Jokainen numero on itsenäinen seikkailu!

AL DENTE

LEUKAVASTI LAUKAISTUA

Dantea

Motto

Niin on nuori sydämeni ajatuksia täynnä.

Ajatuksia

Ajatusten tuutti vuotaa ylitse, tulvii ideoiden Tonava. Hämärimmät mietteet on koottu tähän tukijatkoon vyöllä. Tää ei siis oo enää muistelmaa, vaan otteita päiväkirjoista.

Ajatuksia

Alussa luoja, lopussa luuoja.

Virsikirjan lisälehtiä

Ylevästi keskustellen istui sisarukschet,
ja viisaan puheen aiheet oli moiset
kuin tahto, kohtalo ja sallimus
ja ennaltamääräys ja tieto, -
schynti, lankeemusch, ahdischtusch.
Se päätyi loputtomiin sokkeloihin
hyvän, pahan eron pohdintoihin,
autuusch, kurjuusch, kiuschausch,
kiihotusch, häpeä ja kunnia.
Niin tyhjää petollista viisautta.
Mut hetkeksi se tuschkat loihti pois,
elähdytti eksyttävään toivoon.

Koira, kissa ja poni

Koira häpee, hännän piilottaa
koipien väliin kuin vanha Aatami
jäätyään kiinni rysän päältä.
Häpeä on tuomiota joukon,
sanoo Milton, kunnia sen kiitosta.

Kissa on vaan nolo kun lintu karkaa,
hyppy epäonnistuu, nuolee huuliaan,
vihainen on omalle itselleen.
Ei vilkuile ympärille näkikö joku.
Häpeä on pahuutta, nolous huonoutta.
Nolouden ymmärrän, en häpeää.

Olen siis kissa, häpeämätön vieraslaji.
Yksin saalistaja, en lauman ajokoira.
Siksen välitä myöskään kunniasta.
Kissa kiitoksella elää - siis koira.

Sinä olet poni. Se tykkää olla
tuttujen kanssa samalla laitumella,
päät samaan suuntaan tuulessa,
juoksennella ystävinä laumassa.
Ei ole saalistaja, vaan pakoeläin.
Helposti säikkyy, vimmastuukin joskus,
sitten taas rauhoittuu, korvat hörössä
uteliaana tulee luo, töykkii turvalla.
Ponit ovat kilttejä, ja viisaita.

Maineen kentillä

Happamia

Happamia, sanoi viinirypäleistä
Aisopoksen embleeminen kettu
kun köynnökseen ei ylettänyt.
Pitäkää pumppunne, kun ette
kumminkaan mulle sitä lainaa.
En viitsi teiltä edes kysyä.

Parempiensa kanssa kilpailla
on ikävä. Hopea on iso häpeä.
Ennen jumbo kuin toiseks paras,
jonkun jonon sentään kärjessä.
Mieluiten ignoreeran koko rankingin,
Palkinnot, arvot kiellän nonchalantisti.
Muistan sanoneeni joskus nuorempana
dona Caritalle: en tahdo riviprofessoriksi.
No päädyinkin sitten tänne lehterille.

Peleissä jos häviän mä suutun.
Turhaan äiti sanoi: naura sinäkin.
Tikkaa kun tauluun heitti tarkemmin
dona Carita, silmä kovana,
don Jaime siitä mielen pahoitti,
toiseen huoneeseen murjottamaan pakeni,
kuin isi Calle häpeämään poikia.

Saman havaitsen esikoisessa.
Hävitessään muumipelissä
haisulikorttiin reiän haukkasi,
koko pelin uunin päälle viskasi.

Epikuuron kuulu ἀταραξία,
"Ihan sama mulle" -asenne,
tästä vaikeudesta pelastaa.
Tahdon vapaus on vapautta halusta,
jota ei oo valta toteuttaa.
Ei voi hävitä, kun ei kilpaile.

Voittaminen, vaikka kivaa,
on samalla kiusallista. Joudut
silmätikuksi, kasvaa
muiden odotukset sekä omat.
Gradientti nouseva ei voi
ikuisuuksiin kestää.
Jossain kohtaa häämöttää
ylämäessä alamäki, tappio.
Alempaa maisemat on paremmat.
Puolivälissä on turvallista,
Ei tipu ainakaan korkealta.
Tuumii tämä tipu.

Linnut

Kotiharjun päällä laulaa lintunen,
kun koittaa kesäaamun koi.
Vain illan tullen vaieten
linnun ilolaulu soi.
tir lir lei, tuskinpa häiritsen.
Riemuin näin laulelen.

Koivun oksalle korkealle
peippo teki pesän.
Tiritiriteijaa, tiritiriteijaa,
laulaa koko kesän.

Lintuhavaintoja riittää
luonnossa ja kulttuurissa.

Miksi hitossa ne laulaa aina?
Ja miksi korkeimmalla oksalla?

Linnut karjuu puissa, sanoi krapulainen
runoilija. Oikeassa oli, ne huutaa
kovaa visertävällä äänellään,
pienet hirmuliskot siivekkäät:
Eat eat, fuck fuck, kill kill
on niiden melodinen sanoma.

Selvä se. Eläinten on näyttävä
ja siten närhen munat näytettävä
lajitovereille, henkensäkin uhalla.
Näin säätää Darwin kaikkivaltias.
Se osa on luonnon kilpailua,
olemassaolon tiukkaa taistelua.

Siksi joka iikka, köyhä, ruma, tyhmä
haluis olla prinssi, prinsessa.
Jos ei niitä, niin urheilija, juontaja,
laulaja, rokkibändin soittaja.

Ykkönen ois hyvä olla, tai muuten
näkyvällä kohtaa soittolistalla.
Näkyä telkassa, loistaa somessa.
Päästä lehtiin, uutisiin.
Hinnalla millä hyvänsä.
Vaikka sitten Herostratoksena,
tai edes terroristina.

Parantais se ravinnonsaantia
ja lisääntymismenestystä
ei enää lintujen, vaan etenkin
eusosiaalisen mölyapinan.

Lintujen peli alkaa olla pelattu.
Niiden puuttuminen on enää uutinen
ja sekin alkaa olla eilinen.

Hesariin

Jyviinlankeemus

Yksi järkeenkäypä selitys lankeemuksesta
on ikivanha karkotus metsästäjä-kerääjän
villistä paratiisista, maajussin rankkaan
raadantaan, karjankasvattajan veritöihin.
Näin se menee genesiksessä, myös Miltonilla.
Kain olis pahis maajussi, Abel paimentolainen
hyvis, paimenten on tää versio. No, Kain voitti,
tai siis ois voittanut, jos ei ois herra peliä
viheltänyt poikki, tuomaroinut Kainille jäähyä
väärästä taklauksesta tai korkeesta mailasta.

Villit kulkee viidakossa ilman housuja,
kädestä suuhun elää, kiittää vaan
kaveria, joka oikeasti ojentaa omenan,
ei kumartele muita kuin ehkä lauman
silverbäkkiä, luonnonhenkiä.
Hautaa kaverit matalalle, suree
vähän aikaa, jatkaa sitten matkaa.
Ei muuta huolta huomisesta kuin
että mahtaako sataa huomenna,
löytyykö marjoja, muurahaisia.
Helppoa ei ole elämä, mutta
eipä tee villi luontoon paljon tuhoa.

Kukas tässä skenaariossa on kiusaaja?
Mitä se ehdottaa?
Kyllä se on Mammona, joka houkuttaa
kulkijan huolettoman hevosettoman
jäämään sijoilleen ja kokoomaan
maallista hyvää varastoon
pahan päivän varalle, rakentamaan
sukupolvelta toiselle kertyvää reviiriä
maasta, karjasta ja orjista.
keräämään elintasosairauksia, kulkutauteja.
Istumaan portissa pilkkaajien seurassa,
varkaiden, loisten, syöpäläisten keskellä
itsekin muuttuen vähitellen sellaiseksi.

Silloinhan Proudhon oli oikeassa:
omistus on se rikos, perisynti, josta kärsivät
kaikki sukupolvet myöhemmät.
Siitä ei oo meillä vapahtajaa.

Jeesus väpelösti yritti, mutta siltä
tämä pointti pikaisesti haudattiin,
unohdettiin kommarihaihatukset
Luukaksen, köyhäin ystävän, ebioniitin,
keskityttiin vaan palloistumiseen.
Marx, Lenin lankes omaan oveluuteensa,
yritys yhteisomistuksen nolosti lässähti.
Pääoma kasvoi korkoa työkansaa nopeammin,
liityivät yhteen kaiken maailman omistajat.

Omaisuuden kasautumisen loppu
häämöttää. Prosentti pari
kaiken omistaa, loput metsästää
netissä kissankuvia, keräilee tähteitä.

Ihannoinko jaloja villejä? Ihannoinhan mä.
Ihannointi eli romantisointi on edistysmielisten
haukkumasana takapajuisille köyhille
jotka haluis pitäytyä vanhassa, halaa puita.
Ihannointi kuuluu samaan sanastoon
kuin populismi, jolla lipilaarit vallanpitäjät
mätkii oppimattomia ja köyhiä, kun ne yrittää
jonkun joholla pyristellä ulos köyhyysloukusta.
Ne loukutkin mammonan on luomia.
Keräilijät oli kaikki aika köyhiä.

ä Fennis mira feritas, foeda paupertas: non arma, non equi, non penates; victui herba, vestitui pelles, cubile humus... Idemque venatus viros pariter ac feminas alit; passim enim comitantur partemque praedae petunt... Securi adversus homines, securi adversus Deos rem difficillimam assecuti sunt, ut illis ne voto quidem opus esset. (Tacitus: Germania)

Al Dente

Danten rankaisuleiri on eettisesti,
siis totalitäärisesti järjestetty.
Paheet pahenevat sitä mukaa,
mitä merkittävämpää osaa ihmispesästä
teollaan vahingoittaa surkee syntinen.
Danten pienin pahe on ilman lupaa bylsintä:
kahden kauppa, korvapuusti kolmannen.
Sitten tulee pidätyskyvyn puutteet erilaiset,
syntinen tekee ohareita myöhemmälle itselleen tai
ottaa isomman palan yhteisestä kakusta kuin sopii.
Näissä toisten tölviminen ei ole päämäärä,
vaan itsekkyyden väistämätön sivuvaikutus.
Pahempi synti on toisten mätkintä tai listintä
(siis omien; sota on eri juttu),
kun on toisten vaurioittaminen tarkoitus.
Pahin synneistä on petkutus, naapurin tai
- mikä pahinta - koko pesän.
Siinä uhanalainen on ihmispesän liima:
luottamus toisiin, esivallan totteleminen.

Danten rangaistusasteikko on aristoteelinen.
Sitä hilpeä on verrata Mooseksen
kymmenen taulun tarvehierarkiaan.
Käännetään taulujen järjestys annetusta
päälaelleen, vertailun helpottamiseksi.
Ahneus, kateus saa paljon tilaa,
eri keissit tarkkaan eriteltyinä.
Epärehellisyys on aika pieni paha.
Omaisuuden otto on sitä suurempi,
toisen rouvan pano vielä pahempi.
Sitten tulee (omien) tappaminen.
Lähes tärkeintä on vallan kunnioitus.
Koko kansan tavaramerkki Jehova
on mahti kaikkein loukkaamattomin,
siitä lopuksi on monta pykälää.

Selkeesti on Dante sovittanut
telttaväen säännöt länteen sopivammiksi.
Rikoxet, synnit ja paheet saa vähän eri kohtelun.
Onhan ne vähän eri asioitakin, kantaja on eri,
ja tuomiot tulee eri istuimissa.

Yhteistä kuitenkin koodekseille on
yhteisen asian ajaminen, pesän edun
asettaminen yksityisen edun ja
lähimmäisten, naapurien edelle.
Se ei liene luonnollista ainakaan
neandertaaleille, siksi sitä pitää
noin paljon eriksensä termentää,
tarinoin, taikamenoin terästää.

Danten vanhaa uskon määritelmää apinoiden
tämän päivän rabbi Hararikin huomauttaa:
Uskon tarkoitus on luottamus. Luottamus
samanuskoisiin vaikka uppo-outoihin
taas takaa luoton, kaupankäynnin.
Siinäkin on juutalaiset neroja.

Parempi luottaa poliisiin kuin ystävään,
pankkiin kuin patjaan taikka tätikultaan,
lääkäriasemaan eikä äidin reseptiin,
taivaan ja maan isiin eikä omaan.

Aiheesta lisää kts. Syntiluettelo.

Jotain eniten

Vekan loma on pyhä

Vekan loma on pyhä,
sanoi Paula paksu
Antilan Tahitissa
viluntorjuntabunkkerissa
Kurrekurredut-saaren
kuningatar.

On pyhä koskematonta,
ja koskemattominta
on valta sekä omistus.
Kulloisenkin vallanpitäjän
aitaama reviiri.
On tää tabu kitkerä.
Älä anna harmittaa sen,
vaan niele se.

Pyhä maistuu samalta kuin arvovalta.
Pelottaa ja houkuttaa se yhtä aikaa.
Voi oisinpa minäkin kuin noi, ajattelee
Surku Yniäinen susista.

Ei tuu musta sutta, mut voin olla sylikoirana
niiden laumassa, ulvoa niiden mukana.
se on ihan melkein lähes yhtä hienoa.
Koira keksi pyhän. Pyhä on isännän kenkä,
jota tekis mieli pureskella, muttei saa.

Hartaus

Hartaus on pyhäpäivän harrastus
ajalta jolloin ei levätty pyhäpäivää,
vaan pyhitettiin lepopäivä.
Harrastus on jonkun tärkeän
oman jutun ääreen kumartumista,
herpaantumatonta ja vakaata
mielenkiintoa, mukaanlähtöä,
silmä kovana koko ajan pallossa.
Hartauteen kuuluu vielä lisäksi
omistautumista, itsensä luovutusta,
käskyn tottelua: hartaan harrastus
on isompaa kuin se, häntä heiluttaa
koiraa. Siis taas jotain pyhää,
joka on jo selitetty toisaalla.
Hartaina kuuntelee lapset satusetää.

Aamuhartaus, iltahartaus.
Vähän kuin aamu- tai iltajumalan
palvelus mutta vähemmän pyhä,
pyhistä puhutaan muttei häiritä niitä,
asevelvollisten sulkeiset ilman kapiaisia,
monneja höykytetään alikessun natsoilla.
Mummo kytkee itsensä pyhäin yhteyteen
korvanapilla, sielun sähköauto saa
hartaudesta pikalatauksen.
Jaksaa seuraavaan päivään kun saa toivoa
paremmasta kohtelusta salin puolella.

Kiitos ja ylistys

Ole hyvä, kiitos, anteeksi.
Pyhiä on sanoja, ihmiskennon liimaa.
Ne on myös rukouksen elementit:
ilmaiseksi pyyntö, tilaus ja IOU ilman kuittia,
uskollisuuden vakuutus sovituilla ehdoilla.
Usko on uskollisuutta vähässä olemattomille,
nöyriä ilmaispyyntöjä suunnattuja ylös ilmaan,
kiitollisuutta ei kellekään vähästä tai ei mistään.

EX-LEPER: All right, sir. My final offer: half a shekel for an old ex-leper.

BRIAN: Did you say... 'ex-leper'?

EX-LEPER: That's right, sir. Sixteen years behind the bell, and proud of it, sir.

BRIAN: Well, what happened?

EX-LEPER: I was cured, sir.

BRIAN: Cured?

EX-LEPER: Yes, sir, a bloody miracle, sir. God bless you.

BRIAN: Who cured you?

EX-LEPER: Jesus did, sir. I was hopping along, minding my own business. All of a sudden, up he comes. Cures me. One minute I'm a leper with a trade, next minute my livelihood's gone. Not so much as a by your leave. 'You're cured mate.' Bloody do-gooder.

BRIAN: Well, why don't you go and tell him you want to be a leper again?

EX-LEPER: Ah, yeah. I could do that, sir. Yeah. Yeah, I could do that, I suppose. What I was thinking was, I was going to ask him if he could make me a bit lame in one leg during the middle of the week. You know, something beggable, but not leprosy, which is a pain in the arse, to be blunt. Excuse my French, sir, but, uh--

MANDY: Brian! Come and clean your room out.

BRIAN: There you are.

EX-LEPER: Thank you, sir. Thanks-- Half a denary for me bloody life story?

BRIAN: There's no pleasing some people.

EX-LEPER: That's just what Jesus said, sir.

Miks tahtoo uskovat
niin paljon herraa kiittää,
kiittää ylipäänsä, miks vitussa
se on niin mukavaa?
Osaks sen selittää termiittien
tahtojen yhteys: kun mä oon sä
ja sä oot mä, me jumala,
jumala meissä, kaikki samikset,
niin itseäänhän siinä itse kukin kiittää.
Oma kehu haisee, kun joukkueelleen
ja sen johtajalle fanit läpyttää.
Vaik itsekkyys on paha, hyvä asia
on lojaalius, isänmaallisuus,
pesän kokoinen joukkoitsekkyys.
Hyvä isi! Hyvä me! Hyvä mä!

Ite oun ihtiäin kiittännä,
ja aina oun kiitoksessa pysynnä

sanoi äiti.

Kiittäminen on myös velan tunnustus:
obrigado, sanoo dago, olen sulle velkaa.
Tän muistan maksaa takaisin, meinaa Danke.
Kehuminen on kiitokselle sukua,
suullista velan koron maksua.
Hölmöä on siksi itseänsä kiittää,
taskusta toiseen siirtää vekseliä,
oman kirjan krediitistä ikkunan puolelle.

Velallinen velkojaansa kiittää,
makselee korkoja ettei suuttuis,
kiukkuisena vetäis lainaa takaisin.
Syntivelkaisetkin armon herraa kiittää,
alaisina ylistää, jotta laupias ois hän,
anteeks antais velat, ilmaiseksi kuittaisi.
Helpotus on kiitoksen siis toinen motiivi:
Riemastuu luotonsaaja velkasaneerauksesta,
nollatun velkansa näin korot makselee.

Siks kai en tykkää kiittää, en pyytää anteeksi.
En kaipaa (ainakaan vaadi kovasti) muiden kiitosta.
Ilostun ehkä, mutten suutu kiittämättömyydestä.
En tahdo syntyvän mä velkaa, sitoumuksia.
Se on alentavaa: sidottu on alempi kuin vapaa.
Mieluummin otan ja annan ilman kuittia.
En avaa luottotiliä, suhteiden visaa vinguta.
En luota pitemmälle toisiin kuin jaksan heittää niitä.

On tässä yhteydessä muistettava Epikuroksen
tarkkanäköinen pointti: ei ole epäitsekästä
epäitsekkyyskään, kun iloa se tuottaa antajalle.
Tai paremminkin, ei näissä ole eroa, sikäli kuin
yhteinen tahto on termiitteihin sisäänrakennettuna.

Ipsa quidem virtus sibimet pulcherrima merces.

Hyvä teko itseänsä kiittää. Miks oisi herra huonompi,
kaipaisi koko ajan kehua. Onks se joku narsisti?
No ei, kiittäjät itse kiitoksestaan ilahtuu, termiitit.
Kiittäminen on pesän hajun levitystä antennista toiseen.
Tää ajatus selvii erityisen hyvin Danten paratiisista.

On ensi näkemältä outoa, että ylin hyvis vaatii
niin paljon palvontaa. Mitä se sillä tekee?
Sillähän on jo kaikkea, korjaan, kaikki.
No jos katsoo vähän alemmaksi apinoihin,
pieniin pahiksiin, sen tajuaa. Ylistys todistaa alistusta,
sen että alaisapinat ei suunnittele kapinaa.
Tuntuu se mukavalta myös, kun alaiset tuo lahjoja,
nyppii täit turkista, mahaa rapsuttaa.
Eli tästä nähdään, että on jumalakin apina,
ihminen omaksi kuvakseen loi hänet, telttajengi
paimentolaisten päällysmiehen kaavaan. Jos se
nyt takas työnnettäisiin, ja uudelleen
nussittaisiin, voisi tulla vähän toisenlainen.
Tai sitten ei: liskoaivohan se uskonnossa jyllää.

Sangollinen nuggetteja

Debet on ikkunan puolella

Vastuun jälkeen rumin voimasana on velvollisuus.
Tilivelvollisuus, asevelvollisuus, aviovelvollisuus.
Syntivelkakin on velvollisuus. Ja kiitos on velka:
olen teille kiitoksen velkaa. Inhottavat velkojat.
Pitäs ja pitäs. Sun täytyy. Joku muu on aina tahtomassa sitä.
Joku pitää kiinni, roikkuu niskassa, sitoumus, obligaatio.
Debet on ikkunan puolella, credit menee ulos ovesta.
Toinen tulee laulaen, toinen viheltäen menee.
Debet on se mikä multa puuttuu, de-habeo. Debt.
Credit on luotto, herra luotti, antoi uskoa, credem didit.
Sekin mikä sulla on, on herroilta velkaa. Sun velkakin on
niiltä saatu luotto. Jos sä itse olet saamapuolella,
jollekulle muulle annat luottoa, se on sulle velkaa,
sillä on sun krediitti, sulla aukko kassassa.
Paitsi et voit käydä sillä kauppaa, se on sulle krediitti.
Voit myydä velkakirjan, vahingon panna kiertämään.
Tää on kaikki sitä hararin ylistämää luottoa.
Sen takeen me tarvitaan jumalat ja uskonnot.
Saatana, pelais kaikki vaan omilla pelimarkoillaan.
Ei tarvittais kolmatta miestä niskaan hengittämään.
Elämä on lainaa joo, mut maksetaan me se takaisin.

Velvollisuus on yhden lainen vaara, uhka tai riski.
Kuin jos lähden ulos ilman takkia kun on sateen näköistä,
voin kastua, paras siis ottaa takki vaikka se on hankala.
Tai kuin jos syön raakoja omenoita, voi tulla maha kipeäksi.
Jos en maksa velkaa voi tulla ulosottomies tai mopojengi,
tai vähintääkin kiitosta odottavan kaverin hapantelu.
Se on siis uhka ympäröivän jengin taholta, elikkä uhkaus.
Paras valita pienempi paha nyt, ettei myöhemmin läimi isompi.
Lapsista tai puolisosta huolehtiminen ei ole velvollisuus,
vaan se on arvo sinänsä, mä haluun tehdä niin. Elämän tarkoitus,
sikäli kun elämällä nyt yleensä on mitään tarkoitusta.
En ajattele, että jos mä en tekis niin, seurais jotain pahempaa.
Ei seuraa. Ei mulla ole tiedossa mitään pahemmalla uhkaajaa.

Kiitti vaan

Kiitos on tyytyväisyyden ilmaus,
kuin Yusuf nimisen katin kehräys,
Naapurin pojan, mamun islamin.

Kiitoksen pikku apina suuntaa muille
luoduille tai niiden luojalle,
Kaikkien pikku ötököiden suojalle,
Koska se on seurallinen eläin.

https://m.youtube.com/watch?v=3Rifby1tVE8

Kivat sulle

Aamu on ratki kuin aikain aamuna,
Mustarastas puhunut kuin eka lintu.

Kiitti laulusta sä lintu,
Kiitti aamusta vaan aamu,
Kiitti kun nousitte vuoteesta noin raikkaina,
Kiitti et nousin pystyyn viime yönä mä.

Ihana on uusi sade auringonvalossa,
Kuin eka kaste ekalla ruoholla,
Kiitos märän puutarhan ihanuudesta
Täydellisestä jalkain välissä.

On auringon valo minun,
mun on tää huomen,
Eden noussut näkyvästä pimeestä.
Kivat sulle, kiitti ihan oikeesti,
Kun annoit mulle uuden elimen.

Aamu on ratki kuin aikain aamuna,
On rastas puhunut kuin eka lintu.

Kiitti laulusta sä lintu,
Kiitti aamusta taas aamu,
Kiitti kun nousitte vuoteesta niin reippaina,
Kiitti et nousin ylös tänä aamuna.

Morning has broken like the first morning
Blackbird has spoken like the first bird
Praise for the singing
Praise for the morning
Praise for them springing fresh from the world

Sweet the rain's new fall, sunlit from heaven
Like the first dewfall on the first grass
Praise for the sweetness of the wet garden
Sprung in completeness where his feet pass

Mine is the sunlight
Mine is the morning
Born of the one light Eden saw play
Praise with elation, praise ev'ry morning
God's recreation of the new day

Morning has broken like the first morning
Blackbird has spoken like the first bird
Praise for the singing
Praise for the morning
Praise for them springing fresh from the world

Nuggetit

Jeesuksen huomio, et kaik ihmiset on sukulaisia
oli eka naula siihen, että tuli tää globalisaatio.
Mutta minne unohtuivat eläimet? Muista apinoista
ollaan parin geenin päässä. Koiratkin on serkkuja, kissat,
jopa sangollinen kananuggetteja. Uus Jeesus tarvitaan,
tai Nooa, joka sanoo, että elukkakaveria ei jätetä.

Mieluummin ollaan kaikki vaikka nälässä. Täytyy kyllä
myöntää, hyviä on nää eläinkaverit. Mitä maistuis
vainajat? Saako olla sangollinen ihmisnuggetteja?
Tulis vanhuksetkin sitten mukaan kierrätykseen.

Sama tahtomme on

Uskonnon eusosiaalisuuteen liittävä yhteys
on hirmusen selvänä taivaassa Alighierin.
Parhaita paikkoja kaikille tarjota ei paratiisin.
Mut karsautta taivas ei tunne - miksei? No siksi,
et nokkimajärjestys nyt vaan ON der Führerin mieleen,
ja kaikkien muiden tahdon sanelee johtajan tahto.
Kuorolaisten mielestä siks se on mainio juttu:
ihan joutavahan nyt taivaassa ois oma tahto.

On olennaista tälle autuudelle
jumalan tahtoon liittyä niin liki,
että yhdeks yhtyy kaikkein meidän tahdot.
Asujat asteettaiseet valtakunnan
tään oomme, ja se kaikillen on mieleen,
myös hälle, jok on tahto tahtojemme.
Tajusin nyt ma, kuink on kaikkialla
taivaassa paratiisi, vaikka samoin
ylimmän hyvän armo siell ei sada.

Juurikin näin tää etenee homma myös hyönteisillä.
Samat on geenit kaikilla niillä, yhteinen tahto.
Joku on duunari, toinen on kunkku, ei haittaa.
Jokainen osaansa tyytyy, ei kadehdi toista.
Karsaus on tasa-arvoista Darwinin soopaa.

Hupasasti perikarsaat länsimaiset tiedeporsaat
on vastikään uudelleen löytäneet tän aapistotuuden.
Tiedelehdessä uutisoidaan suurena löytönä
että terroristit ei ookkaan aivopestyjä pakkovankeja
vaan niiden tahto liittyy allahin tahtoon niin liki
kuin Danten aikaisten hihhuleiden kristittyjen
tahdot liittyi niiden omaan pelitiimiin.
Mää oon me, me ollaan mää, määkii nää
yhteensulautuneet lampaanpäät, ja pommi räjähtää.
Just silleen suli möykyksi myös jenkkisotilaat
joutuessaan kuumiin paikkoihin irakilaisten kaa.
Termiittiapinoita ollaan, siinä koko juttu,
tän voi kuitata Celineä siteeraten.

Samaa tuubaa tarjos orjille Aisopos ammoin,
raajoille vatsan kanssa suositti yhteistyötä.
Käytöksen malli on ruumis, yhdyskunnista tiivein.
Plebeijit saavat raataa, patriisit tehdasta johtaa.

Membra quondam dicebant ventri, “Nosne te semper ministerio nostro alemus, dum tu summo otio frueris? Hoc non diutius faciemus.” Dum igitur ventri cibum subducunt, corpus debilitatum est, et membra sero invidiae suae paenituit.

Ei oikeutta täällä saa, ken itse sit ei hanki.
Hyvät voittaa, per definitionem, pahoja on häviäjät.

Onko se oikein vaiko ehkä vasein? Sitä sietää miettiä,
Tokko edes oikealla, vasemmalla välii luonnon menossa.
Mistäs minä tiedän, neandertaali viimeisten aikojen.
Alhainen ihminen, kuten sanoo dona Carita. Tai apina.

Fosters Lager
Oikein vai vasein

Tasan ei tallaajille jaella lahjoja onnen.
Oikeutta muuta ei oo kuin voittajan tahto.
Heikommat voittaa vaan kun niitä on paljon.
Yhteisvoimin, ponnistuksin, ylhäältä johtain
duunarit kerran niskan päälle hetkeksi pääsi.
Tahtonsa yhdistäen ne puhalsi Stalinin hiileen.
Hmm, jokin saattaa argumentissa mättää, mä huomaan.
Pienoisen kehäpäätelmän maku saarnassa maistuu.
Murkkujen ähräämän keon runttaat, potkaset rikki:
kauan ei kestä kun alkavat juuttaat uutta ne vääntää.

Ei että purnaisin noin henkilökohtaisesti.
Hyvinhän kohtalon arvonnassa on meitsille käynyt.
Fortunan pyörästä Laurille jaettu mainiot kortit.
Kelpaa joutilaan luppoaikana runoa suoltaa.

Gog et al.

Google, Microsoft, Apple, Amazon, Facebook, Whatsapp, Instagram, Twitter, Monsanto. Gog, Magog, Apollyon, Asmodeus, Beelzebub, Ashtarot, Ishtar, Zepar, Male Satanas abi spiritus.

Sonni,
koira,
leijona,
sika,
ahti,
kala,
käärme,
ilmestyskirjan petoja, muka.
Oikea lopun aikojen peto on ihminen.

Pilvessä piilee, iskee
ontuvat pirut, termiitin
selkää suomii, raivoa puree.
Taistelu sieluista käydään.
Ennustus täyttyy, kirjoitus katoo.

Historiker
Jahas

Otteita lisää Danten sudenpentuin käsikirjasta:
On oikeastaan heikot pahoja, ne on häviäjiä, periks antajia.

Vapaasti vaikkei tahto suostu pahaan, se siihen suostuu sikäli kun pelkää, jos kieltäytyy se, pahaa suurempata.

Väkisin otettu nainen oli syntinen, kun ei vastustellut enemmän. Häpeän tuotti henkiin jäädessään aviomiehelleen tai isälleen.

Arvokkain asia Dantesta on luotto, velkakirja tai vastaava sitoumus. Niitä ei sais koskaan peruuttaa - paitsi kirkon eteen kontaten, summan kolmanneksella diskontaten.

Tämä oli Danten anti jälkipolville, siirtomaaporhoille, muille konnille, heikompien kustannuksella vaurastumista hankkiville. Villien, luonnon riisto, koron kasvu korolle, näiden nesanssi oli renesanssi. Karkkikauppa, avoin systeemi, joka on nyt mennyt kiinni.

Lahjoista suurin on tahto vapaa, sanoo Dante opettavaisesti. Mut HUOM! sä oot vaan vapaa tahtomaan just samaa kuin lahjan antaja. Muuten tulee turpiin ja kovaa, lätisee pian lätty lahjan saajan, syntiseen sooloilijaan sattuu. Kai tää on jonkinlaista vapautta. Saa vapaasti totella poliisia, esivaltaa, olla tottelematta omalla riskillä. Vähän monimutkaisempi nimi pakolle.

Kastijärjestelmää peukuttaa tää Alighieri,
Mallia totalitääristä hyönteismaailman,
samaan tapaan kuin Mussolini, toinen italiaano.
Johtoportaaseen sopivaisia yhdet, orjia toiset.
Jos sä orjaksi synnyit, revi sä sitten siitä.
Yhteiseen kekoon nurisematta korttasi kanna.
Äläkä kadehdi muita, se ei ole yhtään hauskaa.

Yhtä kehveli malli on darwinismi tää naivi
Uus muka liberalismin vanha meininki julma.
Jokainen ilmari on oman onnensa seppo,
lähtien ruudusta minne sen arpoi noppa.
Laupeutta kummempaa ei ansaitse laahus,
patraskisakki mi laakereillaan laiskana loikoo.
Passitettakoon rotinkaiset risusavottaan.
Jos sä vankilaan jäät, se on voi: GAME OVER.

Tässäpä mallissa on vaan yks paha mutta:
Geimin aikana heitetty kuutio on viritetty.
Randomit suinkaan ei ole onnen arvat.
Kuoriin työnnetyt arvopaprut ei kaikkia siunaa.
Korkoa korolle karttuu mammona onnellisille.
Säätyjä taas, havejen, havenottien syntyy.

Kompromissina näiden ääripäiden on kommuunimalli:
Kullekin tarpeeseen, kultakin minkä se jaksaa.
Mut tää toimii vaan niin pienissä yhteisöissä,
että operatiivinen on välitön lähimaksu:
kuomille kostautuu pian kiitos ja moite.
Isoissa poppoissa malli tää hukkuu noiseen,
palautuu ääripäihin, yhteen tai toiseen.
Niinkuin hiljan Neuvostoliitossa nähtiin.

Mikä siis neuvoks? Takaisin vaan kivikauteen!
Hajalle potkis vaan keot suuret, apinakennot.
Väkeä vähennettäköön siis roimasti, paranee bailut.
Metsästys-keräilijöillä ei mammona taskua paina.
Ilmastonmuutos panna vois toimeen tän ratkaisun parhaan.

Paremman puutteessa auttaa joskus lievempi keino,
sohaisu murkkujen keon mi säädyt sen sotkee.
Yhteiskuntain, kerrostumain joku myllerrys rankka.
Niitä on olleet suursodat, vallankumoukset,
tuotantotapojen muutokset sekä löytöretket
(löytöpä varsinkin, oikea termi on ryöstö).

Väpelön version muodostaa demokraattiset vaalit.
Tyhjää parempi, muttei hölskytä noppia paljon.

Al Dente
25. laulu S. 151, s 14-22. - Ennen kuin ryhtyy käsittelemään korkeinta toivoa, jonka esineenä on Paratiisin autuus, Danten mielen valtaa hetkeksi maallinen isänmaa, Firenze, "lammashuone", jonne hän maanpaostaan toivoo palaavansa "pyhän laulunsa ansiosta" - komediansa, joka juuri oli valmistumaisillaan. Hän palaisi sinne kypsyneenä, ei enää häilyvän maallisen rakkauden, vaan ylevien sekä maallisten että taivaallisten seikkojen laulajana, ja saisi kauniissa kastekappelissaan (San Giovanni Firenzessä) laakeriseppeleen otsalleen - turha toivo, sillä parhaiksi viimeisteltyään komediansa hän kuoli kaukana rakkaasta ja sorretusta Firenzestään.

Aika tragikoomista. Dante oli nähtävästi ikävä kaveri. Tekopyhä, omahyväinen narsisti, pahansuopa julmuri, kauhu kaunanen ja luihu. Ruma myös, roikkusilmäinen luppakorva, pitkänenä. (Ks. kuvaa.) Talousliberalismin eka mulkero.

Ihmettelen, miksi siitä on tehty jonkinlainen sankari.

No ikävähän oli Goethekin, Kraftmensch, myrsky-tunkumies. Toinen turhamainen tyhmyri, aikansa julkkis tääkin, poliittinen taktikoija, porvari joka mielissään lisäs sitten nimeen von. (Me barkmannit ei sentään olla af, ainakaan vielä...) Tuulta haisteleva humanisti, täys tunari hölmöine värioppeineen. Moniosaaja, eli yritti vähän kaikkea, tuli sekundaa, esim. maalarina spede naivisti. 3000 tuherrusta säilynyt.

Vika taitaa olla sittenkin mauttomissa jälkipolvissa, jotka tämmöisiä saappaita julistaneet ovat neroiksi. Kai siinäkin on jotain taktiikkaa, vaikkei ole selvää mitä. Tai sitten vaan 200M kärpästä ei voi olla väärässä. Määrä korvaa laadun, sanoi Hegel.

Täytyypä koettaa välttää samaa! Helppoa se ei ole, kun on näin hyvä. Tuottelias varsinkin. Luominen käy nopeaan, kun kopioi.

Jöötti

Shakira (Kopio) (Kopio)

mie en oo mikkään kopioija
katsoppas goethen viideoita
mie ossaan pyörittää lannettakkii
laulelen vaikka espanjaksii
enkä oo dante alighieri
jestamandeera, heti sen näkkee
miulla on tanssikuvioita
palajon enemmän pakaroita
refrain:
kopiio, kopiio,
mie en mikkään oo kopiio
vaekka oonkin runsaanlaenen
miltonin jussi on erilainen
ilimoo, ilimoo,
ilimoo ee oo piässä
tissilöiset silikoonii
biisit hiukan byronin tyylii
(Kiss FM Aamut)

Pääsiäisenä

Plääni

Iskä pojallensa selittää
plääniä etukäteen mietittyä,
oman muumipelin pelisääntöjä.
Muumi ja niiskuneiti nää ois
tässä, täältä tulis haisuli.
Pahan haisulin kehotuksesta
peikot sit oiski sillee näin,
salaa peiton alla lisääntyis,
vastoin mun nimenomaista kieltoa
ainoota, ihan kiusalla asetettua.
Tää poliisimestari ne tässä sitte
flengais ulos muumilaaksosta.

Oma vika, pikku sika, sanoo iskä,
saivat valita, valitsivat väärin.
Hehe, tänkin mä kyllä näin ennalta,
ei mulle ole olemassa spoileria.
Must on kivempi kun mua palvotaan
oma-alotteisesti, ei käskystä.
Pelko ja toivo on hyvät motiivit
palvonnalle, porkkana ja keppi.
(Miksä haluut et sua palvotaan?
teki mieli pojan kysyä, mut ei kehtaa,
suuttua vois iskä, vanha narsisti.)

No sitmä aion niistä osan armahtaa,
(jatkaa lukemista iskä pelin kannesta)
kun ne on jo kuollu, täällä ylhäällä,
jos ne oikeen osaa nöyristellä,
anella haikealla äänellä "anteeksi".
Paitti että ei se kyllä vielä riitä.
jonkun pitää tästä oikeasti kärsiä,
sen verran vituttaa, vaik ei ylläri
tää ollutkaan, kaikenhan mä näin
jo ennalta. No tylsäähän tää ois
homma kaikkivoivan ja kaiken tietävän,
jos ei luomiaan vois vähän kiusata,
pikku muurahaisia tikulla härkkiä.

Tässä kohtaa plääniä sä tuut peliin,
poikaseni, sut mä nääs aion uhrata
itselleni, itseni siis ristiin naulata,
rastiin kädet jalat puuhun sitoa,
se sattuu meihin molempiin,
suhun kyllä enemmän, puoliapinaan,
vaikka ootkin säkin kuten mä
(ei ihme, sähän ootkin mä, mä sä)
kaikkivoipa, hyvin sekä pahoin siis
aina kulloisenkin tarpeen mukaan.
Pelistä tulee hauska, naura sinäkin.

Eli tää on plääni siis, sä ja noi muut
apinat sen pelaajia, mä katsomossa
vedän taitavasti sätkynuken narusta.
Mä teen pelin, kekkaan säännöt,
luon pompitettavat, ja sit pompitan
(ja pompin, sun siis hahmossa):
kostan, sovitan, tuomitsen ja armahdan,
rähjään, riemuitsen, siunaan, kiroan,
aina kulloisenkin tarpeen mukaan,
ihan kuin muutkin muumipelin pelaajat.
Aamen ja hallelujaa, ja muuta sellaista.

Pääsiäisenä juhlitaan Jeesuksen kuolemaa. Kerrataas sen voittosanomaa katkismuksen tyyyliin:

- Mikäs se perisynti oli?
No lisääntyminen.

- Mikäs siitä palkka oli ?
No kuolema.

Vitsi! Täähän on ihan Darwinia. Vaan jotkut suvuttomasti lisääntyvät kasvit voi elää ikuisesti. Genomin on yleensä fiksumpaa kopsata uus itiöemä kuin vanhaa iankaiken korjata. Lisäännyt suvullisesti - kuolet; et kuole - et ole silleen.

Mitä tarkoitatte? Selittäkääpä tarkemmin! Joo ihan kohta, ensin pikku teologinen ekskursio:

Aatami ja Eeva oli siis luojan kokeilu tehdä elukoita niinkuin kasveja! Kai se oli itsekin sitten joku kasvi, kun nää peiliin katsomalla loi. Tosin erehdyttävästi apinan näköinen, katso kuvaa.

Jeesus sanoi itekkin: minä olen ikuinen viinipuu (Joh 15:1). Hänessä on ainesta rusinaksi, tokaisi Johannes.

Eevan piti ensin olla Aatamille pelkkä kaveri. Vähän läpinäkyvää, miks luoja niille kalut loi samanlaiset kuin muille elukoille, jos ne oli tarpeettomat kuin paavin pallit ja nunnan nännit? Koko juttu haiskahtaa laskelmoidulta. Tai sitse käytti vanhaa apinoiden muottia.

Kaveri, hah, jo vain. Hedelmää Eeppa haukkasi, vällykäärmeen terhoa, siitä hedelmöityi. Alkoivat Aatun kanssa ankarasti maata täyttää, vanhemman yleisohjeen mukaan, liiankin hedelmällisesti. Mut tällä kertaa se ei ollutkaan luojasta hyvä.

Mikä siinä meni väärin? Että bylsivät ilman eri lupaa! Totella pitää, oli käsky mikä hyvänsä. Omia haluja ei saa seurata, omaa järkeänsä käyttää. Johtoporras hoitaa kyllä asian. Pääapina määrää, kuka lisääntyy ja kuka ei. Se on pesän asia.

Tämän voi totistaa Taunokin - tarkoitan Dante: Siis poikani, puun hedelmän ei syönti ei syy itsessänsä syy ollut moisen paon, vaan yksin yli rajamerkkein käynti.

Milton menee vielä pitemmälle. Eeppa puolisoineen sillä bylsii paratiisissa, iloisesti synnitönnä luvan kanssa, kunnes käärme pilaa kaiken, tuo seksiin synnin makua.

silmin niin kiehtovin ja ikävöivin taipui hän lempeästi puoleen Aadamin puolsyleilyn, ja miehen rintaan nojas hän rinnon täyteläisin ... ihastuin noin viehkeään ja hellään suloon Aadam loi katseen hymyillen, kuin Juppiter luo Junon puoleen hedelmöittäin pilven, mi kylvää kevätkukkaset. Mies peitti nuo huulet rakkaat suudelmin ... Näin puhellen he käyvät käsikkäin luo lehtimajan ihanan. Tään sopen varjoon häävuoteens Eeva puki kukkasin... Luo majan tultuaan he seisahtuivat; he alla avotaivaan kääntyivät ja sanoo: "ahersimme toimin säädetyin iloiten autuaina yhteistyöstä ja rakkaudestamme, joka parhain on lahjoistas. Lupaukses mukaan syntyy meistä maan päälle suku, joka kerallamme hyvyyttäs kiittää, valveilla kun käymme tai unen lahjaas etsimme kuin nyt." Ja estämättä ahtaan puvun, joka vaivaa meitä, pian nukkuvat he vierekkäin. Ei Aadam pois puolisostaan kääntynyt, ei Eeva pelännyt lemmen salatuimman eessä: niin uskon, vaikka tekohurskaus viattomuutta, puhtautta saarnaa ja parjaa likaiseksi, minkä Luoja loi puhtaaksi ja vapaaks ihmisille. Kun Luoja meidän lisääntyä käski, vain Saatana sen kieltää! ... aviorakkaus, tään suvun lähde ja laki salainen - ja Eedenissä myös ainut, jok yhteistä et ollut! Veit ihmisestä riettaan halun olla kuin eläimet; sä, jonka perustus on velvollisus, kuuliaisuus, järki, sait aikaan veren siteet puhtaat, rakkaat välillä siskosten ja isän, lasten ... on porton hymy lemmetön ja kylmä ja hetken nautinnot ...

Näin siis puritaani, jollon himot niinkuin hiirelläkin, ellei isommat. Isompi on pyssy ainakin, toivottavasti. Seksi on sallittua, kunhan se tapahtuu avioliiton peiton alla, eikä ne jotka siellä lisääntyy ole muumipappa ja pikku Myy. Silverbäkin tottelu on pääasia, että suvun perintö pysyy oikeissa käsissä (ja keskijaloissa). Vain käärmeen sukupuoliopetus on pahasta.

Kuten Aatu sanoo:

Paratiisin puista ei kajota saa yhteen. Se on ainut merkki alamaisuutemme. Kiittäkäämme hänen hyvyyttään kun puuhailemme toimin mieluisin...
Ok, se Aatusta ja Eepasta, ekskursio päättyy. Takaisin Darwiniin.

Vanhalle elukalle kuolema on ikävämpi juttu, sillä siihen on sisään rakennettu hengissä pysymisen vaisto. Alaviite: Apoptoosia ei elukoihin ole koodattu, paitsi joskus poikastensa hyväksi. Termiitit sen osannee. Termiittiapinoille erilaiset sankartarut sitä suosittaa. Evankeljumi on niistä yksi, ks alla.

Oman poismenonsa osaa ennakoida termiittiapina, laskea yks plus yksi, ja sitä pelottaa. Mikä neuvoksi? Mikäs muu kuin uskonto! Se vapauttaa! Iso kivi sydämeltä vierähtää. Ei ihme siis että armo vanhaa aappaa riemastuttaa. Ei tarviikkaan antaa tietä uusille, voi iankaiken täällä hengailla (tai jossain lähellä). Syntiä saa yhä tehdä ilmaiseksi, bylsiä, kunhan nöyrästi vaan pyytää lupaa tai anteeksi, kumartaa vanhaa silverbäkkiä. Taivaassa vasta perseet tervataan. Bylsintä ja eterniteetti on vaihtoehtoisia strategioita, toisensa pois sulkevia alternatiiveja. Taivaassa tulis muuten tungosta, sieltä kun ei poistuta. Luoja ei luonut eikä siedä pillereitä.

Mutta nyt seuraa vaikeampi teologinen pähkinä, voi paskha, varsinainen pääsiäsmuna. Perisynnin kiinnelainan maksoi Jeesus, siis luoja ite, tai sen poika, äh, anyway. Ja miten Jesse mortgagen sen maksoi? Enkelin pukua sovitti se puolestamme. Apoptoosin teki, sai kärsiä kuin porsas penkissä, siitä kuin ihmeen kautta selvisi. Mikä parasta, se ei ollut pantu eikä lisääntynyt, ihan bylsimiseen osaton, vaikka muuten apinalta näytti. Kasvi maksoi laskun apinan. Kuittia? Ei tarvi, velan päälle on vedetty risti.

Mikäs on tämän kuittauksen logiikka? Miks tarttee luojan viatonta lammasta pilallisen vuohen perään syödä? Ettäkö se uhraus olisi oikeen epistä? Vähän vierasmaalainen koko ajatus. Miten oman pojan tappo luojaa lohdutti? Aika skitsoa. Onko täydellisen olennon oltava myös täydellinen ääliö?

Ajatellaas vähän tarkemmin. Yleensä, kun kostetaan, ajatus on päästä tasoihin. Saada korvausta tappiosta, vastapuolen asemaa vastaavasti heikentää, omaa parantaa. Maksetaan silmä silmästä, hammas hampaasta, ellei useampia. Pelataan nollasummapeliä. Uhri on karsaalle jumalalle tehty maksusuoritus, ettei se meille kosta.

Tästä ei kai voi olla kysymys. Tuskin tasoitus, alistetun apinan tappiosta hyötyminen, voi olla autuaan pomoaapan, kaiken omistajan tarkoitus. Ei, tää on rangaistus, tavoitteena estää tempun uusiminen, muille antaa varoitus. Joo tää on keissi tätä tyyppiä: teen tän sinun parhaakses, tämä sattuu muhun enemmän kuin suhun. Isi tässä toimii tossut läpsyen, lasten käytöksestä pahoillaan. Yhteispelistä on kyse, ainakin isin mielestä.

Siinä tapauksessa selkäsauna lienee paikallaan, mutta mihin sitä uhrausta tarvitaan? Kun normaali isi on vitsaa antanut, ei kai se perään itseänsä ruoski, ja sano, tää tekee hyvää meille molemmille. Tässä menee kosto ja rankaisu nyt sekaisin, koston puuro, rangaistuksen velli. Miksei se vaan sanonu niinkuin muutkin isit, et hyvä on, tää riittää selkäsauna, oo vastedes kiltti, älä enää koskaan tuota tee. Miks ihmeessä se itseensä ampuu jalkaan vielä? Pitääkö sen tosiaan ittelleen oma moka sovittaa? Kolmen hengen ringissä itseään (eli toisiaan) perseeseen potkia kuin karhukopla? No jaa, ei hassumpikaan idea, jos oli kaikki isin syytä. Mut se ei liene tämän sadun moraali.

Hassuinta näät on tässä, että sanan mukaisesti sama hemmo luo tilanteen, rankaisee, sovittaa sekä armahtaa. Miksi koko vaiva, miksi edes aloittaa? Sehän on yhtä hullua kuin itsellensä puhella. Jonkinlainen jakomieli temppuun tarvitaan. Sen tarjoo kristitylle kolmiyhteys, kiistelty mysteeri. Tarpeen, koska rooleja on enemmän kuin pelaajia. On hyvä sekä paha poliisi, Jessen Dr. Jekyll, Jahven Mr. Hyde. Kolmantena pyöränä koskematon henki, joka Jessen äidin siunattuun tilaan saa jotenkin partenogeneettisesti. (Miten, hyi älä kysy, se on myös mysteeri. Jonkinlaisesta kohdunvuokrauksesta oli kysymys. Onhan näitä konsteja nyt meilläkin, homodeuksilla.) Triumviraatti tarvitaan, koska Mooseksen pelikirjan sääntö yksi sallii vain yhden hyviksen. Pakko on siis jumalan kolmissa miehin yksissä nahoissa pelata pasianssia.

Ja ijäis-olentoon mä uskon kolmeen,
jotk on yks kolmessa ja kolmes yksi,
niin että sanoa voi: on ja ovat.

Stop, pääsiäisen pääasia tais unohtua. Tästä jäi nyt pois se, että Jeesus kuitillansa pääsylipun takas paratiisiin lunasti, sädekehät tarjos koko poppoolle sovinnon kunniaksi. Mut miks oli lipun hinta sellainen? Oliko Jahvella hirvee tarve jotakuta nuijia, ja Jeesus (sen poika, tai siis se itse, huoh) otti iskut vastaan? Menee vitsan väliin ja sanoo Jahvelle, älä lyö apinaa, lyö mua. Ja siihen Jahve tyytyy (koko ideahan oli sen alusta saakka), omaa poikaa suomii (siis itseään, huokaus). Mistä muuten näkee että kasvatus ei sittenkään ollut rangaistuksen tarkoitus vaan kosto, eihän opettaja Jesse opetusta tartte.

Tästä sekoilusta on meidän syytä olla kiitolliset hänelle (tai heille, aargh). Paratiisi odottaa taas nöyrää uskojaa. Voidaan iloisina oottaa kuolemaa. Vaikkei elämämme jatkuis lapsissa, nou hätä: se jatkuu yhteisessä seurakunnassa, täällä sekä sitten yläkerrassa.

Ei hemmetti, koko komedia on vain teatteria meille. Tuumii luoja (tai sitä edustava taho): ei muhun oikeesti sattunut (mähän oon täydellinen), mutta noihin toisiin uhrautuminen kyllä tekee kipeää. Tää show olkoon niille opetus, tarjoiluehdotus: malli siitä, miten termiittinä pitää muiden eteen kaatua. Kaadu vaan, ei satu, ainakaan ei kauaa. Se on iso askel kohti eusosiaalisuutta.

Niinhän se on. Tää on satu, täynnä tunnetta, joka opettaa apinoille nöyryyttä ja uhrimieltä, kiitollisuutta vähästä tai tyhjästä. Viis siitä jos se ei oo täysin johdonmukainen. Ei sitä ole muutkaan sadut, ja hyvin pelittää.

Tää uusin testamentti päättyy siis sanoihin: sen pituinen se. Samaa voi sanoa meidankin elamastamme.
On darwinistin olo helpompaa, kun voi myöntää, ettei tässä ole mitään järkeä. On vaan ekosysteemi. Hulluuteen on metodi, ja syitä, vaikkei suunnitelmaa.

Life's but a walking shadow,
a poor player that struts and frets
his hour upon the stage
and then is heard no more.
It is a tale told by an idiot,
full of sound and fury,
signifying nothing.

Ristiä sano kissa kun jäälle kuoli.

Foul weather on the way
Ei täneä eneä saja. Rauharannan harmaasävyinen sääprofeetta kertoo iltapäivän sään. Rustic weather predictor from the backwoods of Sysmä. "They Really Work!" Vain helluntaiystäviltä.
Oletko yksinäinen? Saat seuraa Kristusta! Tilaa Kristun saattopalvelu! Sysmän paras saattohoito. Vain Jehovan todistajilta.

Maanista

Geimissä tuon manilaisen, tai Zoroasterin parsein
mustien, valkoisten pelis nollaksi summautuvassa
juoni on vankemmin koossa kuin kristityn stoorin.
Manikealaisten laudalla matsaa kaks tasavahvaa.
Alusta alkaen ottaa vallasta saatana puolet.
Kiusaaja splittaa kentän kiltin paimenen kanssa
puolet ja puolet, ellei viiskytä kuuskyt.
Kun ei ruoria pyöritä pastori yksin,
synny ei suurtakaan pulmaa teodikeasta:
Ei ole herran tahtoa kaikkien kenkkujen julmuus.
Ruoja on vastuussa pahasta, hyvästä luoja.

Kristityille tää oli haaste, ongelma ilkee,
siinähän uppoo samalla pelastusvarmuus,
ottelun pistesaldo jää pelkäks arvaukseksi.
Ei ole taattua hyvisten voitto, spoileri puuttuu
ennenkuin on koko ottelu katsottu loppuun.
Kristinuskon koukuttavin vetolaastari irtoo:
ei voi pastori pääsyä varmistaa paratiisiin.
Kristityt ongelman ratkasi kekseliäästi,
vanha jo tuttu on keino: maanikot listi.
Muonavahvuudesta ne poistivat kerettiläiset.
Oikeaa Darwinin oppia siirto tää voittava seuraa.

Darwinin malli on muuten mulle eniten mieleen.
Hyvikset siitä, kuin myös pahikset puuttuu,
leimoja ei ole valmiita korvassa niillä.
Yhdet vain syö toiset, toiset syödyksi joutuu.
Saaliit kasveja syö, syö pedot saaliin.
Hyvää on pedolle saalis, saaliille pahis on peto,
pedolle paha on loinen, petojen pikkuinen peto.
Lopuksi popsii joukkueet mato, hyvältä maistuu.
Puuttuvi absoluutti, suhteellista on kaikki.
Kehää kiertää valta, voima ja kunnia tässä,
kuin kivi, paperi, sakset on luonnon valtava geimi.
Yhtä voittajaa löydy ei elämän kamppailusta,
jokainen voitolla vuoroin, vuoroin häviävätkin.
Ihminen on peto niinkuin muutkin, ja suurin,
sikäli että ravintoverkon kärjessä kykkii,
häviäjiksi se tuomitsee nyt elävät kaikki.

Lajien sisäinen kilpa luo uudet rintamalinjat,
jäsentenväliset käydään ottelut petojen kesken.
Laumaeläinten keskiset usean pelaajan matsit
pyörii, joukkuepelejä käydään. Tiimin sisällä
kisataan myös, on panokset pienemmät siellä.
Faktioiden sisällä enemmän faktioita,
pahisten, hyvisten sisäkkäisiä sektioita.
Aina on hyviä meikäläiset, pahoja toiset.
Meidän puoluelaisilla päässä valkoiset borsat,
vastapuoli on paha, ja katala luopio varsin,
joka vastapuolelle meidän tiimistä vaihtaa.
Syntinen sielu on sitten yhden pelaajan tiimi,
huonomuistinen ottelun informaatiojoukko,
joka oman etunsa vuoksi kaverit pettää,
lyhyen tähtäimen voitolla optiot lyhkäseks myypi.
Tässä ne taitaa olla taas etiikan perusteet koossa,
biologian, peliteorian säännöin selitettyinä.

Juhannuksena

Minun mielessäni on juhannus
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.

Ohi on, TJ 0, aamukammasta on piikit luettu!
Danten komedia on laahustettu läpi, laulut lusittu.

Keventyneenä luen Paratiisin takakantta:
Paratiisi on ikuista liikettä. Tuo liike ei koskaan lakkaa. Kaikki pyrkii laajenemaan, kaikki tietävät, että onni joskus on oleva vielä tätäkin suurempi.

Mustat kädet yhteen hakkaa, musiikki ei koskaan lakkaa. Näin siis Olof Lagercrantz Leinon Paratiisin kannessa. Kuka vitun Uulof? Kuka välittää. (PST: Wikipedian mukaan Olkkarin, kaimansa ikäinen ruotsalainen toimittaja, aatelispoika, kyldyyrijäbä, talvisodan Suomi-fani, kait koska naimisisissa proffa Ruinin tytön kaa. Sopi hyvin laakeroimaan sodan jälkeen Danten suomennoksen takakantta.)

Oli mikä oli, Uulof tulee sanoneeksi fataalisen pointin, jonka merkille on panneet fyysikot, ja joka on oleva maailmanlopun syy. Se on just tämä: onni ei ole onnea, jollei se kohta ole tätäkin, siis tätä nykyistäkin suurempi. Fyysikoiden kielellä: onni on differentiaali, erotus kahden onnentilan välillä. Niinkauan kuin se on positiivinen, ollaan onnellisia; jos se on negatiivinen, onnettomia; jos vakio, blääh, TYYLSÄÄÄ. Tän huomaa myös Dantesta, se koittaa paisutella autuuksia koko aika yhä enemmän, mut Paratiisissa on silti vitun ikävää.

Historiattomilla elukoilla onnen differentiaalilaki toimii hyvin, se siirtää syklisesti elukan mielenkiinnon kulloinkin akuuttiin tarpeeseen. Siitä ei seuraa mitään haittaa. Niillä tarpeet seuraa ässäkäyrää. Tän käyrän differentiaali, onnen mitta, on sykähdys, pieni onnen pala. Ensin on vähän nälkä, sitten kova, sitten syödään, tullaan kylläisiksi, ei tee yhtään mieli lisää, yäk. Nyt ois kiva leikkiä. Kun siitä väsytään, sitten nukutaan. Sama toimii kaikilla akseleilla, janon, unen, panonkin tarpeista saa elukka tarpeeksi, ja kyllästyy. Syklit toistuu samanlaisina, karman pyörä pyörii hitaasti ja tasaisesti. Elukan elämä on sarja toistuvia mutta pian aina unohtuvia menestyksiä ja takaiskuja, pieniä iloja, pieniä pettymyksiä, jotka aika ajoin kumoavat toisensa. Onnet ja onnettomuudet menee päittäin. Loppusumma pelistä on nolla, ei synny kasvua.

Kaikkeen kyllästyy, unehen sekä rakkauteenkin,
Riemuun laulun laatuisan sekä karkelon kauniin.
(Homeros: Odysseia)

Huomaa: jos onni on differentiaali, on yhdentekevää kuinka PALJON onnea on elukalla, vain kaltevuudella on merkitystä. Köyhä paska on onnellisempi rovosta kuin Roope miljoonasta. Jalan menettänyt on helpottunut kun pää on jäljellä. Ergo: jäämiehellä ei ollut onnettomampi elämä kuin jäätelöä lipovalla lippalakkieskolla, olkoonkin että lyhyempi ja tautisempi. Jos elämän tarkoitus on onnellinen elämä (kuten sanoi Aristoteles), miksi venyttää sitä kurjemmasta päästä, varastoida vanhuksia hoivakoteihin.

Tää totuus näkyy hyvin hymiöistä. Iloisella hymiöllä on suupielet ulospäin, sen käyrä on ylöspäin aukeava paraabeli, positiivinen, sen differentiaali nousee ylöspäin. Pelkkää kasvua osoittaa se, nousukkaan naama. Surullisen hymiön suu on sen peilikuva vertikaalisuunnassa, suupielet alaspäin, käyrä on kovin negatiivinen, differentiaalikin on pakkasella. Laskukkaan se näyttää apeata ilmettä. Neutraalikin hymiö on vähän onnettoman näköinen, vaikka yrittää olla kuin ei olis moksiskaan. Kasvu puuttuu, elämä on tylsää ilman sitä.

Mathematical models of love and happiness

Sivuhuomautus: Nälkäpelissä varoitti paha pressa, että vahvin vaikutin, pelkoakin vahvempi on toivo, siis paremman tulevaisuuden odotus. Se taitaa olla tämän saman onnen luonnonlain seuraus. Muutos parempaan on onnen synonyymi. Toivosta Dantekin paljon pasuttaa, Uskon kaksoisveljestä. Usko myy, koska Toivossa on hyvä elää.

Food network

Jos onni määritellään differentiaalina, etumatkana muista apinoista, niinkuin se Darwinin mukaan just on, niin kaikki pelit on nollasummapelejä. Jaettavana palkintona on se, kuka pääsee joholle kaikista. Mestaruudessa eli cupissa ei haeta omaa enkkaa, ei juosta omaa kilpajuoksua. Vastustaja ei ole kello, vaan kilpakosijat. Ei ole win-win tilannetta. Kaikki eivät voi voittaa, koska voiton palkinto on toisten tappio. Voitto on jakamaton resurssi.

Tasa-arvo ei ole onnea. Kyykystä tasa-arvoon on tosin parannus, mutta se ei riitä, sen jälkeen (ellei jo ennen) on päästävä vielä joholle. Siks kökkäreet, apinoiden kerma, vastustamatta AINA nousee pintaan.

Vaan homogeeninen, totalitaarinen, yhden tahdon tiimi, kloonit, koneen rattaat, voi yhdessä, könttänä erottelemamatta, olla tasa-arvosia ja onnellisia, win-win. Voitot vaan lasketaan yhteen, niitä ei jaeta voittajien kesken, koska kloonit ei ole eri pelaajia.

Tai sit on säädyt joilla ei ole kilpailua, ne on eri dimensioilla kuin lihan kasvis ja raadonsyöjät, linnut, kalat ja madot. Ehkä vielä muodostavat ravintoketjun, hierarkian jossa katotaan vaan yhteen suuntaan, alaspäin. Taikka ravintoverkon, suunnatun syklin: madothan lopulta syövät kaikki muut.

Ylä- ja keskiluokka voi yhdessä tehä voittoa rotinkaisista, win-win on beat-beat. Samaan aikaan yläluokka nylkee vielä enemmän keskiluokalta. Keskiluokka ei kato alaspäin, onni ei ole sillä suunnalla, Se vilkuilee vaan sivulle, joneseihin, pyrkii niiden kanssa kilpaa yläluokkaan.

Resurssikilpailua on vaan samansyöjien kesken. Ihmiset on kaikkiruokaisia, ihmissyöjiä, samojedejä. Kaikki on samassa ketjussa, ykkös kakkos ja viltti. Säätykierto. Ihminen on ihmiselle susi. Tai ketsu. Siksi ei enää ole ketsujaa.

Onnen huumaa

Jos elukoita tulee liikaa, ne kuolee nälkään, tai tulee syödyksi. Populaatiotkin seuraa ässäkäyrää, niidenkin elämä on onnen sykähdys. (Ihmislaji tuskin tulee eroamaan tässä muista, vaikka aikajänne saattaa hämätä.)

Hetkittäistä kehitystä, siis lisääntymään etevämpi sopeutuma, voi tulla arpomalla evoluutiosta. Näin kävi, ja kävi tosi hullusti, kun ihmiskunnan suurpesä pyörähti vauhtiin. Eipä aikaakaan niin voi kauhistus: termiittiapina löysi herkkuja, joihin se ei kyllästy, masu ei tule täyteen, ei mene maku, ei pitkästy. Hajuttomia ja mauttomia, lähes näkymättömiä. Niitä voi nauttia loputtomasti lisää. Ne maistuu hyvältä, vaikka olisivat täysin sulamattomia. Sillä ne ei oo sille välineitä muuhun, vaan itsetarkoitus: mielen herkkuja, huumeita, joista ei tule krapula. Aapan päässä ei ole niille täyttövarotinta, ei parasta ennen päivää niiden kyljessä. Antaa tulla lisää vaan, the more the merrier. Tästä alkoi tosi pitkä syömäpäivä, joka nyt vasta näyttää kallistuvan iltaan. Vihdoin viimein termiittipesä alkaa täyttyä.

Ai mitä ne herkut on? No valta, voima, kunnia, omaisuus ja raha.

Vaikka onnea ei voi varastoida, rahaa voi, talteen vaan rahahaalariin. Raha ei tuo onnea, varottaa Viivi. En tahdo onnea, tahdon rahaa, sanoo sika Wagner. Ja Lassi, ks. kuvaa.

Pengar

Jes! Sitä keräämään siis lähdetään, apinan huumetta. Ryyppäämään, ryyppäämään, joka aamu rynnätään. Ja kun päivä on ohi, lisää ryypätään.

Tässä tulee avuksi toinen fataali keksintö, nimittäin sukupolvien yli kertyvä perintö, sekä sälä (tämän keksi termiititkin) että tieto (meemit, apinoiden innovaatio). Oikeet ja virtuaalit reviirit siten säilyy, eikä vaan säily, vaan alkaa kasvaa törkeästi. Tieto on valtaa sanoi Pekoni, ja sitä alkaa aappa soveltaa sekä lajitoverien että muun luonnon alistamiseen. Lisää valtaa, lisää omaisuutta! Teit isäin astumaan, isäin keräämin asein lisää keräämään!

Kolmas fataali erehdys oli tuottavuuden kasvatus. Muut elukat kasvaa vaan lukumääräisesti, yksi elukka kuluttaa luontoa vaan yhden elukan verran, ei enempää. Toisin näillä aapoilla. Laiska epatto ei kauan jaksa ähertää, kun jo alkaa kikyloikkaa kehittää, miten voisi ansaita enemmän vähemmällä vaivalla. Kasvaa siten tuplaräjähtävästi termiittipesän kulutus sekä pääluvun että tuottavuuden kasvusta, ja samaa vauhtia alkaa paska kasaantua harvempiin käsiin.

Käsiin, niin, noihin näppäriin ulokkeisiin jotka oli primaatin menestyksen salaisuus, niitä ohjaavan ajukopan kanssa. Kasvoi pää, kasvoi kädet, perse, samalla kun muut lihakset, hampaat heikkeni. Nyt niitä venyttelee vauras aappa koneilla gymissä, ropotit tekee tehtaissa likaisen työn, köyhille pizzaa ja nettihuveja.

Kapitalismi: koron korolle kasvatus, anonyymi luototus, riskirahan lainoittama luova tuho, jossa raha palaa rahan luo käytyään kyykyttämässä köyhät jossain maailman kolkassa, se oli myös hieno keksintö. Se säästää rikkaalta riistämisen vaivaa. Paha kyllä sen ehto on ehtymätön kasvu, korkoa korolle, siis kasvuräjähdys. Renesanssista näihin päiviin asti se on toiminut, kiitos siirtomaiden. Nyt alkaa maailma loppua, useammassakin mielessä. Kasvu sakkaa, alkaa sahata, apinat pelästyvät ja kiukustuvat toisilleen, pian alkaa paukkua. Ilmaston romahdus ei juuri auta asiaa. Samasta sylttytehtaasta on sekin, termiittiapinan vitun kikyloikasta. Ois saanu jäädä keksimättä koko paska. Seis maailma, tahdon ulos!

No ihan kohta pääset, hetki vain - hetki vielä ... vieeelä hetki ... kaikki asiakaspalvelijamme ovat juuri nyt varattuja, olkaa hyvä ja odottakaa sulkematta puhelinta...

Korosta puhuu kuuluisin jutku monessa kohtaa. Sille jolla on, annetaan lisää, ja osattomalta otetaan pois se vähäkin. Pareton periaate pähkinänkuoressa. Ja: talenttia ei saa kaivaa maahan, on pantava tase töihin, muuten herra suuttuu. Ja niin edespäin. Musulmaanit koitti kieltää koronkiskonnan, kuten viinan, ei tullut kieltolaista mitään.

Suku on pahin

Tämä artikkeli kertoo Klaus Eerikinpoika
Flemingistä. Häntä ei tule sekoittaa Klaus Kurkeen.
Eikä radiojuontaja Klaus Flamingiin.

Clasu ja Calle

Ei Clasu kurki enää arkusta.
Calle ysi vetää sitä parrasta.
Turhaan siinä Ebba soittaa suuta.
Asiaa ei vittuilukaan muuta.
Partaansa ei vainaa enää kuovi.
Tapahtumaa seuraa Callen huovi.

Kistuun messiin vaan, vanha vuohi!

Calle arkun kannen kiinni painaa.
Ilkee kapinakenraali on vainaa.

Kansi kiinni, eipä sitten muuta.
Liha hävii, jää vaan luuta.

Pyllystä kylmästä ei tuuli tule,
näkyvä taikka ei, ei paapa.
Kun Sepu teki kuolemaa, sen pepusta
kurkisti vielä kakkimaton kakka.

Nyt eessäs on, mik ennen takanasi.

Alzheimer-painajainen

Unessa luoksein nainen sammalkieli
ja kierosilmä, vääräsääri tuli,
ja käsirikko ynnä kalman-karva.

Hän kulki eespäin, enkä usko että
hän kymment astunut oli askeltakaan
kun silmänsä hän iski silmiini
ja kiukkuisena mulle haastoi:

"Nopeemmin riennä, että valmis olet
sa kuuntelemaan, jos ma kanssas puhun!
Sanani totisesti tästälähin
niin selvät olkohot kuin järjellesi
jäykälle niitä ilmoitella sopii.

Mutta nään sun järkes kivettyneen
ja käyneen kivenkarvaiseksi, puhut
minulle lailla miehen uneksivan."

Mä syvään huokasin ja katkerasti
ja vastaamaan mull ääntä tuskin oli
ja vaivoin huuleni sen muodostivat.
Miksi tuo nainen huutaa minulle?


Eheu fugaces postumi praecoces
labuntur anni, nec pietas moram
rugis et instanti senectae
adferet indomitaeque morti.

Voi, vikkelään nää viimeiset, ennen aikojaan
lipsuu vuodet, eikä pyhistelykään
paussia suo vanhenemiseen
ei auta ryppyilyyn
eikä lykkää kesytöntä kuolemaa.

Sanoi Calle alzheimerina vielä
Hartmannin sairaalaan kuskattuna:
- Ettekö tiedä kuka minä olen?
olen kiro -- ?? ... en minä jaksa.
Professorin titteliä kai tavoitteli.
Eivät tienneet, liian oli nuoria.
Väleen katoo maailman kunnia.

Optikolle

Ad atavos

Näissä kuvissa on ote sukupuusta,
johon koittaa tämä apina
oheen pudonnut ylös kiivetä,
aateliin yrkäillen takatietä,
pitkin palvelijain portaikkoa
perse edellä.

Kuvan henkilöt alarivissä:

Kalle Kustaa paksu, Pfalzin kreivi,
Comes Bipontinus, kova panomies,
on sonni jonka ansiosta oomme saarssoneja.
Barkmanneista teki Callen poikia:
voudin perheeseen syntyi kunkun äpärä.
Niin ainakin väittää suvun tarina.
Wikipediassa se on kaunisteltuna.
Munat ei olleet tämän Kustaan puusta,
toimekas oli pyöree sekä soikia,
mies valkoinen, mut muna musta.
Suvun ainoo menestynyt valloittaja.
Varmaan siksi että kuoli ajoissa,
ennenkuin ehti menestyksen munia.
Alle nelikymppisenä heitti veivit.

Nuori nainen Kustin vieressä
on serkku, kuningatar Kristina.
pitkä Vaasan tytär, katsanto komea.
Sille kelvannut ei Kustaa, pikku pormestari.
Sisariin on siskon kaima kallellaan.
Perusti työpaikkani, omastaan erosi, ja
kirkosta, tai liittyi takaisin, whatever.
Kustaa siltä eron jälkeen vallan peri.

Tuo, joka ylimpänä istuu, ja näyttää
kuin ois tehtävänsä unohtanut,
on Kustaa Vaasa, Kustin ukin isä.
Tukholman verilöylyn saunottaja.

Kalju nykänenä tuo, ken nykertelee
vierellä tuon niin kauniskatsantoisen,
on Kaarle-herttua, Kustaan ukki.
Klasua veti parrasta, ks.liite.
Se kaunis on hullu isosetä, ukin veli Erik.
Erik-sedällä oli iso pipi päässä.
Juhana-setä jääköön kuvasta, rännipeikko.
Sen lokki upposi, niinkuin Pekka-sedän.

Kustaan äiti on tää Katariina,
kivan näköinen, varmasti myös fiksu.

Tuo vankkavartinen mi rinnan pönöttää
keralla tuon, jolla on niin suuri nokka,
on Axel Oxenstierna, kiero kansleri,
Vaasain kiusa, kuulu sanonnasta:

An nescis, mi fili, quantula prudentia mundus regatur.
Et arvaa poika, miten vähä järki maailmaa hallitsee.
Puhui kokemuksen rintaäänellä
Akseli, vehkeilijä vailla vertaa.
(Lähinnä mieleen tulee Samu Sammakko.)
Isonokkainen on Pfalzin Kasimir,
Kustaan isä Hans, saksan mamu.
Mitä sanoin äsken Akselista,
suurnenäistä myös koskee kumppaliaan.
Poikansa sai vehkeiltyä kuninkaaksi.


Angina Pectoris

Anginako pectoris
vai kääntöpiiri kravun?
Morbusko Alzheimeri
vai tauti Parkinsonin?
ALS, MSA, vai joku muu
yhdistelmä kirjainten
syöpä onko tämänkin
vuohipaimenen?
Verenpaine, TIA kohtaus
on slaagin oireita.
Anemiaan ainakaan
Ei kukaan kuollut oo.

Hauska kuolinsyiden lista on myös Miltonilla.
Aatulle Mikko arkkienkeli sen luettelee,
pääotsikot ICD kympistä lie siinä mukana:
kaataa väkeä taudit, kivut moiset kuin
puistatus ja kouristus ja horkka
ja hengenahdistus ja kuumeen poltteet,
kuristustauti, pyörrytys ja röhkä
ja sappikivi, mätäpaiseet, ähky,
ja riivaajainen, tylsämielisyys,
kuuhulluus, hivuttava näivetys,
ja vesitauti, hävittävä rutto,
ajokset, pöhötys ja nivelsärky.

Ljuset

Jag ser hur livet rinner bort;
Hur tiden alltid är för kort
Den ändlösa stig
Som skulle bli mitt liv
Tar slut
Skall också nå sitt slut

Katson kun elämä valuu pois.
Ei koskaan ehdi mitään ajoissa.
Se loppumaton polku
jolta elämäni näytti
loppuukin
Se ehtii loppuun.
(Björn Afzelius)

Nään peilissä mä ukon yksinäisen,
niin arvokkaan, niin kunnioitettavan,
Kuin isoisä höynähtänyt kukaan.
Suurin hölmö on vanha hölmö.
Hyvin kiteytti sen Aku Ankka.

Partani harva on, harmahtava,
ja yhden näköinen kuin tukka, joka
päässä heiluu kampaamattomana.
Alzheimer pään sisäpuolta vaanii.

Mä en vielä nähnyt viime iltaa, mutta
niin liki sitä vie jo hulluus minut,
Ettei nappaa takas kääntyminen.

Lait helvetin järkyttävät huut helkkariin!
Mä virkan, päätäin arvokasta puistain.

---

Ja maineetta ken elämänsä elää,
Hänestä moinen jää vaan jälki maahan
Kuin savu ilmaan, vaahto mereen jättää.

Taholla tällä Epikurus lepää
ja hänen oppilaansa, joka uskoi
ett elo sielun päättyy ruumiin kera.

Nyt ylös sieluni

Sielu on kuin ilmapallo karannut.
Se pyrkii taivaalle ja paisuu,
kunnes kumi venyy liikaa, pallo
paksahtaa, kaasu hajaantuu,
ja kumiriekaleita alas putoaa.

Ääntä pientä tuuli suuri seuraa
ruskea, hiukset heilahtaa.

Enkelit veisaa
kupeella harppu
kuudestilaukeava,
revonhäntä kainalossa.

Ei kukaan vaikene,
soi äänet yhteen,
ihmeen tarttuva on viisu.

Karvahatun läpät kaikilla ylhäällä.

Ratki taivaassa
5.2.1. Mitä makaan? Yö kuluu. Τί κατάκειμαι; ἡ νὺξ προβαίνει.
Xenophon Kyrou Anabasis 3, 1, 13-15.

Opetus

Poloinen homo sapiens! Mikä kurjuus
sua vartoo, mikä epätoivon alho!
Miks synnyinkään! Miks suotiin henki meille
kun noin se puserretaan pois? Miks meille
Se tyrkytettiin? Lahjasta jos meillä
Ois tieto ollut, emme huolineet
Ois elämää tai ilolla sen kohta
pois antaneet, niin päästen rauhaan.
Life is hard, and then you die.

Miksei muut eläimet ajattele näin,
vai ajatteleeko ne? Skitsoileeko nekin,
vain angstaa vaiti? Paha sanoa,
kun ei ole ne, muttei siltä näytä.
Aika tyyniltä enimmäkseen vaikuttaa.
Voi filosofi kadehtia lehmää.

Mitä tästä opimme, muista elukoista,
Meitä nähtävästi menestyneemmistä?
Mitä ne ymmärtämättään tekee eri lailla?
Pari perusopetuksen pykälää:

  1. Älä huoli huomisesta, huomisella
    on omat murheensa, se pitää niistä huolen.
    Vaiva päivässä on kohtuullinen annos. (Matt 6:34)
  2. Älä muista pahalla, älä vertaa.
    Liian pitkä muisti, kateus ja ahneus
    on pahaa lääkettä, tulee paha mieli.
    Ahneella on paska loppu, sanoo sananlasku.

Nää on sapiensin helmasynnit.
On elukoilla pienet ilot, surutkin on lyhyet.
Eli just nää samat asiat: muisti, äly,
mielikuvat aina jostain paremmasta,
jotka tekee tästä apinasta niin etevän,
tekee siitä onnettoman. Siinä on
se pahan tiedon puu ja hedelmä.

Ei ois kannattanut jalkautua tänne.
Kipin kapin takas puuhun apina!
Palaa paratiisin onneen perse edellä,
tartu tietämättömyyden puuhun hännällä.
Tai jos tää tuntuu korkealta hinnalta,
niin opetus on: vali vali. Saat mitä tilasit.

Vielä yksi opetus

SALOMON VIISAUS

2 luku

Jumalattoman elämän ja käytösten maalaus

1. Sillä he ovat jumalattomat, ja sanovat:
meidän elämämme on lyhykäinen ja vaivaloinen;
ja kuin ihminen on kuollut, niin on hän peräti loppunut,
ja ei ole ketään tunnettu, joka on helvetistä palannut.

2. Me olemme siis tapaturmaisesti syntyneet,
ja menemme pois niinkuin emme ikänä olleetkaan olis;
sillä hengen vetämys on savu, ja meidän puheemme on kipinä,
joka meidän sydämestämme käy.

3. Kun se sammutettu on, niin on meidän ruumiimme pois niinkuin nöhtä,
ja meidän henkemme katoo niinkuin löyhkä.

4. Ja meidän nimemme tulee ajan jälkeen unhotetuksi,
ja ei yksikään ajattele, mitä me tehneet olemme;
meidän elämämme menee niinkuin pilvi, ja katoo niinkuin sumu,
joka auringon paisteelta ajetaan pois,
ja hänen palavuudellansa hajoitetut on.

5. Meidän aikamme on niinkuin varjo,
ja kuin me tulemme pois, niin ei tulla jälleen;
sillä on niin päätetty, ettei yksikään pidä tuleman jälleen.

6. Niin tulkaa siis, ja eläkäämme hyvästi,
niin kauvan kuin me taidamme ja nautitkaamme elämäämme
niin kauvan kuin me nuoret olemme.

7. Me tahdomme täyttää meitämme parhaalla viinalla ja voiteella,
älkäämme unhoittako kevätkukkasia;

8. Kantakaamme seppeleitä nuorista kukkasista,
ennenkuin ne lakastuvat.

9. Älköön yksikään olko osatoin meidän röyhkeydestämme,
että joka paikassa kuulla saatasiin, kuinka me olemme iloiset olleet;
sillä ei tämä tästä muuta ole kuin tämä.


Saatuani väitöskirjani päätökseen
palaan mielirunoilijani Horatiuksen pariin,
virkkoi Hannu Riikonen, Horatiuksen porsas.
Niin mä myös palaan esi-isieni pariin.

Puro e disposto a salire a le stelle.

-- Lähetetty Jollastani

Muistovärssyjä

Oi mutsi mutsi stiggaa lamppuun eldis
Mä kohta kohta delaan jengist viis
Valkoisen sprigin kai mulle jostain slumppaat
Kalsaan skrubuun mut kohta slepataan
(Hannu Nurmio)

Viekää minut baariin, veljet
Tuoliin nostakaa
Hitto joo, mä en pelle oo
Jos mies en olla saa
(Marx, Engels, Freud, Jung & Tero)

Olen siirtynyt vain
hirteen lepäämään.
Mä tässä olen,
tähän riippumaan mä jään.
Tallentakaa videolle parhaat palat,
sit alas ottakaa.
Kompostin täytteeksi
mut ulos kuskatkaa.
(Credits: Aila Meriluoto)

Rapsu

FINIS

Y Asi Finaliza Esta Historia.

Eli tähän päättyy tämä tarina.
Mutta ensi numerossa
El Lauri ja kenraali ratsastavat jälleen vaarojen teillä -
te mukana!

vade retro dacapo