteeraten Kristevaa ja muita 80-luvun
muotinimiä, nyt nukkavieruja.
Se pitää pidettyjä esitelmiä
neuropsykologiasta, josta se on
lukenut tosi paljon kirjoja.

Tää on Paulille jo toinen itseään
fiksumpi vaimo. Eka vaimo Lydia Davis
kirjoitti parempia kirjoja, parhaat koko kolmikosta.
Muttei yhtään yhtä kuuluisia, eikä yhtään
niin helposti sulavia lukuromaaneja.
Ihan lyhyitä pikku tarinoita, lastuja.
Monissa niistä seikkailee Paul paskiaisena.

Siri, vaikka tohtori, janoaa kunniaa
ja maailmanluokan tunnustusta
vielä enemmän, jos inhimillisesti
mahdollista, kuin Paul.
Sirin kirjat koskee mainetta taidemaailmassa,
ja sen puutetta ansiokkailta naisilta,
etenkin isommanpuoleisilta, joilla
on norjalaisia sukulaisia, ja
itseään kuuluisampi vaik lyhkäsempi jutkumies.

Liekö puolijuutalainen Siri itsekin?
Ester Vegan kuulostaa jutkunimeltä.
Tuskin oli vegaani, mut söikö sikaa?
Lloyd nai Esterin ihan lapsena, 16v.
Siri oli pikkuruinen keskonen.
Siitä on se hujahtanut pituutta.
Sirillä on kolme nuorempaa doldis sisarta,
Austerin näköinen tytär Sohvi on julkkis wannabe.

Yrittääkö Siri antaa jengin ymmärtää
että se on oikeasti Paulin haamukirjoittaja?
Että Paulin kirjoihin on piilotettu P.A. = S.H.?
Pettiköhän mulkerosilmä Pauli Siriä
pienempien naisten, tai suorastaan miesten kanssa
kuten Sirin säihkyvän büchleinin Felix kissa?
Siinä Sirin alter egon Harryn mies Felix oli bi.
60% yleisöstä äänestää että Paul on gay, 20% että bi.
Yksi niistä viidestä siis veikkaa että hetero.

Isäpappa Lloyd oli 32 vuonna 54 Norjassa,
kaksi kertaa vanhempi kuin pikku Ester.
Se oli varmaan Esterin opettaja Oslossa.
Oli vihainen kun Ester ilmoitti pohjaan
palaneesta Siristä 55. Siri oli vahinkolaukaus.
Paloi pappa Lloydin vakuutus, jos sitä oli.
Kahteen viikkoon ei pukahtanut Esterille.
(No siis Harrietin äidille. Mut tää
kohta vaikuttaa itse koetulta.)

Lloyd eli v 2004 saakka eli vielä 50 v.
Kuoli 82 vuotiaana. Äreän näköinen äijä.
Ester eli vielä äskettäin. Hoiti lapsia,
opetti ranskaa, oli opiston kirjastossa töissä.
Siiri ehkä kostaa Pauli feeliksille äidin puolesta.
Ja samalla haluu isona kuuluisaksi kuten iskä.
Sirillä on viikinkien jäyhä leuka, iskältä peritty.
Ois siitä varmaan tullut parempi miehen vermeillä.
No onhan se silti norjalaismamuiskää nimekkäämpi.

Paras vai kuuluisa, vai kuuluisako paras?
Vaikea sanoa, siksi on paras
olla ainakin kuuluisa, ja rikas.

Siri Hustvedt ja Paul Auster
eivät ole ihan niin kuuluisia,
eikä rikkaita kuin huolisivat olla.
Siis kirjoittamaan lisää, lisää
näyttäytymään julkisuudessa.
Ehkä se siitä. Kuha ei vaan kuolisi
ennenkuin Nobel ehtii napsahtaa,
kuten kävi kollegalle, Philip Roth paralle.

Ei musta Siri, eikä Paulkaan ees, oo
suorastaan huonoja, vaikka tyhmiä
ja moraalisesti jotenkin sekundaa.
Apinoita tavallisen alhaisia,
ahnaita kiipijöitä, namesdroppaajia.
Vetää perusamerikkalaista tuubaa
tyyliin heti kaikki mulle tänne nyt.
Näit on muitakin, mainittakoon Franzen.
Ne on kuitenkin auttamatta
b-luokkaa, ei nobelainesta. No nythän
toisaalta on Ruotsin Akatemia
järkänny itsensäkin b-luokkaan,
palkitsee julkkiksia pysyäkseen tapetilla.
Et ehkä ne oiskin siellä nyt ihan kotonaan
irkuks naamioidun trubaduurin seurassa.
Ruotsi syvältä huhuu USA:n perstaskusta,
kuten Assangen tapaus ja Trumpin ulostulo
mustan nujakoijan keisissä äsken todistaa.

Monet tykkää mennä kuuntelemaan
julkkiksia, kuuuliaisena
yleisönä läiskyttää käsiä
maailmanluokan kuuluisuuksille.
Sen jälkee tuntee itekkin ittensä
ihan vähän niinkuin kuuluisammaksi.
pikku tähdeksi samassa tähtikuviossa.

Kuuluisuus on tavallaan tarttuvaa.
Siks kuuluisat mieluiten tapailee
muita kuuluisuuksia. Tavisten seurassa
sitä jotenkin tuntee lakastuvansa,
kuin sädekehä himmenisi puolivalossa.

Kuten Riku sanoi Talasniementiellä:
ne ei tiedä täällä miten hienot talot
meillä on Helsingissä.

Call Trump

Amerikka on oman käden oikeusvaltio.
Riidat ratkaisee siellä Kainin käsi.
Revolveriruletti pyörähtää,
muuri nousee kansain välille.
Ilman lupaa tupaa tilkitsee,
raot tukkii käypäläisiltä
oman elämänsä valttikortti,
monen köyhän muukalaisen hakku.
Tulkaa loput matut kattoon kattoon
mutakärpänen tapettiin kun tapettiin.
Tuomariäänin viisi-neljä
Amerikka uhkaa Guatemalaa
rullaksi käärityllä setelitukolla.
Taas maistuu lautanen niiden verta,
maahantulopaperit lautasliinana.
Ei ole muuta oikeutta kuin voiman oikeus,
Pentti Haanpää leukavasti laukaisi,
tietämättään Aristotelestä lainasi
iloisella kolkytluvulla.

MAGA

Hei tviittikaverit, mullon idea:
Ostetaan Grönlanti Tanskalta
tai vallataan se pikku juuteilta
miehittämättömillä Viking-luotaimilla.
Tehdään siitä iso mielisairaala
jonne kuskataan Sanders ja
kaikki vitun lällidemokraatit.
Miehitetään se miehimyksillä,
mamuilla ja rumilla naisilla,
muilla ikävillä vähemmistöillä.
Häiriköt vaan kumiveneisiin ja ulos.
Se toimi hyvin pilgrimien kanssa.
Johan alkaa diilit pelittää.
Saadaan suureksi taas jenkkilä.

Loskuu häpy lava

Tähditetty viiri on USAn pääsylippu,
sille vannotaan me käsi sydämellä,
toinen lompakolla perätaskun päällä,
vahtii kakkosella numero yhden etua.
Lompakko ja vyötärö niin paksu
ettei paskalle taivu vapaa mies.

Suomessa valtio vahtii joka aktia,
työläiset lakkoilee, asettaa vahtia,
Häiritsee halpatyöläistä, matua,
Meillä tollaset mittailis jo katua.
Tai hauturi ottas mittaa takkaan.
Juhlikaa te, niin minä pakkaan.

In memoriam Claes Andersson

Claes oli kuin runonsa, sanoo ystävät.
wie ein Kinderhemd, kurz und beschiessen.
Käytti samoja Birger Mäkisen varaston
jäännöseräsilmälasin sankoja kuin mä.
Viimeisen parin förbi perhana.
Nyt vois hyvin palauttaa ne mulle.

Lutherin virsi

Ei mulla seiso, se on voi.
Valitan kuin Martin Luther
King, nään pahaa unta.
Testikkelit oveen naulaan
pensselini rukkaseen
tai santaan panna saan.
Muuhun en panna enää saa,
Tai saisin, mut ei vittu se ei mee.
Jos pystyisin, sen saisin sinne,
mut en kykene.

Ei liha enää virsuun vilahda,
pensselini likoon solahda,
Ei mela mekkoon mulahda
kuin hauki kaislikkoon.
On mulla paavin pallit.
Kirkkaana täplänä ei siemen loista,
ei naiseen jälkeläinen tule,
kirkase ei rakas.

En ole enää pensseli setä,
Niilin hauki vonkale,
vanhakantainen luukala
osoitin kello yhdessä,
vaan joku niilin hanhi,
makarooni yl al dente
keitetty, hammastahna
tuubista ulos puserrettu.

Vuoteessa olen kehnoinen
kuin joku pieni lapsonen.
Nyt oikeasti olen vanhus,
en enää mikään spermaohjus
lämpöhakuinen, itseohjautuva,
vaan nahjus lyhyehkön kantaman.

Yhden koon oon sukahousu
ei kahta eri pituutta
löydy enää housusta
on vaan ekstra small.
(Credits: ML, JC)

Viisaan viiniä

Mitätön olemukses tomumaja
on kahden olemattomuuden raja.
On suuri avaruus sun ympärilläs
ja sinä siinä tyhjäntoimittaja.

Vain elämä pääomaks annettiin
sulle tähän maailmaan ja niin
kun päiviesi summa päättyy, siin
oli kaikki. Hyvästi, ei näkemiin.

Ei lainkaan vavistuta sydäntäni
se hetki jona kuolen. Elämäni
se puoli mieluisampi on kuin tämä,
joka on täällä kärsittävänäni.

Kun pallo lennät, vierit oikealle
tai suoraan eteenpäin tai vasemmalle
edessä sallimuksen poolosauvan,
älä sanaakaan hiisku pelaajalle

vaan pitkin kenttää vaarallisen kaitaa
pyöri pallona kovana tai löysänä päin laitaa,
muistaen että sinut sinne löi
se joka lassipallon säännöt keksi, taitaa.

On varma totuus tuskin tiedossamme
siis turha meidän takamuksillamme
on koko elämämme istua
otaksumassa otaksumiamme.

Ei verukkeille siinä sijaa jää
ja pieni äly koittaa ymmärtää
ihan turhaan koska kukaan kertomaan
ei palaa kun täältä häviää.

Ne jotka viisaat kirjat täyttivät
ja mestareina sanaa käyttivät
muille hyvän sanan lyhtyjä
sytyttivät ja tietä näyttivät

ne eivät osanneet omin nokinkaan
pois yöstä ja pimeydestä maan
he antoivat vaan meille ohjeitaan
Ja sitten itse kömpi nukkumaan.
(Credits: Omar Khaijam/Toivo Lyy)

Ikuinen lämpöelämä

Ei Kristuksen kirkastuksen paikka mustunut,
se pelastui täpärästi maastopalosta.
Grönlanti on ruskea, siellä ruoho palaa.
Syrjäytyneet jääkarhut lie sytyttäneet.

Venäläinen, amerikkalainen ja norjalainen
kilpaili siitä, miten selviävät lämpokuolemasta.
Venäläinen hankki ilmastointikoneen,
amerikkalainen lensi lomailemaan Islantiin.
Norjalainen teki voittoa ilmastonmuutoksesta.
Sammakot porisevat hiljaisella tulella.

Haukun haukun

Ei paska punniten parane
kulu kakka kuurnimalla.
Ruma mikä ruma sano
paha pahempi pahinta.
Huono työ huono tulos
lahjahevonen ojassa.
Kehno mies kehno isä
kehveli ja kehno veli.
Suurin hölmö vanha hölmö
vitun ikävä inehmo.

Kului päivät vieri vuodet
hiutui aamut unettomat.
Keinui lauta ylös alas
litranmitta lensi ulos
murmeli ja maalisjänis
kuppi viimenen kumottu.

Eipä auta ulostulo
perseelle peli pelattu.
Kalkkiviivat pölisevät
loppusuora on kiritty.
Aika loppu peli poikki
kuuluu dumarin vihellys.
Piru peri pelipallon
pure pakana pölyä.

Terveisiä vaan Lotta Rotan kysymyspotalta
tältä vanhalta muumikirjan piisamirotalta.
Kaikki on hukassa, mutta kakkukahvit maistuu.
Hohoo helppo! sanoo hirvi, ja halstarissa paistuu.

Erityisherkän polakan polsterit

After respective separate visits to Conrad in August and September 1913, two British aristocrats, the socialite Lady Ottoline Morrell and the mathematician and philosopher Bertrand Russell — who were lovers at the time — recorded their impressions of the novelist. In her diary, Morrell wrote:

I found Conrad himself standing at the door of the house ready to receive me. His appearance was really that of a Polish nobleman. His manner was perfect, almost too elaborate; so nervous and sympathetic that every fibre of him seemed electric. He talked English with a strong accent, as if he tasted his words in his mouth before pronouncing them; but he talked extremely well, though he had always the talk and manner of a foreigner. He was dressed very carefully in a blue double-breasted jacket. He talked apparently with great freedom about his life — more ease and freedom indeed than an Englishman would have allowed himself. He spoke of the horrors of the Congo, from the moral and physical shock of which he said he had never recovered.

His wife Jessie seemed a nice and good-looking fat creature, an excellent cook, a good and reposeful mattress for this hypersensitive, nerve-wracked man, who did not ask from his wife high intelligence, only an assuagement of life's vibrations.

He made me feel so natural and very much myself, that I was almost afraid of losing the thrill and wonder of being there, although I was vibrating with intense excitement inside. His eyes under their pent-house lids revealed the suffering and the intensity of his experiences; when he spoke of his work, there came over them a sort of misty, sensuous, dreamy look, but they seemed to hold deep down the ghosts of old adventures and experiences—once or twice there was something in them one almost suspected of being wicked. But then I believe whatever strange wickedness would tempt this super-subtle Pole, he would be held in restraint by an equally delicate sense of honour. In his talk he led me along many paths of his life, but I felt that he did not wish to explore the jungle of emotions that lay dense on either side, and that his apparent frankness had a great reserve.

A month later, Bertrand Russell visited Conrad at Capel House, and the same day on the train wrote down his impressions:

It was wonderful—I loved him & I think he liked me. He talked a great deal about his work & life & aims, & about sother writers. Then we went for a little walk, & somehow grew very intimate. I plucked up courage to tell him what I find in his work—the boring down into things to get to the very bottom below the apparent facts. He seemed to feel I had understood him; then I stopped & we just looked into each other's eyes for some time, & then he said he had grown to wish he could live on the surface and write differently, that he had grown frightened. His eyes at the moment expressed the inward pain & terror that one feels him always fighting. Then he talked a lot about Poland, & showed me an album of family photographs of the 60's—spoke about how dream-like all that seems, & how he sometimes feels he ought not to have had any children, because they have no roots or traditions or relations.

My first impression was one of surprise. He spoke English with a very strong foreign accent, and nothing in his demeanour in any way suggested the sea. He was an aristocratic Polish gentleman to his fingertips. At our very first meeting, we talked with continually increasing intimacy. We seemed to sink through layer after layer of what was superficial, till gradually both reached the central fire. It was an experience unlike any other I have known. We looked into each other's eyes, half appalled and half intoxicated to find ourselves together in such a region. The emotion was as intense as passionate love, and at the same time all-embracing. I came away bewildered, and hardly able to find my way among ordinary affairs.

Bertrand "Marriage and Morals" Russell oli varmaan bi, kai telakoi myös Ludwig Wittgensteinin kaa. Näistä muistelmista vaikuttaa että Conrad oli Pertin sielun veli. Pölisiköhän nytkin patjat petipuuhissa? Merimiehissä sellaisia löytyy monia, kun keskenänsä viikkokaudet merellä saavat samaan tahtiin vedellä. Valasmies Melville oli samaa maata. "Scarlet letter" Hawthorne vallan pelästyi, pois muutti naapurista.

Mieskirjailijoita

Vain osa kirjailevista miehistä on mieskirjailijoita, onneksi. Ne on vitun ikävystyttäviä. Klisheisiä. Ne hakee kunniaa ja tuntee häpeää, vuoroin ylvästelee vuoroin nöyristelee ja haluu päteä. Olla kuuluisia julkkiksia. Setvii uskontoa ja politiikkaa, valtaa, sotaa, metästystä. Sensaatioita, kohua, jänniä juonen käänteitä, kähmintää, pappeja, poliitikkoja, poliiseja, yrittäjiä, sotilaita ja lääkäreitä, rikoksia, väkivaltaa, höyryistä seksiä, kaunottaria, rahaa, ökytaloja ja jahteja, ekan luokan paikkoja, piukkoja paikkoja, tiukkoja paikkoja joista selvitään, tiimihenkeä, sankaruutta, tunnon tuskia. Kaikkea sitä mihin munapussihormonit miestä kuljettaa.

Wiiksiwallu eläinmurhaaja Hemingway tietysti, tyhmä sonni Henry Miller, kaakelileukainen Knut Hamsun, valassarjamurhaaja Melville enimmäkseen (paitti se "mieluummin en" novelli). Conrad merenkävijä myös eri selvästi, en meinaa jaksaa lukea. Henry James on yllättävän ällö myös, vaikkei mikään sonni. Ite asiassa Dostojevskikin soveltuvin osin kuuluu tähän. Ja Paulo Coelho, mirabile dictu. Naismaista miesmäisyyttä on näet myös näiden harrastama nokintajärjestyksen vahtaus ja sitä palveleva pyhyyshymistely, vaikka itse ovat piipunrasseja. Mieskirjailijoita on selvästi jenkkijutkut Bellow, Malamud, Roth etenkin, Paul Auster. Amos Oz ei kuulu joukkoon, mut se ei ookkaan jenkki. Eikä Singer. Naismainen Åke-Håkan Knausgård on selvä mieskirjailija, sukuaan haukkumalla koittaa päästä julkuksi, alistamalla ylistää itseään ja lyttää naisiaan. (Mussakin voi olla sitä vikaa. Mut en sentään ole julkkis.) Bylsii lapsia, fanittaa Hamsunia, Hölderliniä ja Hitleriä, kaikki hulluja mieskirjailijakolleegoja. Hyi. Sen eka kirja enkeleistä oli aika hyvä.

On myös kirjailevia naisia jotka on miesmäisiä naiskirjailijoita. Nekin on vitun tylsiä. Klisheisiä. Ne hakee kunniaa ja tuntee häpeää, vuoroin ylvästelee vuoroin nöyristelee ja haluu päteä. Olla kuuluisia julkkiksia. Setvii uskontoa ja politiikkaa, valtaa, sotaa, metästystä. Sensaatioita, kohua, jänniä juonen käänteitä, kähmintää, pappeja, poliitikkoja, poliiseja, yrittäjiä, sotilaita ja lääkäreitä, rikoksia ja väkivaltaa, höyryistä seksiä, kaunottaria, rahaa, ökytaloja ja jahteja, ekan luokan paikkoja, piukkoja paikkoja, tiukkoja paikkoja joista selvitään, tiimihenkeä, sankaruutta, tunnon tuskia. Kaikkea sitä mihin munapussihormonit naista kuljettaa.

Sofi Oksanen saleen, Siri Hustvedt. Nälkäpelin Suzanne Collins. Entä Kinsella? Onko chick lit naiskirjallisuutta? ei välttämättä. On niitä kivojakin. Kinsellaa ei voi ottaa vakavasti, se naurattaa. Se on jonkinlainen nykyajan Theophrastos. Klisheistä saa hyviä vitsejä, kunhan tunnistaa ne sellaisiksi. Liikaa toistamalla niistäkin tulee tietty klisheitä.

Hyvät kirjailijat on vähän sellasia androgyynejä. Taviksia. Ei kauhistele, kukkoile, kiivaile, nyyhkyile, hienoile, höyryy, uhoo, mesoo, hymistele, lyö rumpua eikä mahtaile. (Grassin peltirumpu on paska, ei jaksa edes loppuun.) Ne koittaa ymmärtää pientä kulkijaa, jollanen löytyy joka matin ja maijan sisältä, ihan riippumatta killuttimista. On toki eroja, mutta kameran sukupuolenvaihtoapista huomaa miten pieniä ne on. Ja homohäissä homot kirjoittaa toisilleen just yhtä liikkiksesti kuin heterot. Hyvät kirjailijat tajuaa, että kaikissa sioissa on pikkuisen likaa. Ne ei erottele jyviä ja akania, kärpäsiä ja härkäsiä. Toinen ei ole niille toista parempi. Ei ole lehmipaimenilla selkeästi valkoiset tai mustat stetsonit. Koko hyvä paha erottelu on pointin vierestä. Ne kertoo miten eri lailla voi maailman kokea, oudosti ja silti tutusti. Niiden kirjoissa ei tarvi tapahtua mitään merkillistä, joskus ei tapahdu juuri mitään, ja silti niissä on koko elämä. Kirjallisuus, niinkuin elämä, ei tarvitse juonta, eikä opetusta.

Ns. jännät kirjat on enimmäkseen paskoja. Pageturnerit on perseestä, syvältä koko käsite. Hyvän kirjan voi laskee käsistä ja lukee uudestaan. Thrillereihin en koske tikulla. Dekkarista katon ensin lopusta kuka on murhaaja. Jos se on hyvä sen viitsii vielä lukea. Juoni ja kuka voitti on mulle ihan sama.

Jane Austen tietysti, Charlotte Bronte, ja Thackeray. Virginia Woolf on hieno. Leo Tolstoi, Tsehov, Turgenjev vaik se kirjoittaa liikaa metästyksestä. Kuin myös Trollope, joka on hirmu setämäinen. Ann Tyler on kiva. Alice Munro, Katherine Mansfield tosi hyviä, Anthony Powell ok vaik on sovinisti. Galsworthy on sillä rajalla. Steinbeck myös, vaikea sijottaa, kuten jenkit yleensä, niillä on jenkki"kulttuurista" jo pahat mieslähtöpisteet, iso handicap. Fielding ja Sterne saa peukutuksia. Proust on ok, Balzac ihan jees, vaikka melko pitkäveteisiä. Samaa voi sanoa Cervantesista. Onhan se kiva, ja sydän paikallaan, mutta puuduttava.

Listoja vois jatkaa loputtomiin joten lopetan ne tähän. Vähän nolottaa et listoissa on enemmän miehiä kuin naisia, niin hyviksissä kuin myös pahiksissa. Onks se mun vika? Voi olla.

Onhan tähän toinenkin näkökulma: puisevat kirjat on kivoja puisevista ihmisistä. Ne on niistä just sellaisia tutunoloisia ja kuitenkin jänniä, josta ne löytää oman itsensä. Vika ei ole kirjassa, lukija on väärä. Mä en vaan ole oikealla lailla puiseva. Vaan tällä toisella lailla.

Hippunen hopeaa

Conrad puolan aatelinen mamu
kirjassa Nostromo eli meidän mies
paukuttaa lipilaarin credoa:
ei maailma parane ilman
rikasta yrittäjähyvistä,
alati vaurastuvaa porhoa,
jonka pöydältä putoilevat murut
köyhät näppeihinsä nuoleskelevat.
Gouldin suvun hopeakaivos
uneliaiden intiaanien mailla
on oikeasti niiden hyväksi,
reilun kaivosisännän yksityispoliisit
luo lakia ja järjestystä tupaan,
omistajan oman käden oikeutta
poliittisen siirtomaaherran sijaan.
Kaivos tuo laiskan inkkarin
turhan paratiisimaiseen elämään
uutta verta, hikeä ja kyyneleitä,
uurastusta pimeissä kaivoskäytävissä.
Vesiputous kuivuu, korvautuu
hornan kuiluilla ja metelillä.
Hyväntahtoisen isännän taskut
nopeaan hopealla täyttyvät.
Inkkarikin saa siitä hippusen,
uudenaikaiset lainahöyhenet:
Farkut, lenkkarit, teepaidan, lippiksen,
luurin, pizzan, telkkarin ja kokiksen.

Nostromo rode furiously in the dark

Nostromo ahtaajien kapteeni
Conradin kirjan nimisankari
Matkoihinsa nopsaa kaksoisnelisti
Sombrero poncho ja viikset ojossa
Kannusti harmaakarvaista tammaansa
Costaguanan hikisessä yössä.
Vastanottaa hopealastin kaivoksesta
kuljettaa sen jonnekin purjeveneellä
parin muun yhtä hölmön kanssa.
Toinen on maansa myynyt toimittaja
kolmas on vaan joku luihu jutku
keinotekoisena juonen täytteenä.

Siis mitä? Mikä on tän stoorin pointti?
Turhanaikasta saepot-uupperaako
viihdettäkö vaiko jotain ajankuvaa?
Panamasta ja kanaalista tässä puhutaan,
mutta heppulit on Conradin aivokummituksia.
Hemmoja ei kunnolla avata, ei läheltä tavata,
ne on vaan arkkityyppejä, pahvikuvatuksia.
Klisheet klapeissa kilisee kuin hevon kannukset.

Jospa täs on jotain Puola-allegoriaa.
Hopea ois Conradin kirjallinen tuotanto
jonka se muiluttaa pois isänmaasta
kun ei saa riittävästi läpytystä siellä.
Silti vittu, että osaa olla tylsä.

Olen pian pukertanut Nostromon.
Tää on kuvaus nipusta narsisteja, eli miehiä.
Se vois kiinnostaa, mutta päänarsistin,
sairaalan johtavan psykopaatin, Konradin,
klisheinen oikeistopoliittinen näkemys
tulee esiin koko ajan voimaperäisesti
lytäten siitä poikkeavat hahmot pahviksi.
Joka kappaleessa se näkyy sen tunkkaisissa
sentimenteissä ja kököissä sananvalinnoissa,
Mustan laskuojan viirikukko tuli mieleen.

Varsinkin loppuvitsien summittaiset tuomiot
hyvixille ja pahixille poliittisten ansioiden mukaan
oli hopealaivan varsinainen pohjakosketus.
Hännänhuippuna hätäruikeli triangelidraama.
Tulikohan Konradille aikapula loppupeleissä.
Hyvin melvillemäinen: dokkari johon on liimattu
päälle tuulesta temmattu symbolinen melodraama.

El Conrad pasa

Conradin kerronta on lähes 100% huumorvapaata. Kun lukee esim dentistivitsin (Nostromon luku Majakka) tajuaa olla kiitollinen.

Conrad on nääs aivan helevetin huono vitsiniekka. Jaakko Hintikka kaliiperin puiseva selittelijä. Nauroikohan Conradkin jo aloittaessaan vitsiä ja iski silmää veitikkamaisesti varottaen: nyt on tulossa kasku, läppä läppä huomio!

Eka huolellinen pohjustus miksi pian tuleva vitsi on hulvattoman hauska, kelle ja mille siinä nauretaan, ja sitten pitkitetty jaarittelu hersyvine yksityiskohtineen. Loppuun kohokohta - iloinen täytetyn majavan virnistys, odottava katsaus yleisöön, kai tajusitte? Haha?

Vaivaantuneiden hymyjen ja kunnioittavan naurun jälkeen kertaus, pikku katekismus, mitä se on? Kaskun kärki lienee siinä että... Kaikkein traagisinta oli, että Unto kuoli oman käden kautta... Ristipurentainen norsu lasikylässä, porsliinikauppojen himoshoppailija. De mortuis nil bene.

Jakkoh-Hintikka, Hiintikka ... hei hei!

palaa kuolleista ilmielävänä, liidellen mahtavin siivin Andien yllä.

Subtle like a hammer, limber as a snail,
he gives the world its saddest sound, its saddest sound.
I'd rather be away, yes I would, I really would,
like a swan, that's here and gone.
(Simon and Pumba)

Lord Jim

Joku nainen ei ollut tykännyt Lordi Jimistä, sanoi että se on morbidi. Condrad sanoo et kirjan aihe on "Acute consciousness of lost honour." Jimipatukka skitsoo koko ikänsä jotain omaa mokaa nuorena. Mitä vittua. Aika sairasta. Tai ei, narsistista, siis luonnevikasta. (Hmm. heti tuli mieleen, en kai mä oo tekemässä samaa? No se nähdään pian.)

Vammasta on taas odotettavissa, coming from Konrad Korzeniowski. Tää siis ennakkoluulona ennenkuin edes olen aloittanut lukemista.

Conrad puolustautuu esipuheessa et tälläsiakin otuksia on. Se on yks meistä, se sanoo. Kuka? kai Konrad ite. Keistä meistä? No miesasiamiehistä. Vois osoittaa Conradin miesasiamiesmäisyyden laskemalla sen avainsanoja. Veikkaan että Conradin teksti vilisee mun irritantteja. Tässä alkua:

very popular
ability
faithful like a friend
attentive like a son
unselfish devotion of a woman
fidelity
black ingratitude
deplorable
piety
righteousness
generally liked
contempt 3
save people
confront savages
quell mutiny
devotion 3
duty 2
hero 2
defeat
regret
like a girl 2
vanity
heroism
pitiful
unfair
generous
courage
criticism of men
reward 2
prospects
gentlemanly
tractable
chief
worth of a man
fibre
strength
hope
fear

Juu kyllä tääkin vilisee näitä tiimisanoja kin Vilkkilässä kissoja, yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta, yritys erehdys, ylpeys lankeemus, sankari pelkuri ja karkuri. Just niitä mitä mä yleensäkin ällöän.

Polakin painajainen

Joseph Conrad kaksineuvo vanha bii
Pelkäs varmaan itse joutuvansa kii
Jos puolustais mustasydämistä
Roger Casementiä, miestä mistä
Oli kirjoittanut herooista potrettia.
Parempi Puolan ratsuväen ottaa retrettiä.
Hartioilla ei ole kallot järin lujassa.
Pian ois toinenkin mamu nauhakujassa.
Ei kärsi mamu toisen pulaa ratkoa,
Tulee molemmista muuten köyden jatkoa.
Parempi ettei Conrad mainettansa muni,
ettei venähdytä polakkia keltin uni.

Conrad ja Zorro

Ei kyllä Conrad on ihan el Zorro luokan melodraamaa,
Juan Batiste Montabuanin tyylistä saippuaoopperaa.
Siirtomaa-aikojen kauniita ja rohkeita.
Lavastaja Roy pystyi samaan ja parempaan,
on sentään paikoin huvittava.
Kuumat donnat, kylmät konnat, hyvikset ja pahikset,
julkkikset ja tavikset, siinä Jopen ihmistyypit.
Ikäviä ihmisiä ja typerää patsastelua.
Aineksia B luokan filmeihin. Niitä on tehtykin.
Kaikestahan on nykyään tehty joku filmi.
Ja filmit tulee googlen hakutuloksissa ensiksi.
Conrad kirjottaa kummallista kirjoista opittua
puolasta käännettyä englantia silosäkeen mitalla.
Uhoo ja tunnelmoi, kuvailee ja romantisoi.
Hienoja kuvauksia, kaunista impressionismia.
Muuten ei kyllä ole juuri mistään kotoisin.
Paitsi just briteistä ja puolasta vuosisadan vaihteesta.
Siis tätä edeltäneen sellaisen. Aikansa elähtänyttä.
On tosi työlästä päästä Nostromon loppuun.
Kävin jo kurkkaamassa spoilerin.

(spoilerivaroitus)

Paha Nostromo saa palkkansa
kuolee väkivaltaisesti lopussa,
kun huijasi hopeita herroilta.
Ei ois kannattanut.

John Workman

Hans Dominik, Jules Verne, Joseph Conrad, Rudyard Kipling, Edgar Burroughs, Herbert Strang.

Tässä retkueessa on paljon samaa, vaikka edustavat eri rotuja: saku, sammakko, polakka, jenkki, anglointiaani. Strang oli kaksi brittisammakkoa. Nää pojat peilaa lännen nousukautta viime vuosisadan alussa. Peukuttavat rasismia, laissez faire kapitalismia, kolonialismia, ja white supremacya. Väsäs poikamaisia seikkailukirjoja, joissa tarmokkaat ja yritteliäät oman onnensa hirvisepät takoo värivajakkien kalloja ja vuolee pätäkkää niiden selkänahasta. Näyttämöt kiertää eksoottisissa maisemissa ympäri palloa, statistit ja sparrerit edustaa kaikkia alempia rotuja ja apinoita. Taika-Jim ja sen nekrumuskeli. Nastamuumio ja sen mustat knääpiöt. El Zorro ja Tacho kuparinvärinen pentele. Han Solo ja älisevä Chewbagga. Tarzan, karkeakarvainen Cheetah ja sileäkarvainen Jane kolmantena pyöränä. Mikki ja Hessu.

Kun jenkeissä tehtiin hiljan poliisisarja jossa savunaama oli puikoissa ja paleface sidekickinä, enemmistökatsojat oli shokissa. Sellaisetkin sarjat on vähän kyseenalaisia missä pomona on joku ämmä. Puuttuu vaan et jumala ois musta apinanaaras joka olis vielä mamu, muu tai lesbo. Hintelä ja vanha ja kukkahattu päässä, tai alaikänen läski rättipää vammanen ja ruma. Ei helkkari, ei jumalauta tulis uskonnosta mitään, missä olis pelote? Ketä ihailtas ja toteltas? Hirveydet ja niiden sepitys kysyy palleja, sen tiesi Palle Hirviseppä. Pojat ovat poikia, miehet miehiä. Vähän tyhmempiä, siks voisivatkin alkaa koulun myöhemmin, niin saisivat taas lytätyksi tytöt siinäkin. Sais nenäkkäät tytöt opetuksen. Lisää miesopettajia suosimaan poikia ja bylsimään tyttöjä, ja niille kunnon palkat, munalisä.

Alkaa olla maailmankirjat sekasin. Paras lakata lukemasta lehtiä ja kirjoja.

Puukolla puhki se Aasian paise,
Suomessa ryssä ei kauan haise.
Sen joka "sivistystä" tyrkyttääpi,
äkkiä nikkeli myrkyttääpi.

Silimien välliin ryssää
kyllä se siihen tyssää
Silimien välliin silimien välliin
Silimien välliin ryssää juu.
(Reino Palmroth l. Palle Hirviseppä)

Herlinin Sanomat

Hesari on väärällään vittumaisia toinen toistaan törkeempiä toimittajia ja törkyjuttuja. Se on kuin Sysmä jonne pirun reestä kaatui iso lasti aatelisia. Nää pellet palvelee vaan nousukkuutta ja raha-aatelia. Kullinnäköinen Tiedelehden toimitusmies kannustaa LUKEn metsätuhoja, ympäristömyrkkyjä, turpeennostoa. Ihan simona haluu Suomen luonnon tuhota. Maksaakohan metsäherrat sille siitä jotain bonusta. Sit on se toinen nikottelija joka vääntää antropomorfista vitsiä sukupuuttoon kuolevista elukoista ja seuraavalla sivulla kauppaa jotain bensaa nieleviä ökyautoja. Ei ees madot ole yhtä selkärangattomia. On se kiva että suomalaisetkin jo uskaltaa keekoilla, itseään Ferrareilla kovasta työstä palkita. Kulttuuriosasto on miehitetty talousliberaaleilla miespuolisilla paskiaisilla. Leffa-arvostelijat sitä yhtä omahyväistä Kaurismäen vihamiestä myötäillen lojaalisti haukkuu vasemmistoleffoja. Mainstream jenkkipläjäykset on enemmän niiden mieleen, on niissä arvot oikein ja sydän paikallaan. Saarnakolumneissa työrukkaset kuorossa ylistää yritteliäisyyttä, talouskasvua ja tekniikan ihmeitä. On kaikki hyvin, näillä mennään täysillä kohti ammottavaa mustaa aukkoa. Koneen hissillä pääsette tavaroiden taivaaseen. Pääkirjoitukset on aina samaa sodanlietsontaa ja länsipropagandaa. Loput lehdestä on ties mitä tuoteasettelua ja neuvokkeja kerskakulutukseen, löysää ihmetuubaa turistipapeilta, koko sivun potrettien kanssa tietysti, ne on halpaa palstantäytettä.

HS selvitti, HS kysyi, HS kokosi. HS raati, HS kolumnit.
HS on Herlinien paskaplärä joka turhaan lausuu herrojensa nimeä, ja omaansa.
Huorasanomat, puhuu yhtä tekee toista vuoron perään miellyttääkseen maksukykyisistä lipilaareista ja taantumuksellisista vanhoista pieruista ja kääkistä muodostuvaa tilaajakuntaansa.
Muka-edistyksellisen ja muka-vihreän kuorrutuksen alta työntyy suurkapitalismin norsunjalka, markkinatalouden ja konsumerismin pukinsorkka ei vaan vilahda vaan törröttää törkeästi.
Yhellä sivulla nuollaan ekoporukoita ja sanotaan et kerskakulutus on pahasta. Seuraavalla sivulla kuolataan kalliita autoja ja veneitä tai vaatemuotia. Päivitellään lajikatoa ja ihannoidaan metästystä. Jokaiselle jotakin, eniten maksava asiakas kuningas.
Loput tuhansista tapetuista puista menee paskanjauhantaan, naistenlehtimatskuun ja ilmi- sekä piilomainontaan. Spugennäköinen Kaariposken poka Lauravaimoineen on pahimmasta päästä, vaurastuneita jenkkiasiaa ajavia niiden skeidaa jauhavia paskiaisia.
Hyi helevetti.
Jos mamut hilais ison pommin Sodoma Oy:n lasitaloon ja räjäyttäis se pirstoiksi kuin taannoin WTC:n kaksoistornit, ne tekis palveluksen koko pallolle.

Valistuksen vangit

Laura spugenpuolikas Kaariposki
valittaa Hesarissa et suomalaiset valittaa,
Vaikka niillä on asiat niin hyvin
verrattuna jenkkikavereihin.
Tää on vanha oikeiston kertosäe.
Älä köyhä kadehdi, älä valita.
Ei oo ymmärtävinään että
hyvät olot perustuu valituksiin
ja kohtuullisiin uhkavaatimuksiin
joita on esitetty hyväosaisille
ja ajettu läpi joukkovoimalla
viimeisen sadan vuoden aikana.
Ken vaivojaan yhdessä ei vaikerra,
vaan koittaa olla oman onnen seppo,
se on vasta vaivojensa vanki.
Niinkuin just nää jenkkipaskat,
vangit valistuxen, uhrit vihreän
ja teollisen vallankumouksen.

Tahrat lehdellä

Mistä on tullut Hoblan päälle kaksi ruskeata tahraa?
Hyvin epäilyttäviltä näyttävät.
Mullon arvaus:
Ne on lirineet Paska Takaposken pakaroiden välistä.
Ruokottoman näköisen toimittajapyllynreijän sunnuntaisaarnasta,
jossa se tekee taas yhden yrityksen väärentää historiaa.
Vapaan maailman vahvaa johtajaa se kaipaa liero,
Natoa, talouspakotteita, villin lännen hegemoniaa.
Katsoo maailman menoa Washingtonin kantilta.
"Unohtaa" jenkkikonnailut kaikkialla maailmassa, unohtaa Kiinan.
Levittää palstatilaa russofobialle ja ryssävihalle.
Ikävä että Naton sateenvarjoon on ilmestynyt reikiä.
Ikävä että jenkkihävittäjät on enää vaan häviäjiä.
Pelkkä rauta ei ole yhtä arvokasta kuin Trumpin halaus.
Mut pahinta kaikesta on tää:
Lipilaareilla jenkkipyllyn nuolijoilla ei enää ole vientiä.
Lama on tulossa.

Mezä Skogen

Mezä antoi mielenrauhan ja liikeidean.
Carita Peltonen oli juhlittu yrittäjä, jonka selätti työuupumus.
Elpyminen alkoi lähimezästä.
Vaurastuminen lähtee taas alkuun mezänkäytöstä.
Aktivismi on vahvana sen liiketoiminnassa. Taseen aktivointi.
Aluxi mezä oli mulle turvapaikka.
Nyt se on kustannuspaikka. Ansaintakeino.
Peltonen kexi mezittää izensä. Tää on iso investointi.
Totta kai sen pitää olla kannattavaa liiketoimintaa.
Voimakkaaseen kasvuun tähtääminen on oikeastaan ainoo tapa toteuttaa konseptia sillä pieteetillä, jolla Peltonen sen tahtoo tehdä.
Nyt ei ole kyse mezän kasvusta, vaan liikevaihdon.
Mä vien metsän kaupunkiin, se sanoo, kauppa somistetaan kaadetuilla puilla ja muovikuusilla, suihkutetaan sinne mezän tuoksua suihkupullosta.
Ihmiset voi rauhottua kauppakeskuxessa meidän tiloissa.
Lisäxi Mezä Skogen myy pääasiassa omia tuotteitaan. On tulossa oma vaatemallisto, spa-tuoteperhe ja sisistussäläsarja, jota tekemään on pestattu kovassa nosteessa oleva puuseppämuotoilija Antrei Hartikainen.
Varmaan tän HS puffin kirjoittajan Jarmon veli. Härski Hartikainen.
Kyseessä on satojentuhansien eurojen investointi. Peltonen on kerännyt yrityxen hallituxeen bisnestuttaviaan ja pyöritellyt liikeideaa niiden kanssa.
Kaikki ideat ei saaneet kannatusta, kuten mietiskelytila. Mix vuokrata iso tila mis ei myydä mitään. Menkööt pokat mezään miettimään omaa tyhmyyttään.
Mezä Skogen on esimerkki vähittäiskaupan murroxesta.
Pehmeät arvot ja kovat luvut eivät ole ristiriidassa. Kovat luut peittoo pehmeet puut 6-0.

Musta lista

Herlinin käsikassaroiden luettelo on pitkä, ja yhä pitenee. Lehtikirvat sikiää kuin kärpäset.

HSn huhumylly kerää voimia viikon varrella
valmistautuu sunnuntainumeroiden suureen
propagandavyörytykseen, kolumnikäännytykseen,
luihuun lobbaukseen, vääristelyyn, valeuutisiin,
tilausjuttuihin ja tökeröihin piilomainoksiin.

Ilta-Pulu on Sodoma-yhtiöiden kloaakki.
Siihen valuu tuubansuoltajien pahin pilssivesi,
ja se ei olekaan ihan vähän sanottu.
Tahmainen katalapuska, Lasse Läpyskä.
Enempää en nyt muista, en lue moista törkyä,
muista lähteistä oon nähnyt niiden sammakoita,
niljakkaita sensaatiopläjäyksiä,
patavanhoillisia aivo-oksennuksia,
fossiloituneita matelijanulosteita.

Nupit kaakkoon

Up to eleven uudella skaalalla
pyörremyrskyillä, kuivuudella, tulvilla,
Heinäsirkka- ja moskiittolaumoilla
Raamatunaikaisilla Ebyktin vitsauksilla
raivoo herra, keilaa luomiaan.
Iskee pilvestä sen iso vasara
Kalloon kunnotonta kumauttaa.
Spinal Tap odottaa apinoita
Nupit irtoo linnun ilmansuuntaan
ja pörriäisten jo nitistettyjen.

Vitun Eski Saarisen kekseliäs apina:
mitä huonommin menee sitä nokkelammin
Keksii muka viisas homo uusia konsteja
Lisää tekniikkaa, vihreää vallankumousta.
Bill Gates ajaa lentohärveleillä
rikkiä atmosfääriin, ilmaa pieruista,
pirun grilliin kananmunan hajuista.
Taivas pimenee, ei voi hengittää.
Väki tukehtuu ja alkaa kuukahtaa.
Se nyt ainakin on siirto oikeeseen suuntaan.

Tällaista voi lukea MIT:n lehdestä.
Jos ne pelkää, insinöörit, optimistit,
rahan tuntevat materialistit, voi vittu
Sitten on jo aika tyhmienkin pelätä.

Valvovat silmät

Mun tutkit, Herra, tarkasti,
Sä tiedät kaikki tekoni,
Jos makaan, istun, nousen, käyn,
Kuin kamerassa sulle näyn.
Sä kaikki tieni havaitset
Myös ajatukset salaiset.
(Lähde: Jehova, psalmi 139)

Kulman taa ja seinän läpi näät
mitä puuhailen mä yksin vessassa
Vaikka valot pois ja pimeessä.
Ja mitä ehkä tuumaan siellä sinusta.

Niin tarkka ei ollut Mordorin
Paha silmä joka näki hobitin
Matkojen päästä sormus sormessa
Pääsi sisään sen ajatuksiinkin
Mut katveessa lakaisi vaan ohitse.
(Lähde: Tolkien, Lord of the Rings)

MIT:n lehdestä sain tänään lukea
Et satelliitit pian panee paremmaks.
Ei ihan jehovan ne tarkkuutta
vielä saavuta, mutta minut
ja sinut erottaa ne taivaasta,
panee naaman merkille ja kerää
tiedot sun ja mun brownin liikkeistä.
(Lähde: MIT Tech Review 122:4)

Näkee kun menet ulkohuusiin
(sisävessat on toistaiseksi haaste)
Ja laskee kauanko sä viivyt siellä.
Osaa päätellä tekoälyllä,
Olitko isolla asialla vai pienellä.
Huomaa myös ottaa lukuun,
millä vauhdilla, siis millä mielellä
sinne säntäsit ja sieltä palaat.
Kuljetko reippaasti vai vilkuilet ympärilles
Luihusti kuin pahat mielessä, vai
tuletko ulos silminnähden keventyneenä.
Näkee onko sepalus unohtunut auki.
Sen verran ne jo lukee ajatuksia.

Ei sillä vielä ehkä kuuhun mennä
Mutta on se iso harppaus isoille veljille
ja Googlen kaltaisille sielun kauppiaille.

Johtajat tulilla

Olkaa itsellenne armollisia
Ja kurmoottakaat köyhiä,
Neuvoo Alex Smurff johtajien tulilla.
Antaa taas kolme pointtia,
johtoportaalle soveltuvaa niksiä.
Numero kolme vois olla tää:

Tee syntejä syntilistan alapäässä,
vaikka lasten kaa paina nappulaa.
Odota sukupolvi, kaik on unohdettu,
Olet taas sankari, saat läpyjä,
kuin kolmijalkainen Roman Polanski.

Konfliktit kuuluu elämään, Googlen maajohtaja
sparraa hartaina kuulevia oikeistolapsia.
Kuin myös tietovakoilu ja harhautus,
valehtelu, varastelu ja isompikin ryöstö.
Sen tietää Google omasta kokemuksesta.

Viettelijän naamakirja

Søren Kierkegaard, lempinimeltänsä haarukka
(sekin perhettään näet ilkeästi pisteli)
vahingossa putosi puusta lapsena,
teki hypyn pimeään hyvässä uskossa.
Balit jäi oksalle, muna meni rikki.
Kauniille pojalle tuli selkään muhkura.
Vietteli helppoja päiviä ja tyttöjä isän rahoilla.
Opiskeli papiksi, ei ruvennut. Meni kihloihin, ei nainut.
Piikki ei lie lihaan pystynyt. Morsian itki,
Søren kipuili. Pohdiskeli eksistenssifilosofiaa:
Enten eller, tuu likka menten,
Hissun kissun vaapula vissuun.
Ei vissu ei mee! Viipula vaapula vot.
Nyt minä menen tästä pelistä vek.
Nelikymppisenä päätti päivänsä.
Ei pysynyt paska enää sisällä.
Kysymysmerkiksi jäi kuolinsyy.
Kierkegaardiin kyörättiin kyttyröineen
elävä kysymysmerkki entinen.

Armotonta menoa

Simone Weil on yksi viimeisten aikojen mystikoita. Mystikoita ei enää kannata kerätä, kun pörriäiset ei enää hedelmöitä niitä.

Simone oli kristillistynyt jutku Elsassista, peräisin perheellisestä agnostikkoja. Se syntyi samoihin aikoihin kun Wilho pääsi Kiinaan. Kuoli 34 vuotiaana tubiin briteissä toisen maailmansodan loppupeleissä. Sillä oli fiksumpi veli Andre, hyvä matemaatikko. Andre sekoili Suomessa talvisodan aikoihin, epäiltiin vakoilusta lännen hyväksi. Natseja pakeni brasseihin, sit Princetoniin. Tervetuloa lännemmäksi Andrei.

Weil kävi eliittikouluja ja luki filosofiaa. Siitä tuli sitten jonkin sortin mystikko. Ja kommari. Oli kotvan duunarina ihan muuten vaan. Kai se kärsi jotenkin parempiosaisuudesta. Siksi ei syönyt sotilaiden sokereita.

Painovoima painaa, armo kohottaa, on siinä nostetta kuin ilmapallossa. Armo oikeasti ei oo muuta kuin voittaneiden yksi siirto loppupeleissä (jolla ostetaan hävinneiltä goodwillia - hyvä veto, jos häviäjät kuitenkin jatkaa peliä, eli niitä ei saada pysyvästi pois pelistä). Weil kai ajatteli armoa tahdosta riippumattomana voimana, jonka varassa voi ihmisten välisessä painovoimakentässäkin keijua. Luoja ois tässä (kuin Simonen isä ehkä?) luomiltaan poissaoleva. Tämmöistä on nähty. Aika omituista jälkiteollista panteismia. Onkohan siinä vähän cargokultin piirteitä.

Mystikoille oon aina ollut vihainen kuin rakkikoira. En nää siinä päätä enkä häntääkään. En liioin Simonen sepustuksissa armosta, panen toivoni mä painovoimaan. Kai kun en tunne mystisiä tuntoja, nöyryyttä, ei kuiski omatunto, suhisee vaan tinnitus, puuttuu hävelkorva.

das Nichts nichtet

Martin Heidegger oli ukin ikätoveri, omaan napaan tuijottaja, niiden napamiehiä. Kaikki lähtee musta ja siitä miltä musta tuntuu. No homomensuraltahan tämä kuulostaa, Platonin ideoita tässä tarjoillaan uudessa natsikuviollisessa leilissä.

Johtolankana oli kysymys olemisen mielestä, mut hänen tunnetuin teoksensa siitä, Oleminen ja aika, jäi keskeneräiseksi. Lakkas Mara olemasta mitään mieltä, kun aika loppui. Se valmisteli uuden ajan filosofisesta perinteestä radikaalilla tavalla irrottautuvaa jäsennystä ihmisen olemisen tavasta ja ihmisen suhteesta todellisuuteen. Nikersi ja nakersipa sitäkin kuin porsas urhea (Ks Martti Haavio), muttei sekään tullut valmiiks asti.

Heideggerin myöhemmässä ajattelussa tämä irrottautuminen kehittyi kokonaisvaltaiseksi. Se yritti ajatella uudelleen koko länsimaisen filosofisen tradition piilevät lähtökohdat ja taustaoletukset. No sekin tais jäädä yritykseksi. Mutta tämä hanke teki Heideggerista myöhemmän mannermaisen filosofisen perinteen tärkeimmän suunnannäyttäjän. Jatkakaa te vaan tonne päin, mä jään pois tässä.

Juttuhan on niin että on aika sama mitä tuubaa gurut tarjoilee, pääasia on uusi brändi, jota seuraajat voi heiluttaa. Heideggerin brändi meni hyvin kaupaksi sotasukupolvelle, jolle maailma muutenkin oli aika mielipuoli paikka.

Heideggerin pappa oli duunari ja suntio, vanhemmat oli hirmu katolisia. Mara kävi paavin kustannuksella koulun Konstanzissa, missä mäkin olin vuonna 70 kielikurssilla. Ei siellä puhuttu mitään Heideggeristä. Oltiin vaan et silleen, aika meni sellaiseen. No onhan olla-verbi nimenomaan kopula. (Hullua, että niin tyhjän parissa nyhjätään niin paljon.)

Ihan kuin Eski Saarinen, Mara aiko ensin papiksi ja vaihto sitten filosofiaan. Sai sitten saarnata vapaammin ilman nuotteja. Eskille ja Maralle on yhteistä paitsi eksistenssifilosofia, myös lipilaari maailmankatsomus, jotka kaksi tapaa yhteen liittyä. Heideggeristä tuli sittemmin natsisymppari.

Vaimo oli protestantti, ja sen mieliks ehkä Marakin sit puras käteen katolista kirkkoa. Protestanttipaikoissa se sittemmin kehitteli omat juttunsa, Hartmannin sairaalassa Marburgissa, Pulttiboisin luona. Woku syntyi vaan 30 kilsan päässä Giessenissä. Mara pysyi naimisissa koko ikänsä, vaikka taajaan bylsikin Arendtin Hannaa. Heidegger mökkeili vaimon ostamassa mökissä, patikoi ja lasketteli, kai myös luikuria vaimolle.

Maran magnum opus venyi kuin purukumi, kun ei ollut deadlinea. Sit tuli viranhaku, Sein und Zeit on siihen kässäristä irrotettu hätäpaska. Toisen osan, luvatun yhteenvedon Mara poltti itse, kun siitä ei tullut mitään, tai vielä paskempi.

Heidegger innostui hirmusesti Hitleristä, liitty puolueeseen ja pääsi sillä tiketillä yliopistonsa rehtoriksi. Tästä ei sen ope vanha jutku Husserl yhtään tykännyt. Mara ei mennyt edes sen hautajaisiin. Maran vanha panopuu, Hanna Arendt, jutku sekin, vimmastu myös. Tais Mara huomata työntäneensä heil Hitler käden pahaan paikkaan.

Natsit itse piti Maraa joutavana suunpieksäjänä, eikä ihme, veikkohan nostaa avainongelmaksi tän: "Warum ist überhaupt etwas und nicht vielmehr nichts?" Leila Haaparanta rassu mietti tätä kuusivuotiaana taimisena, ehkä nytte emeritana vieläkin. Pian se selviää. Kysymykseen vastaa Hegel: Weil nichts existiert nicht, das Nichts nur nichtet. Hoo hoo jaa jaa, metafysiikkaa. Palataan Parmenideeseen kuin koira oksennukselle. Ei jaksa. Nyrjähtänyttä kielipeliä. Kiinalainen kissa joka huitoo ilmaa, yhden käden merirosvo ilman jackpottia. Hitler varmaan sanoi Maralle: Martin, du nichtssagender Pfurz!

Myötäjuoksijana Mara joutui sodan jälkeen jäähylle ja mielisairaalaan. No, siitä se sit toipu äkkiä, pääs vapaalle jalalle, ja seiskytluvulle tultaessa se oli taas aika guru. Halus katolisen hautauksen 76, kun mä tein lisurin. Jos vaikka siitä kuitenkin hyötyis jotain loppupeleissä.

Irjan radio

Koitin lukea Martin Heideggerin Sein und Zeitiä netistä alkukielellä. Se alkaa lupaavasti:

Sein ist der allgemeinste und leerste Begriff. Als solcher widersteht er jedem Definitionsversuch. Dieser allgemeinste und daher undefinierbare Begriff bedarf auch keiner Definition. Jeder gebraucht ihn ständig und versteht auch schon, was er je damit meint. Damit ist das, was als Verborgenes das antike Philosophieren in die Unruhe trieb und in ihr erhielt, zu einer sonnenklaren Selbstverständlichkeit geworden, so zwar, daß, wer darnach auch noch fragt, einer methodischen Verfehlung bezichtigt wird.

(Amatööristi muotoiltu nojaten vanhanaikaiseen määritelmäteoriaan, Silti vittu paljon lähempänä totuutta kuin Mortin oma sohellus.)

Tähän ois voinu Mortti lopettaa. Mut sit käy ilmi et tää onkin vaan olkiukko, jonka Mara aikoo kohta kumota. Siis sama erhetys kuin el Laurin osan 4 lopussa siteerattu Salomon viisaus. Se apokryyfikirjasta löytynyt järkipuhe olikin syntinen versio.

Toinen Mortti, nenäänsä puhuva Mårten, ymmärsi lopettaa ajoissa, meni yleen runoilemaan 70-luvulla. Väitteli 2002 ja kuoli kymmenvuotiaana tohtorina.

Mut ei Martti, tästä vasta alkaa ihan hirvittävä kallon pulina. Hypnoottisesti Martti popottaa sivukaupalla das Seinista ja der Sinnistä, anaalisesti pihtaa pilkkuja ja pisteitä, ilman ainuttakaan konkreettista esimerkkiä, edes substantiivia. Kauempaa katsoen vois luulla järkeväksi puheeksi, mut läheltä lukien se on loputonta suoltoa, ihan kuin mielenvikaisen höpinää. Tulee mieleen Irja mummon hölötys Kivelässä Lean viereisessä sängyssä, mitä Lea luuli radioksi:

Isä ja äiti olivat kotona, äiti oli väsynyt, ei siksi, vaan siksi...

Lea sanoi: Tuo Irja on muuten kyllä mukava huonetoveri, mutta kun se kuuntelee aina tuota radiota. Sammuttaisitko jo Irjan radion, se on ollut päällä koko päivän. Jonkun ois pitäny kääntää päältä Martin radio. Ois säästynyt paljon paperia ja ehkä joku juutalainen nahkakin. Tai sitten ei.

Oma kua

Tuli mieleen lukiessa Conradia,
missä blancot kauhisteli brittinuorten
vapaata seurustelua ilman duennaa:

Se että ei ole enää kamalaa,
että nuoret pussaa ja nussii ennen häitä,
tai häitä ei koskaan tulekaan
tarkoittaa vaan yhtä asiaa, tai kahta yhdessä:

Pro primo, tasa-arvoa: köyhien kesken ei ole enää mitään jaettavaa.
Ei tarvi huolehtia sukukalleuksista, kun niitä ei ole kellään,
same kelle joutuu Inkeri-tädin Tirolista tuoma vihreä vaellushattu.

On kaikki yhteistä kuin peukaloilla, tosin hinnoiteltua.
Eletään kommunismissa, näin markkinoiden ehdoilla.
Meemiperimää ei tarvita, ei perintönä kulje oma kua,
kun maskakuan voi hankkia halvalla ihan lennosta.

- Avez vous des quois de voyage?
- Oui, nous en avons beaucoup!

Ei tarvi omistaa asuntoa, sen voi vuokrata.
Et tarvi autoa, sen saat Uberista tai Bealylta.
Et tarvi tavaroita, ne voi kierrättää, turhat voi
heittää pois kommarien avustuksella.
Vaatteet on kertakäyttöriepuja parilla egellä.
Aina viimestä huutoa trikoot lippikset ja lenkkarit.
Jos ei ole niin ei kun halpaan ja mauttomaan.

Ei onneen tarvitse paljoa.
Tarvit vaan luurin ajatusten sijaan,
ja pizzataksin ruumiin pitimiksi.
Liikuntaa saa gymissä, seuraa somessa.

Suomalaiset ostaa nyt lähinnä palveluita. Garbage in, garbage out,
paskaa toiseen päähän laulain tulee ja toisesta viheltäen menee.

Pro secundo: panosta ei tarvi tulla enää lapsia.
Lapsiin ei enää tarvi panostaa, kun odottaa
kansalaispalkka, eläke ja hoivakoti.
Jos halituttaa, voit ottaa koiranpennun tai käydä kissakahvilassa.

Et tarvi sukua, on ystävät. Jos tulee riita,
lisää saa tilaamalla Tinderistä.
Kohta on söpöjä ropotteja joilla on se luonnonlapsilta
puuttuva paljon kysytty on/off nappula.

Orjatyövoima, pyörälähetit, parturit ja stailaajat
saadaan puoli-ilmaiseksi maahanmuuttajista. Ja niistä ropoteista.

Kolmas pointti vielä, kuin Alex Smurffilla.
Huxleyn uljas uusi maailma on jo täällä, yhdellä erolla:
se ei tullut fasistisesti teeveestä johdettuna monokulttuurina,
vaan markkinatalouden ja netin kautta, erillisinä kuplina.
Odottamattomana mausteena sopassa on maailmanloppu, ilmastonmuutos.

Mun ennuste: se joka luottaa kädestä suuhun syöntiin
ja palvelutalouteen, tulee haukkaamaan läjän tyhjää
hengen pitimiksi ennenkuin työntää koiranputkea.

Puolalainen puolustus

Conradilla on vähä sellasta moraalipohdintaa Nostromon luvussa 5. Aia sama tematiikka, honourista hankaa. Conradin omin aihe on narsismi. Sais se itsekin varmaan diagnoosin.

Duplicity and cunning vs. courage

Nää on orja vastaan herranäkökulma sankaruuteen. Orjan sankari naruttaa ovelasti vastustajat, siis herrat, herran sankari on vaikka tyhmänrohkeasti lojaali herralle, ei väistä vihollista, siis orjia. Apupojan ei pidäkään olla ovela vaan luotettava. Strategiamietintä jää herralle, toteutus delegoidaan suoritusportaalle. Herra on ovela, orja rohkea.

Stratagem is honourable if it succeeds.

Tämmöistä polakki paheksuu. Tarkoitusko pyhittää keinot. Ei hemmetti, on sääntöjä. Honour on herrainvälisten gentlemanniotteluiden sääntökirja.

Otellaan vähän sulassa sovussa, shakkipeliä, ei se tähän pääty, parempi voittakoon, otetaan kohta uusinta, vaihdetaan upseereja, moukat syökööt pölyä.

Success is the only standard of morality

Sama uudestaan. Jos ei syksee mikäs muu sitten? No on pelisäännöt! Pääasia ei ole voitto vaan reilu peli. Tää ottelu on vaan erä isommassa cupissa, jonka voittajat on etukäteen määrätty. Siihen ei pidä koskea, se on pyhää.

Mitkä säännöt? No ne kymmenen käskyä taas tarkennuksineen, tai vastaavat. Ne jotka ylläpitää isien perinnäistavat, hopeaselkien hallitusmuodon, sovinnaisen nokintajärjestyksen, jolla vältetään verisin lajinsisäinen karsinta. Pikku jäsentenvälinen ristiinnokinta kaukalolla käy, kunhan noudatetaan näitä sääntöjä. Erinäisin tarkennuksin perustuslaissa ym ym. (Vrt. ay-liikettä ei ole perustuslaissa, sen vois räjäyttää...)

Tätähän se on, se moraali. Nilkkimäisiä kompetitiivisia alipelejä osin kooperatiivisen ylipelin alla. Ja sama uudestaan sisäkkäin kuin Hanoin tornit. Siitä on kyse. Niinkuin sanoo tuhat törkimystä: veronkierrosta on turha mäkättää, jos ei ole rikottu lakia. Silloin se on verosuunnittelua. Se että törkimykset itse lobbaa verolait on vaan voi. On noudatettu sääntöjä. Se on parhaan valtaa, aristokratiaa.

Sitä verisemmät sodat mitä isommista tarkennuksista tulee riita. Kuten kuka pääsee ylipäänsä kaukalolle ja kuka ei. Ne jotka ei noudata näitä sodan sääntöjä on terroristeja. Eihän me voiteta jos ei noudateta meidän sääntöjä. Se olisi jo ihan väärin.

Puolalainen ruletti

Conradin kertomuksessa vallankumouksen välitön syy oli muuan huonoluonteinen sekarotuinen. Juurisyyt olivat "kuten aina":

Et näin. Tämmöstä tää aristokatti päästelee. Mitäs nää on suomeksi? kansan poliittinen raakuus, yläluokan laiskuus ja rotinkaisten mielen pimeys? Mitä noi on selväkielellä? Eli miksei briteissä ollut kumousta? Tai miks Conradin isän (vasta)vallankumoukset Puolassa lässähti? Oliks sen iskä laiska, raakile ja pimeä? (Oli se.)

Brittikansa oli kypsynyt saatuaan useissa aiemmissa kapinoissa turpaan, mutta sillä pelillä saivat magna chartan ja parlamentin. Just sen verran niillä oli ollut valtaa tuotantokoneen rattaina. Kumoukset just niitä kypsyttivät, kääntelivät paistia, ei jäänyt tuleen makaamaan. Yläluokka teki ahkerana tulosta siirtomaan ja teollisuuden avulla. Kansa oli lukutaitoista ja ymmärsi oman etunsa kauppaloordiensa alaisina. Toisin sanoen, niillä ei ollut just sillä haavaa tarvetta kapinoida, räjähtävästä tuottavuuden kasvusta riitti mistä ottaa. Toisin kuin nyt, kun on brexit tulossa. Taas kalibroidaan kapitaalin ja laborin väliset valtapunnukset.

Panaman intiaanikansa oli raakaa joo, kun vaan gringoherrat paahtu rannoilla. Mutta aika kypsinä ne poimi banaaneja plantaaseilla, jupisten keskenänsä intiaanikielellä.

Yläluokka laiskotteli, ei teollistanut, ja siirtomaassahan ne oli jo. Ahistaa olla kynimisen häntäpäässä, helpottaa kun samalla voi kyykyttää muita, kuten britit. Koira käskee häntää, vahinko pannaan kiertämään, eli ollaan maailmanmitassa kuitenkin keskiluokan nilkkejä vaik kotona köyhiä.

Siks USAnkin on niin tärkeetä pysyä greittinä. Se pitää kotirotinkaiset tyyninä, niiden näpit irti Trumpin taaloista. Siihen tarvitaan jatkuvaa talouskasvua maailman kustannuksella. Siks ei ole olemassa ilmastonmuutosta. Demokraattien se on vaan vedätys. Toiveesta tule totuus, todesta vaihtoehtoinen vaan uutinen.

Panaman kansa oli nahaltaan kyllä mustaa, punaista ja ruskeaa. Mieli mustana, pää punaisena mulkoilivat, kun kreolit ruskein kielin nuoleskeli valkoisia herroja, kahmi etuja.

No way Jose, no ei Joose, vallankumous tulee kun hallitut saa valtaa, käsiinsä pyssyjä, aatteen ja johtajat, jotka mahdollistaa valtatasapainon siirtymisen vastaamaan vallitsevia tuotantosuhteita. Inkkareilla ei ollut habaa ja gringoilla oli liikaa voitettavaa. Maailman eli siirtomaasotien jälkeen puntit oli toisin päin, parhaat palat oli syöty ja aseistetut intiaanit hankalia, nahiskoot siis keskenään. Niitä voi paremmin ohjailla rahoittamalla diktaattoreita ja CIAn agenteilla. Tilanne on taas päällä Venezuelassa.

Vielä vähemmän vastavallankumouksen ehdot täytty Puolassa, jossa isäpappa tuloksetta agitoi jälkijättöisesti aatelisten puolesta, kornetti nelisti tankkeja vastaan, pelasi puolalaista rulettia paukkupanoksilla, käänteli loputtomasti papereita: olet tyhmä, käännä, luki molemmilla puolilla. Hyvä oli Konrad että lähdit hamletista merille. Voit sentäs pukeutua hienosti ja pyörit brittiaatelisten fölissä, sait ruskokielenä niiltä läpyjä ja ropoja ja ehkä reikää golfviheriöllä. Tai sitten ei.

Skidmarks

Näin unta että
olin ihan kalju
paitsi että päätä kiersi
tonsuuri kuin entisellä
ruotsinopettajalla
ja kaljun päällä
takaraivolla
oli muutama poikittainen
tumma jarrutusraita
sellainen skidmark
ruskea jälki kalsareissa
jollaisia hihittivät Jill
ja Matin lapset joskus.
Outoa. Eihän se ole
yhtään carlsonmaista.
En siitä unessakaan
yhtään tykännyt.
Jotenkin se kampaus
unessa tarkoitti
että loppu oli lähellä.
Siis on. Skidmarkkeja:

Lihakset on heikot. Jäsenet jäykät paitsi se jonka pitäisi olla. Jalka ei nouse. Ei jaksa kumartua. Rakko täyttyy, ei enää veny, ei tyhjene. Yöllä herää kuselle. Kusi tulee vaivoin. Niskaa ja näpytyskättä särkee. Ruoka ei sula. Rintaan tai mahaan sattuu syötyä. Pierettää. Jotain alavatsan kipuja. Varmaan peräpukamat. Munuaiset juilii välistä. Henki loppuu kesken lausetta. Oikea silmä on ratkennut. Näkö sumenee. Kihti pistää isovarvasta. Väsyttää helposti. Yöllä ilma vihisee, portaissa hengästyttää. Lonkkaa vetää, kalkkeutuneet nivelet, luupiikkejä. Selässä on joku patti. Torkuttaa.

Kn luin tämän runon työpaikkalääkärille, hän arveli: tilanne on toivoton, vaan ei vakava.

Vanhus on kuin vanha auto.
Tiivisteet falskaa, paineet katoaa,
putket kovettuu, tulee sähkövikoja.
Iskarit ja ripustukset kuluu, on klappia.
Liitokset hölskyvät, nesteet ei pysy.
Tuulilasissa on säröjä, ovet lommolla,
helmat ruosteessa, renkaat sileitä.
Ei kiihdy, rämisee, käynnistyy huonosti.
On kylmä talvella, keittää helteellä.
Kulkee vielä, vaikka hitaasti.
Näyttää vaan tosi vanhanaikaiselta.
Mitä yhteistä on ladalla ja herpeksellä,
ja vanhusten vaivoilla?
Niistä pääsee eroon vasta romuttamolla.

Tämmöstä tää nyt on.
Kohta mennään rollaattorilla
tai kepin kanssa
selkää pidellen
jalkaa raahaten
keppi täristen
yks askel kerrallaan
pysähdys
ja huohahdus.
Skidmarks.
Liukastelun merkkejä
kaltevalla pinnalla.
Jarrutusjälkiä
ennen ojaanajoa.

Viestejä saarilta

Vanuatun Tanasaarella filmatun
Tanna-filmin loppuselvityksissä
roomeon ja juulian syötyä myrkkysieniä
sooloilee näin morsiamen isä mustapartainen:

Olen saaanut laulun henkiäidiltä.
Pienen korjauksen sen pelisääntöihin.
Siinä sanotaan että roomeo ja juulia
saa tästä lähin poiketa custom tottumuksista
ja mennä naimisiin keskenään vaan tykkäyksestä.
ei enää päätä silverbäkit ken on kenen kaa.

Huomaa yhteys genesiksen tematiikkaan.
Silverbäkin naimaluvasta on taaskin kysymys.
Opetus on vaan täsmälleen päinvastainen
kuin Jehovan aavikko-oloissa ehkä toimiva.
Customit on onnistuneet välttämään kristityt.
Jehovan sijasta ne palvoo prinssi Philipiä
ainoolla säilyneellä paratiisisaarella.

Mitäs sanoo siihen Kimmo Koskenniemen näköinen
vastapuolen tiukkapipoisempi päällikkö?
No se tulee itse asiassa samaan tulokseen:
meitä custom väkeä on ihan liian vähän,
nyt tarvitaan joka lättänenä pukille.
Siihen rakkausliitot on lisä rikka rokassa.

No tää voi ollakin fiksu ratkaisu
kun custom väkeä on kourallinen jälellä.
Kun sukupuutto uhkaa, jääkööt syrjään
alkuperäisen perinnäistavan pointit,
entiseen väestötilanteeseen optimoituneet.

Koston oli määrä pitää väkiluku alhaisena
jotta nuppiluku ei ylitä saaren kantokykyä.
Heimot ja järjestetyt avioliitot piti yllä
pienten plantaasiplänttien uusjakoa ja
geenipuulin riittävää diversiteettiä.
Siis ihan niinkuin prinssi Philipillä.

Nyt on koko pallon kantokyky ylitetty
jo viime huhtikuussa. Ja meitä lättäneniä
on moninkertaisesti sen sietämä määrä.
Geneettinen diversiteetti on hukassa
kaikilta muilta kuin meiltä apinoilta.

Mitäs tähän sanoisi mustapartainen mies
minkä laulun sanelisi sen henkiäiti nyt?
Mihin tulokseen tulisi Kimmo Koskenniemi?

Sääli että sapiensit tappo Floresin ihmisen,
noin metrinmittaisen hukkapätkän serkkunsa
etelämeren saarille kustomoidun pikku veikon.
Niitä ois tänne mahtunut puolta enemmän.
Että tälläsiä viestejä kuuluu saarilta.

Nooa ja Ester

Näin unta että hieroin kauppoja
pienestä pörröisestä puutarhatontista
Istuen ruokakaupan ostoskärryssä
nuoren kauniin mustan naisen kanssa.
Heräsin siihen että satoi tosi rankasti
pidettyä kuivaa monta kuukautta
Kello kuusi aamulla tuli ihan hämärää
Lienee kuullut rukouksen henkiäiti
Pani sataen kuin Nooan pyynnöstä
Vettä antoi tulla Esterin perseestä
Made it rain oh made it rain.

Nyt on satanut jo kohta tunnin
Ei niin kovaa mutta herkeemättä.
Välähtää salama ja ukkonen jyrisee.
Yksi välähdys ja etäinen jyrähdys.
Oisko aika alkaa rakentaa arkkia
Taitella ainakin vaikka venehattu
Vanhasta Helsingin Sanomasta.
Tabloidista tulee vaan aika pieni
Mut tulijoitakin on vähänlaisesti
Mahtuis melkein sille maapläntille
Josta tein Esterin kanssa kaupat.

Sans Souci

Tuo kaalinlehtikääre kihtiini,
käski preussin rauha-kunkku vanhana
yhtä iäkästä lakeijaansa.
Istui yksinään maljakko sylissään
huolten painamana Sanssoucissa.
Piristyy vähän linjan ruhtinaan visiitistä.
On hauska tappa valistuksen toinen vanha pieru.

Saman aikaan toisaalla puron manu
rauhan loistoajan tsembaloiden jälkeen
soittelee heinäsirkkana muille murkuille
kartuttaa pikku saaran levykokoelmaa
rusoposkisena hyvässä voinnissa.

Tälleen raportoi luppoaikanansa
näin romantisoiden järjen aikakautta
maailman raivohulluina loppuvuosina
yks kansanturvallisuuden proffa Tromssasta
kun Anders Breivikiltä aika liikenee.

Ei tekis pahaa kaalikääryle omallekaan kihdille,
Miettii proffa toinenkin aika joutava
luettuaan raporttia joutessaan sieltä täältä.

Lyhytsulku

Pääjohtaja oon mielleyhtymän.
Kuvittelun hallituksen puheenjohtaja.
On käämit kärähtäneet aivoissa,
korvistani tulee kuumaa muovinhajua.
Sulavat siellä sulakkeet ja eristeet.
Tzz! Zäh! irronneista rattaista
löyhtyneistä ruuveista, johdonpätkistä,
Kokoilen mä näitä vääntyneitä värssyjä.

Nyt puhuu tuhat

Suomen rikkaimmiston promille
On keski-iän ylittäneitä miehiä.
Siitäkin jo voi ennakoida
millaista tuubaa ne jauhavat.
Persuista ne erottaa vaan perstasku
ja asenne maahanmuuttajiin.

Pessimismiä, kovia arvoja ja
toisten syyttelyä:

On ookoo olla paskiainen
ylpeä siitä että riistää muita.
Me ollaan meidän heimoa
rohkeita oman onnen seppoja
petollisia silmäpusseja.
Me ollaan tosiaan eri rotua.
Me ollaan yrittäjiä,
onnistuneita,
ja niiden perillisiä.

Me halveksitaan surkimuksia
Veteliä köyhimyksiä
Ne on meidän vihollisheimoa,
laiskoja latuskajalkoja.
Me ollaan niille katkeria,
niiden dolce vitasta jopa kateita.
Vaihdettas paikkoja milloin tahansa.
(No ei nyt sentään, läppä läppä.)

Mut turhautuneita ollaan ja vihaisia
Kun ei saada niille sanella
Palkkoja, työaikoja ja ehtoja
eikä vapaasti niitä vapauttaa
töistä kun ei niitä tarvita.
Ei perustuslaissa mainita
ammattiyhdistyksiä. Ne pitäis räjäyttää.

Miten me voidaan pitää yllä
tulojemme 80-20 kasvua
Tällaisessa toimintamiljöössä?
Köyhät löysäilee ja nostaa tukia
jotka otetaan meidän rahasta,
kiskotaan aivan selkänahasta.
Ette usko miten se sattuu.

Yöt päivät unetonna pyöritään,
suunnitellen luovan tuhon aseita,
Koittaen kohottaa kilpailukykyä.
Mut ei me voida kilpailla
ulkomaisen rahavallan kanssa,
jos noi työnsaajapuolen vetelykset
ei lakkaa keulimasta rinnalle.

Lakkaisivat yrittämästä, juoksisivat
sen sijaan kipin kapin sorvin äärelle.
Sinne ne kuuluu, viittaa niiden lahjat,
Ja meidän taas oikeuttaa johtopalleille,
Omistamaan kaiken, ja vielä enemmän.

Surkimusten väristä ei väliä,
olkoot vaikka apinoita,
kunhan tulevat sikahalvaksi.

Tyhmälistön vastustuksesta huolimatta
Meillä menee joka vuosi paremmin.
Mutta vielä paremmin voisi mennä
Jos laahusta ei lainkaan olisi.
Siitä me ollaan niille katkeria.

Siks me satsataan nyt robotteihin
Eikä jarruteta ilmastonmuutosta
Sehän pelaa vaan meidän pussiin.

Demokratia on perseestä.
Siinä on paha valuvika:
joka neljäs vuosi pitää aina
uusi remmi lobbata ja lahjoa.
Siinä haittaa myös erimielisyys:
kaiken maailman demagogit ja
pedagogit pääsee ääneen, jotka
on meidän kanssa eri mieltä.

Kovemmat olot pullasorsille että
alkavat yrittää kovemmin.
Mut huom yksitellen, ei yhdessä.
Niin tehdään mekin, meillä
on kova yritys ja sihti korkealla,
etenkin herlinin ja paskimman
nallen kanssa sorsajahdissa.

Ei me olla kovia.
Me ollaan vaan erittäin
kilpailuhenkisiä.
Tasa-arvo luo kannustusloukkuja.
Pohjoismainen turva on korvattava
jenkkien lottoarvonnalla.
Sit menee paremmin.
Meillä.

Ugh. Olemme puhuneet.

YT, Suomen tuhat.
cc: Ateenan H4.

P.S.

Vuokraturvan omistaja ulahtaa,
porsassolmioinen viihdemuusikko,
omarahoitteinen runoilija, joka
julkaisee suolloksiaan Hesarissa
etusivun maksettuina mainoksina,
keisari Neron kotimainen painos,
yksi tuhannesta törkimyksestä:

Elämä on kaikkea muuta kuin reilua,
ja siitä pidän minä osaltani huolen.
Unohditte että harrastan charityä,
jokaisesta ryöväämästäni tonnista
annan sentin näyttävästi köyhille.
Se on ihan globaalia valtavirtaa,
Kaikkienhan pitäisi se jo älytä.

Mannaa postissa

Suhdannebarometri rojahtaa.
Herrahissi huojuu iskun voimasta.
Johdon ansiot on suhdannekuopassa.
Markkinapallot ei voi sellaiseen venyä.
Laahukselta on haettava lisää joustoja.
Pompoteltava sikana prekariaattia.
Muovattava palkoista johdolle etuja.

Mutta voi ei, kansa alkaa napista.
Mooseksen neuvot on nyt kalliita.
Nyt täytyisi taivaalta sataa mannaa
rahvaan ammottaviin suihin lentopostissa
Tai saada lyötyä kalloista lähdevettä.

Maan hallitus voisi puuttua asiaan,
luvata hakea uusia askelmerkkejä,
jotta punainen meri taas asettuisi.
Ei hyökyisi laine yli voittojemme.

Valtiohan voisi luopua osingoista.
Ne voisi siirtää johdolle lyhentämättöminä,
ja seitsemän sadan ulkoistuksen sijasta
lyödä kyykkyyn kaikki kahdeksan tuhatta.

Paavin hissi

Paavi juuttui sunnuntaina hissiin.
Myöhästyi pahan kerran messusta.
Painoi alas nappulaa ylösnousun sijasta.
Sähkö katkesi, paavin hissi pimeni.
Tyveneen pysähtyi paavin arkki.
Joutui odottamaan maista apua.
Palomiehet sai hissin taas käyntiin.
Käviköhän paavi kiirastulessa,
Kerta tarvittiin palomiehiä,
Vinoili ihmiset sille somessa.
Taivaalle kiitos palomiehistä,
messusi paavi huojentuneena.
Sitä voi kuunnella youtubesta.

Ja vielä hetki...

Hento kallo, pienenlainen pää
höyhenaivo ilman kypärää
pyörän satulassa sännistää
kohti oppineiden verstasta,
pyörittää vanha jalka perstasta
polvea, juilivaa lonkkaa.
Kaksipyöräinen rollaattori konkkaa,
väistelee lapsia Kaisaniemessä
hajamielisesti. On taas mielessä
iänikuinen runoilu, ei siitä päästä.
Puhuttais mieluummin vaikka säästä
sanoo vaimo lopen tuskastuneena,
kun palaa pienipäinen riemastuneena
ja esittelee vastasyntyneitä värssyjä.
Ei tätä enää kauan jaksa kärsiä.
Älä huoli, onhan letkukin jo letkeä.
Tuskin kestää tääkään palo monta hetkeä,
vaimenee peuhu kypärättömässä päässä.

Tarkkana

Nyt täytyy olla tarkkana
kuin pieni kova porkkana
ettei lennä nenälleen
polkupyörän satulasta
Metsätalon edessä.
Se on lentokieltoaluetta.

Onsdagspredikan

Säännöllisin välein vahvistavat
Hoblan palstasaarnaajien
myötäkarvaan asetetut sanat
vauraitten kukkahattutätien
suvakkiuskontoa horjuvaa.
Juoksevana syljen sylikoirien
Pitää ehdollinen refluksi.

Många rika västländer har upplevt mer än ett årtionde av ekonomiskt kräftgång. Utropstecken kring klimat och migration fungerar som bensin på lågorna. Bitterheten har slagit rot bland tidigare passiva samhällsskikt, som inte längre godtar långrandiga, invecklade resonemang vare sig enklare lögner från eliten: beslutsfattare, medier, experter, akademiska kretsar och andra välmående vinnare.

Precis här ligger utmaningen: ett öppet, liberalt överklassvälde värt sitt salt måste tålmodigt utnyttja tolerans med egennyttiga argument och hoppas att liberalt besinnade influencers och eftertänksamma företagare utgår som segrare i formandet av den allmänna opinionen. Censur, stämplingar och förbud är bara en del av svaret. (Torsten Hårfager HBL)

Tosimies

Länsi maksaa Erdoganille vartioinnista,
Syyrian pommitetun länsikulman partioinnista.
Entiseen tapaansa se nuijii lakoon kurdeja,
jotka panee taas niin maan rakoon isis-naisia.
Kaikki tämä, eikä siinä kaikki,
kunhan jäävät pakolaiset Aasiaan,
länteen ei ole niillä mitään asiaa.
Trump iloitsee: jääkööt vanhaan maailmaan.
Uljaassa uudessa ei ole tilaa kellekään.

Erdogan ei ole piipunrassi, vaan tosimies.
Tosimies syö suolaa suoraan purkista
Ja ajaa väkijoukkoon kuorma-autolla
huutaen: Stidi allah! Nyt jäätte alleh!

Kurdeilla ei ole muuta ystävää kuin vuohet.
Ne ei petä, vaikka muut kaverit taas jättävät.
Kalifaatin pojat luottaa kameleihin.
Ne ei jätä, vaikka isixen naiset pettävät.

Missä kulkee raja sankarin ja terroristin välillä?
Eri maiden tai kultturien rajaviivalla.
Meitin sankari on teitin terroristi.
Ei mitään muuta eroa.

Komiteat

Punavihervärisokeat palauttavat kunniaan
kekkosajan pitkään mietiskelleet lakikomiteat.
Komitea on hidas elin, mutta kankea.
Haju Pisilällä oli nopea, mut se lerpahti.
Aktiivimannekiinilla on nyt vetelähkö kulli.
Kanki-Kaikkosenkaan takatuuppaus ei auta.
Kohta mennyttä on juosten kustu pakkolaki,
Hajulla on enää maaten täytettävä sorsa.

Nautaa lautaselle

Keskustan setämiehet repi perseensä,
kun opiskelijat työnsi pois nautalautasen.
Eikö muka maistu tutentille lehmän peräpää,
vaikka omaa puota lämmittävät kivihiilellä.
Lämmittäkööt vaan, kuha syövät maitotuotteita.
Mitä väliä mitä me tehdään täällä Suomessa,
tää on niin pieni maa, lehmät ja pierutkin on pieniä.
Suomalaiset lehmät sitäpaitti pieree puhtaammin,
meitin puhtaat lehmät putsatuilla puupelloilla.
Eihän siellä edes ole hyönteisiä eikä muita loisia,
sen voi luken lumeprofessorit helposti todistaa.

Tripla

Pasilan puhos on oikee Mamulandia.
Hellettä on kuin Dohan lentokentällä.
Käytävillä myllää läjäpäin rotinkaisia
selaamassa polakkien halpatuotteita,
kympin tai parinkympin muotirättejä,
joihin piisaa vessanpesijöiden rovot.
Pimeessä hyöritään kuin termiittipesässä.
Kassajono kiemurtaa kaupasta ulos asti.
Tää on maahanmuuttajien mekka.

Ota kamalimmat ennakkoluulosi
Ja kerro ne vielä kolmasti kolmella.
Et silti vielä ole ihan perillä, mut
pää pyörällä jo takuusti ja exyxissä
keskeneräisessä hississä tai kellarissa
jossain pierunhajuisessa pyöräparkissa.

Tää on pahempi kuin Kamppi,
Vielä paljon pahempi kuin Redi,
Tää on Isengaard, hobittien helvetti.
Pohjoismaiden suurin sälän temppeli.
pikku Manhattan, sattuvasti nimetty,
sulatuspata värillisten selkänahasta.
Junat tuovat lisää maahantunkeutujia,
palauttaa karuun kotiin junantuomia,
tyhjiin betonibunkkereihin radan varressa.

Ihmekös jos ne viihtyy paremmin täällä
länsipäsmäreiden keksimässä basaarissa
kauniisti laitettuina vaikka sikahalvalla
kohtalotoverien muodikkaassa joukossa.
Siivousrahat palaa polakkien pussiin
kiitos vielä köyhempien virkaveljien
jossain bangladeshissä tai afrikassa.
Örkit kuluttavat molemmista päistä
kynttilää, joka alkaa olla lopussa.

Konnaelämän peliteoriaa

Epsanjalaispukusaippuan pääkonna Agostinkin olisi toki työläistensä puolella, jos se vain olisi mahdollista vaarantamatta rikkaimmiston etuja. Mutta kun ei niin ei, se on voi. Kansalliskaarti lahdatkoon niitä vapaasti, tuli vapaa, laukokaapa paukapäitä kovilla.

Pankinryöstäjämoraalia kirjasta Keikkakuski: Keikkakuski soisi että sen lyttyyn ajama nainen toipuisi ja jäisi nauttimaan pikku vauvastaan. Vauvaan ainakaan ei nyt sattunut, kun kuski valitsi äidin maalitauluxi. Se on setämiehen valinta.

Näitä eettisiä pelejä voi pelata MIT:n moraalisivuilla. Kaksi mustaa odottavaa äitiä vastaan valkee liikemies, kumpi listiä? Miten joutavaa.

Oli kuitenkin aina ollut yksi asia, jota Lennon ei ollut tajunnut. Ihmisten laki. Se ei ollut jumalan laki, ei moraalilaki eikä edes hallituksen laki. Se oli yhtä vanha kuin ihmiskuntakin, ja se kuului: Jos joku vittuilee sulle, sun tulee vittuilla sille takaisin.

Miten niin ihmisten laki. Sehän on Darwinin laki yksineläville eläimille. Vahvempi vittuilee viimeksi. Rupikonnien. Kilpikonnien. Konnaliskojen. Ihmiskonnien.

Yhdellä konnalla oli Cavariccipöxyt, kasarimalliset, made in LA, reisissä löysää vekkikangasta, korkee vyötärö ja pillit. Konnakirjoista voi oppia myös muotia. Onhan konnailukin muotia. Tää konna työnnettiin isoon putkeen raksalla. Meniköhän ihan putkeen sittenkään. Huolimatta pillihousuista.

Konnat toimii yxixeen ja konnatiimeissä, pollarit menettelee prikulleen samalla tavalla. Eroovat vaan hatun värissä eikä aina siinäkään. Poliisit konnailee, konnat pamputtaa. Kumpikaan ei pysty pidättää. Se on joko kanttuvei tai peli jatkuu.

Kaikkien sota on käynnissä vastaan kaikkia. Pyssyt paukkuu luodit vinkuu ja veriset perseet lentelee. Konnakirjoissa on kivointa kun kusipäitä listitään. On rentouttavaa lukea, miten niiltä irtoo pää, tai niistä tulee ihan muusia. Sama ketä ne on, kuha ne on mulkeroita. Se on katarttista.

Huono puoli näissä kovaxikeitetyissä konnakirjoissa on että sankari näyttää aina häviävän lopussa, sekin tapetaan joteskin julmasti. Paha saa palkkansa. Mitä hittoa? Onx tää jotain fiktiota? Vitun moraliteetteja. Ehkä niitä ei saa muuten julkasta. No sellaistahan se on aina ollut, saduissa paha susi täytetään lopuksi kivillä ja ommellaan kiinni, löysäresoriset punahilkat tapetaan epämoraalisten romaanien loppupeleissä. Saavat opetuxen.

Lennonille ja sen tiineelle siskollekin käy kalpaten. Lennonille juotetaan eka happoa ja siitä tulee oikeesti mykkä (alux se vaan teeskenteli). Juoppo humoristi ex-kyttä tekee vammasesta raakaa pilaa:

Mä vien meidät mun hotellihuoneeseen. Älä nyt katso mua noin. En ole homo. Etkä sä ole minun tyyppiäni. Mä pidän miehistä, jotka pystyvät huutamaan, kun panen niitä perseeseen. Sä et pystyisi muuhun kuin raapimaan patjaa. Totta puhuen se ei riitä mulle. Pitää kuulua vähän ääntäkin.

Lopux Lennon joutuu takas samaan putkeen kuin alussa, cavariccihousuisen kaverinsa seuraan. Päälle tulee paksulti sementtiä ja lasten hoploppi, joka alkaa haista ruumisojalle. Muotiarkkitehdin ura sakkaa ja lähtee alamäkeä. Jokaisessa pilvessä on hopeareunus. Kaikella on tarkoitus. Olemme osa luojan suurta suunnitelmaa.

Moraali korjaa puueläimen vaistoja niiltä kohdin kuin ne ei ole sopeutuneet urbaanielämään. Kaikki minkä moraali kieltää on jotenkin kivaa. Kuten tappaminen, ja tappamisen ja tappeluiden kazominen. Mikä ei olekaan kielletty kuin pikkulapsilta, jotka hölmönä vielä voi eläytyä uhrin osaan. Äkkiä ne oppivat. Nainnin kazominen on paljon pahempaa. Siinä ei sovi eläytyä mihinkään ruumiinosaan. Ei-toivottu lapsi on pahempi asia kuin ei-toivottu vainaja. Jos sellaista edes on. Toisten kuolema on aina kotiin päin.

Nettiuutisissa iso lehmänpuolikas kelaa tunteita hirvimezällä: Koko mezästysseura odotti multa sitä. Lopulta ammuin ja tuntuihan se hyvältä. Se oli ihan uskomaton fiilis. Eläimiä pitää kunnioittaa kun niitä teurastaa. Ei pelottanut yhtään kiväärin takana. Mitens hirvi, pelottiko sitä? Kumpi kuoli? Vitun ammuvainaa.

Utilitarismissa tarkoitus pyhittää keinot vain edellyttäen, että tarkoitus myös saavutetaan. Jos laskelmat menee pieleen, sitten ei paljon lohduta et oli hyvä tarkoitus. Se selitys käy enintään jesuiitoille. Kunnon utilitaristi laskee mukaan myös siirron hinnan, se on osa pelin arvoa. Mut se on ajatusvirhe et teon arvo olis pelin arvo. Ei se ole, vaan pelin lopputulos. Hävinnet sankarit ei ole suurmiehiä, vaan voittaneet. Success is the only standard of morality. Sori siitä.

Tavallisille tallaajille suunnatut moraaliohjeet ei suosi laskelmointia. Sellaiseen ei riitä rotinkaisen pieni pää. Ja laskelmoiva rotinkainen on suorastaan vaarallinen, vähemmän ennustettava, kuin lavetilta irtipäässyt tykki. Ei ei, paljon parempi on antaa yleiset pysyväisohjeet, tai pysyvät yleisohjeet, niin ainaskin tiedetään missä mennään. Ohjelmoituja sopuleita on helppo ohjastaa.

Utilitarismi on kuin valistunut diktatuuri, se toimii ehkä ideaalimaailmassa, ei tässä. Tässähän ei toimi mikään, tää on ihan paska maailma.

Talouden noobeleita sai ennen setämiehet peliteorialla, joka varmasti tuo voitot rikkaiden pussiin. Niinkuin se paskanallen kaveri MITstä, joka todisti et rikkaiden kuuluukin sopimuxissa saada enemmän. Et sellaista likaista peliä.

Nyt ekan kerran Noobelin sai nainen, jotka kattoo mitä oikeasti tapahtuu. Jotain edistystä sentään. Vaik just sitähän siellä tapahtuu oikeestikkin. Ei sentään koita todistaa et se on oikein, niinkuin Nallen leikkikaveri.

Joao Ubaldo Ribeiro

Keikkakuskin yksi italian mafioso oli aika lailla 5v sitten edesmenneen brassikirjailijan näköinen:

Mies oli iso ja turpeakasvoinen ja hänellä oli liian suuret paxusankaiset silmälasit ja rönsyilevät mustat viixet. Iso tyyppi. Huono iho. Paxusankaiset silmälasit. Rumat viixet. Se oli se tyyppi kellarista eteläisessä Philadelphiassa. Hei se on se, sanoi iso tyyppi jolla oli paxusankaiset silmälasit. Se pankkirosvo. Lennon ampui häntä suoraan linssien väliin.

Tää on siis eri Lennon kuin se joka naida napsutteli japsua, sitä Yoko Onoa, ja kirjotti vessamietelauseita. Ei se enää ammu, se ammuttiin. Juoni tihenee, kaikki liittyy kaikkeen. Tää on nyt kai sitä intertekstuaalisuutta. Tai dementiaa. Oonxmä postmodernisti sittenkin? Ei ollut meininki.

FINIS

Y Asi Finaliza Esta Historia.

Eli tähän päättyy tämä tarina.
Mutta ensi numerossa
El Lauri ja kenraali ratsastavat jälleen vaarojen teillä -
te mukana!

vade retro dacapo